Näkökulmat Sananvapaus ja media

Sananvapauskeskustelun pitäisi perustua tietoon ”mitä saa ja mitä ei saa sanoa” -väittelyn sijasta

Hiljattain julkaistun gallupin mukaan puolet suomalaisista kannattaa sananvapauden rajoittamista, puolet ei. Tosiasiassa sananvapautta on rajattu avoimesti laeilla jo pitkään. Keskustelua sananvapaudesta pitäisikin käydä rakentavammin, kirjoittavat Manu Jalonen ja Simo Arhippainen.
Tietokoneen näppäimistö ja näyttö
Sosiaalinen media ja verkko ovat nostaneet esiin uusia haasteita sananvapaudessa, kirjoittavat Manu Jalonen ja Simoi Arhippainen. (Kuva: Tim Klapdor / CC BY-NC 2.0)

Sananvapauskeskustelu on ajassamme vahvasti esillä, mutta se ei ole uusi asia, vaikka viimeistään internetin myötä se onkin muuttunut radikaalisti menneistä ajoista. Sananvapaus on aiheena monimutkainen, sillä sitä käytetään käsitteenä usein esittäjän itse haluamasta näkökulmasta.

Julkisen keskustelun perusteella kaikille tuskin on selvää, mitä sananvapaus on ja mitä se ei ole. Myös keskustelun tietoperusteisuuden tärkeys unohdetaan usein. Sananvapaudesta ja sen piiriin linkittyvistä asioista pitäisi pystyä keskustelemaan nykyistä rakentavammin.

Julkisissa mielipiteiden ilmaisuissa ja keskusteluissa käytetään toistuvasti kärkästä kieltä yksilöä tai ryhmää loukkaavin ilmaisuin. Tätä esiintyy selvimmin sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi kansanedustajat ovat viime aikoina saaneet tuomioita esittämistään ilmauksista. Tuomittujen mielestä kyseiset ilmaukset kuuluvat sananvapauden piiriin, joten he eivät ole kokeneet tuomioitaan oikeutetuiksi.

Voiko rakentavaa keskustelua käydä ilman äärimmäisiä ilmaisuja?

Sananvapaus oikeuttaa kannanotot kulttuurisiin asioihin yhteiskunnassa, mikä mahdollistaa pyrkimykset muuttaa kulttuuria. Tämä tekee sananvapaudesta osiltaan poliittisen rakennelman. Myös käsitteenä se muodostuu usein poliittiseksi, mikä ilmenee kerta toisensa jälkeen yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Julkisten mielipiteiden kärjistyminen jopa solvausten puolelle herättää kysymyksiä: Onko niin, että nykylainsäädäntö estää poliittisen keskustelun käymisen hankalista asioista liiallisella sananvapauden rajoittamisella? Vai voiko rakentavaa keskustelua käydä ilman äärimmäisiä ilmaisuja? Tulisiko ryhtyä toimiin ja millä perustein? Mitä sananvapaudesta Suomessa todella ajatellaan?

Vapaus sanoa

Sivistyssanakirjamääritelmien mukaan sananvapaus tarkoittaa perusoikeuksiin kuuluvaa oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Se on demokratiaan kuuluva oikeus, joka mahdollistaa mielipiteen muodostamisen ajatusten vaihtoon perustuen. Sananvapaus turvaa ennen kaikkea ihmisarvoa.

Aihetta on käsitelty länsimaisessa keskustelukulttuurissa vuosisatojen ajan, mitä kuvastaa hyvin John Stuart Millin toteamus Vapaudesta-kirjassaan (1859): ”...uskallan vielä kerran ryhtyä keskustelemaan aiheesta, josta kolmen vuosisadan kuluessa on niin usein ajatuksia lausuttu.”

Tämä klassinen liberalisti, taloustieteilijä ja filosofi peräänkuulutti jo yli 150 vuotta sitten vankan sananvapauden tarpeellisuutta. Hän vetosi parhaan tiedon käytön mahdollisuuteen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sittemmin länsimaalaiset saivat sananvapauden – tietyin ja harkituin rajoituksin.

Eurooppa on vahvan sananvapauden alue. Pitkälti toisen maailmansodan tapahtumien vuoksi sitä on haluttu demokraattisesti säädellä laeilla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korostaa, että tunteita loukkaavia sisältöjä pitää voida esittää, mutta ihmisarvoa ei tule loukata. Sananvapauden rajoittaminen liittyy siihen, ettei ihmisarvoa voi sanallisesti loukata rangaistuksetta. Sananvapauden nimissä ei siis voi sanoa mitä tahansa.

Sananvapauden sääntely on kuitenkin monimutkaista ja siksi ongelmallista. Sääntely johtaa usein tilanteisiin, jotka saattavat edellyttää laajoja oikeusprosesseja. Vasta prosessien jälkeen voidaan tiedostaa paremmin yleisiä linjoja siinä, miten lakia kulloinkin sovelletaan. Ratkaisut perustuvat siis tapauskohtaisiin arviointeihin, jolloin objektiivista sananvapautta ei tosiasiassa voida katsoa olevan olemassakaan.

Poliittinen konteksti

Sananvapauden rajanvetoa on pohdittu paljon politiikan kentällä. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajat ovat saaneet tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vuonna 2012 saaman tuomion perusteluissa korkein oikeus katsoi Halla-ahon kirjoitusten olleen omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan.

Vastaavasti Sebastian Tynkkysen vuoden 2019 tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan perusteltiin sillä, että hänen Facebookissa julkaisema kuva ja teksti olivat harkittua rasistista ja panettelevaa vihapuhetta, joka on omiaan herättämään halveksuntaa ja uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan.

Perussuomalaiset ovat korostaneet myös näiden näkemysten nauttivan sananvapauden suojaa.

Elämme ajassa, jossa populististen puolueiden kasvanut suosio ja sitä vauhdittanut puhe pakolaiskriisistä ovat herättäneet paljon keskustelua sananvapaudesta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja demokratiassa sananvapaus on keskeisessä asemassa, ja poliittista keskustelua täytyy pystyä käymään kaikista asioista.

Äärimmäiset mielipiteet maahanmuutosta ja vähemmistöistä sananvapauteen vedoten ovat ristiriidassa muiden perusoikeuksien kanssa.

Suomessa sananvapautta säädellään ilman ennakkosensuuria perustuslakia alemmalla lainsäädännöllä. Suomea velvoittavien YK:n ja Euroopan neuvoston kansainvälisten sopimusten mukaan sananvapaus ei ole rajoittamaton, vaan sen käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta. Näissä sopimuksissa erillisinä artikloinaan ovat esimerkiksi syrjinnän kielto sekä oikeus vapauteen ja turvallisuuteen.

Äärimmäiset mielipiteet maahanmuutosta ja vähemmistöistä sananvapauteen vedoten ovat tässä mielessä ristiriidassa muiden perusoikeuksien kanssa.

Mitä sananvapaudesta ajatellaan?

Suomalaisten ajatuksia sananvapaudesta voidaan kuulostella julkisen keskustelun luomilla suuntaviivoilla, mutta jotta asiasta saataisiin tietoa, tulisi perehtyä tarkemmin kokonaisuuteen.

Kunnallisalan kehittämissäätiö toteutti viime vuoden lopulla Suomessa verkkopohjaisen kyselyn sananvapaudesta. Siinä mielipiteet jakautuivat melko tasan: noin puolet ajattelee, että sananvapautta ei tulisi rajoittaa millään perusteilla, ja puolet kannattaa rajoittamista.

Kuusi kymmenestä vastustaa sanomisten nykyistä tiukempaa valvontaa. Alle kolmannes ilmoittaa halukkuutta sananvapauden kaventamiseen. Syy-seuraus-suhteet ja syvempi ymmärryksemme sananvapauden koetusta tilasta jäävät kuitenkin tällaisella kyselyllä saavuttamatta. Akateeminen tutkimus sen sijaan voisi avata sitä.

Kuusi kymmenestä vastustaa sanomisten nykyistä tiukempaa valvontaa.

Ruotsalaisessa vuonna 2018 julkaistussa Ulla Carlssonin ja Lennart Weibullin tutkimuksessa tarkastellaan, miten ruotsalaiset suhtautuvat sananvapauteen ja sen rajoittamiseen. Tulokset ovat mielenkiintoisia.

Tutkimuksen mukaan selkeä enemmistö ruotsalaisista olisi valmiita rajoittamaan sananvapautta, jos sillä pyritään suojelemaan lapsia ja nuoria, ihmisten yksityisyyttä tai kansallista turvallisuutta. Puolet ruotsalaisista olisi valmiita rajoittamaan sananvapautta myös rasismin vastaisen kamppailun nimissä, mutta tässä yhteydessä poliittisella suuntautumisella on paljon merkitystä.

Selvästi ideologiassaan oikealle suuntautuneista hieman yli kolmannes hyväksyy sananvapauden rajoittamisen tällä perusteella, kun selvästi vasemmalle suuntautuneiden kohdalla sen hyväksyy lähes kaksi kolmasosaa. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että nykyinen toimintaympäristö ja uusien digitaalisten medioiden aika ovat muodostaneet aivan uudenlaisia ongelmia sananvapaudelle.

Voisi ajatella, että Carlssonin ja Weibullin havaitsemat ilmiöt ovat vaikuttaneet ihmisten näkemyksiin sananvapaudesta Ruotsin ulkopuolellakin, esimerkiksi Suomessa. Ruotsalaistutkimuksessa havaitut asenteet saattavat olla lähellä suomalaisten vastaavia, kun otetaan huomioon valtioiden naapuruus sekä yhteiskuntajärjestelmien keskinäinen samankaltaisuus.

Kysymys kuuluukin: Ajattelemmekohan tällä hetkellä sananvapaudesta saman suuntaisesti kuin länsinaapurimme, ja mitä se tarkoittaa?

Kehityksen urille

John Stuart Mill penäsi aikanaan vahvaa sananvapautta valtion ja sitä kautta yksilön edun vuoksi. Samaa tuntuu kannattavan valtaosa kanssakulkijoistammekin. Silti olemme sananvapausmielipiteiltämme kaikkea muuta kuin yksimielisiä. Tämä johtuu siitä, että asia on hyvin monimutkainen ja haastava. Se ei ole kehityskohteena kuitenkaan mahdoton.

Uusi toimintaympäristö sosiaalisine medioineen ja verkkoalustoineen on epäilemättä nostanut esille uusia haasteita sananvapauden suhteen. Onhan useat tuomioihin johtaneet ulostulotkin esitetty erilaisilla verkkoalustoilla. Toimintaympäristön muutoksesta huolimatta ratkaistavana on sananvapauden näkökulmasta vain perusasia: Tuleeko ihmisten ilmaisua rajoittaa ja jos tulee, niin miten?

Sananvapautta on tosiasiassa rajattu avoimesti laeilla hyvin pitkään. Voisiko nykyisen sananvapauskeskustelun luonne täten perustua “mitä saa ja mitä ei saa sanoa” -väittelyn sijasta siihen, miten sananvapautta voidaan rajata ja miten ei?

Näin voisimme päästä eroon toistuvasta “sananvapauskortin” käytöstä argumentoitaessa jotain asiaa sananvapauteen nojaten, riippumatta puhujan taustoista tai näkökulmista. Yhteneväisempi ymmärryksemme siitä, mitä sananvapaus on, voisi avata näkökulmille laajempia kehyksiä. Yhteiskunnallisesta keskustelusta voisi näin kehkeytyä rakentavampaa ja lakien säätämisestäkin mahdollisesti tietoperusteisempaa jo tavoitteita asetettaessa.

Kirjoittajat ovat valtiotieteiden kandidaatteja ja maisterivaiheen sosiologian opiskelijoita Turun yliopistossa.

Sananvapaus ja media mediainternetsananvapausviestintä Suomi

Lue myös

Tyhjä paperi ja musta kynä pöydällä.

Koronaviruskriisi kaventaa lehdistönvapautta, varoittaa toimittajajärjestö – Poikkeuksellista tilannetta käytetään hyväksi

Pohjoismaat ovat jälleen kärjessä Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä. Monet indeksin hännillä olevat maat ovat sensuroineet myös koronavirusuutisia, järjestö kertoo.
Kaksi hymyilevää miestä vierekkäin

Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa

”Puskutraktoriksi” kutsuttu Tansanian presidentti sulkee medioita, irtisanoo julkisesti virkamiehiä ja ahdistelee kriitikoitaan. Länsimaat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan, mutta maan sisältä kuuluu toisenlaisiakin ääniä. Toimittaja Gasirigwa Mwitan mielestä Tansaniaa ei pitäisi arvostella samalla mittapuulla kuin länsimaita.
Kädet tietokoneen näppäimistöllä

Mitään ei saa enää sanoa – Äärioikeistolaisen retoriikan ABC

Äärioikeisto luo uusien käsitteiden avulla kuviteltuja vihollisia ja olkiukkoja, joiden avulla se voi voittaa helppoja taisteluja. Yksi ajankohtaisimmista on myytti sananvapauskriisistä, kirjoittaa Aurora Lemma.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.