Uutiset Maatalous ja kehitysmaat

Järjestö: Maakaappauksissa alkamassa uusi ja vaarallinen vaihe

Monet tällä vuosituhannella tehdyt maasopimukset ovat nyt toteutusvaiheessa, mikä voi tarkoittaa miljoonien ihmisten joutumista pois kodeistaan, sanoo Oxfam-järjestö.
(Kuva: Elvis Ripley / CC BY-NC 2.0)

Yhä useampia suuria maainvestointisopimuksia on alettu viime vuosina toteuttaa. Tämä tarkoittaa, että miljoonat ihmiset voivat joutua lähivuosina pois kodeistaan, varoittaa brittiläinen Oxfam-järjestö.

Järjestö siteeraa tuoreessa raportissaan (pdf) ensi kuussa julkaistavia, Land Matrix -aloitteen keräämiä lukuja, joiden mukaan viimeisten 16 vuoden aikana neuvottelun alla olleista yli 1 500 maasopimuksesta kolme neljäsosaa, noin Saksan kokoinen alue, on päätynyt sopimukseksi asti.

Sopimusten alaisista maa-alueista 32–59 prosenttia kuuluu alkuperäiskansoille ja muille pienille yhteisöille, joista vain harvoilla on muodollinen omistusoikeus maahansa. Tietojen mukaan heiltä on kysytty asianmukaisesti lupaa sopimusten toteuttamiseen vain harvoin.

"Globaalissa maaryntäyksessä on alkamassa uusi ja vaarallisempi vaihe. Kiihtynyt miljoonien hehtaarien kauppa on johtanut murhiin, häätöihin ja etnisten ryhmien tuhoamiseen. -- Konfliktit saattavat lisääntyä lähivuosina, jos maaoikeuksia ei suojella paremmin nyt", sanoo Oxfamin johtaja Winnie Byanyima.

Erilaisia maakauppoja ja -vuokraussopimuksia alettiin tehdä maailmalla etenkin vuosien 2007–2008 ruuan hinnannousukriisin aikaan. Maakaappauksiksi kutsuttu ilmiö on herättänyt huolta etenkin kansalaisjärjestöissä, joiden mukaan sopimukset voivat johtaa asukkaiden häätöihin ja ruokaturvan heikkenemiseen. Sopimuksissa on mukana sekä valtioita että yksityisiä sijoittajia.

Oxfamin raportissa esitellään muun muassa tapaus Sri Lankasta, jossa satoja ihmisiä ajettiin vuonna 2010 pakosalle valtion rantahotelliprojektin tieltä. Oikeus on määrännyt maita palautettavaksi kyläläisille, mutta viranomaiset eivät ole toteuttaneet päätöstä.

Maatalous ja kehitysmaat alkuperäiskansatmaanomistustalous Oxfam International

Lue myös

Vihannesmyyjiä istumassa tuotteidensa ääressä torilla.

Tansaniassa yritetään saada nuoret innostumaan maanviljelyksestä – Nyt pilaantuvat sadot vievät monen innon

Kotimaisen ruuan kysyntä on Tansaniassa kasvussa, mutta esimerkiksi varastointiongelmat ja osaamisen puute saavat monet siirtymään toiselle alalle. Trooppisen maatalouden instituutin Itä-Afrikan johtaja Victor Manyong uskoo, että maataloudessa on nuorille kosolti mahdollisuuksia rahan tekoon.
Kaksi kasvosuojaimin varustautunutta miestä seisoo kanaparven vieressä.

Maailmassa on tarpeeksi ruokaa, mutta koronavirus voi silti aiheuttaa ruokakriisin – Yksi syy ovat huonosti toimivat tuotantoketjut

Koronavirus heikentää ruokaturvaa, koska monella rajoitusten takia työnsä menettäneellä ei ole enää varaa ostaa syötävää. Virus luo kuitenkin myös epäsuorempia uhkia. Joissakin Afrikan maissa satoa on pilaantunut ja siipikarjaa kuollut, kun maat ovat asettaneet tiukkoja liikkumisrajoituksia.
Kaksi ihmistä vedessä riisipellolla.

”Viljelyä ei oikein voi hoitaa etätyönä” – Kovaotteinen koronasulku vaikeuttaa pienviljelijöiden ruuantuotantoa Filippiineillä

Filippiinien maataloutta hallitsevat siirtomaa-ajan perintönä vientiin suuntautuneet suurtilat, joita viljelevät maattomat vuokraviljelijät. Koronarajoitukset estävät sekä viljelyn että ruuan kuljettamisen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat "pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Myyntikoju ja ihmisiä kadun varrella.

Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa

Kroonisesta ruokapulasta kärsivään Haitiin on vaikea löytää avustusrahaa, sillä köyhyys ei ole mitään uutta tai dramaattista. ”Pelkkä epäonnistuneena oleminen ei ylitä uutiskynnystä”, toteaa Latinalaisen Amerikan historian ja tutkimuksen dosentti Pekka Valtonen.
Rivi pientaloja, joiden katolla on aurinkopaneelit

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa. Kasvun taustalla ovat pääosin yksityiset kuluttajat ja yritykset, sillä aurinkoenergia tulee monia muita energiamuotoja halvemmaksi.
Aasi ja kaksi lasta keräämässä vettä keltaisiin kanistereihin

Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute

Yli puolet senegalilaisista koulutytöistä jää joskus pois koulusta kuukautisten vuoksi ja moni joutuu lopettamaan kokonaan. Senegalin kouluista vain yhdellä prosentilla on erilliset tyttöjen käymälät. Kuukautishygienian ylläpitoa hankaloittaa myös paheneva vesipula.

Tuoreimmat

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta
Moni senegalilaistyttö lopettaa koulunkäynnin kuukautisten vuoksi – Ongelmina käymälätilojen ja veden puute
”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa
Avustusjärjestöt: Jemen ”hirvittävän katastrofin” partaalla – Uhkana kolera, korona, nälkä ja tulvat
Senegalissa on vain muutama naispuolinen startup-yrittäjä ja Siny Samba, 28, on yksi heistä
YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Puhetta ymmärtävä chatbotti yhdistää intialaiset pienviljelijät ja kuluttajat – Digitaalinen markkinapaikka korjaa pandemian aiheuttamia häiriöitä
Egypti ja Etiopia vesisodan kynnyksellä – Egyptiläiset pelkäävät, että Etiopian jättipato vie Niilin vedet

Luetuimmat

YK:n kestävän kehityksen raportti: Afrikan maat saavuttaneet ilmastotavoitteet parhaiten, Suomi ja muut länsimaat listan häntäpäässä
”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon
Tutkimus: Alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpominen romahtanut Afrikassa – ”Riskitekijät ovat silti yhä vallalla”
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
Koronavirus on vauhdittanut etäoppimista myös kehittyvissä maissa – Moni kuitenkin putosi kyydistä, eivätkä kaikki pääse enää takaisin
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lähes kolmannes haitilaisista kärsii nälästä – Köyhyyden siemenet kylvettiin jo siirtomaa-aikoina, ja siksi maan kriisi on helppo unohtaa
Luoteis-Syyriassa vahvistettu ensimmäinen koronavirustapaus – ”Koronavirus tulee leviämään pakolaisleireillä kulovalkean tavoin”
Puiden istutusta ylistetään ilmastonmuutoksen ratkaisukeinona – Tutkijoiden mukaan pahimmillaan vaikutus voi olla kuitenkin päinvastainen
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa