Oxfam International
Osoite
Puhelinnumero
Kotisivut
Oxfam on kansainvälinen 17 järjestön yhteenliittymä, joka tekee työtä köyhyyden poistamiseksi. Järjestö ei ole maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsen.
Osoite
Puhelinnumero
Kotisivut
Oxfam on kansainvälinen 17 järjestön yhteenliittymä, joka tekee työtä köyhyyden poistamiseksi. Järjestö ei ole maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsen.
Monet tällä vuosituhannella tehdyt maasopimukset ovat nyt toteutusvaiheessa, mikä voi tarkoittaa miljoonien ihmisten joutumista pois kodeistaan, sanoo Oxfam-järjestö.
27.9.2016Nuoria on maailmassa enemmän kuin koskaan, mutta he eivät pääse juurikaan vaikuttamaan päätöksentekoon, selviää Oxfam Internationalin raportista.
12.8.2016Kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam vaatii, että rikkaat maat asuttaisivat lähes puoli miljoonaa Syyrian konfliktia paennutta.
29.3.2016Aktivisti Berta Cáceresin murha saadaan tutkittua vain, jos suomalainen Finnfund ja muut sijoittajat vetävät hankkeesta, sanoo Oxfam.
15.3.2016Rikkaat maat antoivat Syyrialle hädin tuskin puolet sen vuonna 2015 tarvitsemasta hätäavusta, kritisoi avustusjärjestö Oxfam.
1.2.2016Köyhät tuottavat vähiten hiilidioksidipäästöjä mutta kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sanoo Oxfam.
3.12.2015Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
27.11.2015Jos maailman maat eivät lupaa parempia päästövähennyksiä, kehitysmaiden kustannukset nousevat yli 50 prosenttia, sanoo Oxfam.
26.11.2015Avustustoimia hidastaa myös polttoainekriisi, jonka taustalla ovat uuden perustuslain nostattamat protestit.
27.10.2015