Näkökulma: Onko Iranin uhka todellinen? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Onko Iranin uhka todellinen?

Irania luonnehditaan yleisesti suureksi uhaksi kansainväliselle turvallisuudelle. Perusteet peloille vaikuttavat kuitenkin heppoisilta, arvioi Johannes Hautaviita.

Niin sanottua Iranin uhkaa luonnehditaan Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Israelissa kansainvälisen yhteisön vakavimmaksi kriisiksi. Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaalliset uhkaukset Irania kohtaan ja käytännön toimet uhkausten toteuttamiseksi ovat lisääntyneet Yhdysvaltojen hyökättyä laittomasti Irakiin vuonna 2003. Iraniin kohdistetut uhkaukset ovat Yhdysvaltojen ja Israelin viimeisin siirto maiden kansainvälistä oikeutta ja kansaivälisiä instituutioita avoimesti halveksuvassa Lähi-idän ulkopolitiikassa.

On huomionarvoista, että myös Suomessa - maassa, joka ei kuulu Natoon ja joka brändää itseään laillisuusajattelun etuvartiona - tiedotusvälineet ja poliitikot eivät sovella kansainvälisen oikeuden periaatteita kiistan eri osapuoliin, vaan ovat sen sijaan omaksuneet Yhdysvaltojen artikuloiman viitekehyksen Lähi-idän poliittisesta todellisuudesta.

Mikä Iranin uhka?

Yhdysvaltain sotilastiedustelun vuonna 2010 kongressille laatimassa raportissa tehdään yleiskatsaus Iranin muodostamaan uhkaan. Raportin mukaan Iranin sotilaalliset kulut ovat "BKT:hen suhteutettuna verrattaen alhaiset alueen muihin valtioihin nähden". Iranin sotilaallista strategiaa kuvaillaan raportissa "puolustukselliseksi".

Lisäksi Yhdysvaltain puolustusministerin erillisessä kongressille tekemässä esityksessä todetaan, että Iranilla on "mitätön kyky voimankäyttöön rajojensa ulkopuolella". Molempien raporttien mukaan Iranin uhka ei ole sotilaallinen.

Iran ei ole ydinasevaltio eikä maa ole vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen aloittanut yhtäkään hyökkäyssotaa. Yhdysvallat ja Israel ovat samalla aikavälillä vuorostaan aloittaneet lukemattomia hyökkäyssotia. Yhdysvallat on ainoa maailman valtio, joka on käyttänyt ydinasetta siviilikohteita vastaan, tunnetusti erittäin tuhoisin seurauksin.

New York Times raportoi helmikuussa, että kaikki Yhdysvaltojen kuusitoista tiedustelupalvelua ovat yhtä mieltä siitä, ettei Iranilla tällä hetkellä ole aktiivista ydinaseohjelmaa. New York Timesin mukaan Iran lopetti ydinasehankkeensa vuonna 2003. Tästä huolimatta Obaman hallinto ulkopoliittisessa ulosannissaan esittää Iranin Yhdysvaltojen suurimpana uhkana.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vuorostaan päätti holokaustin kansainvälisenä muistopäivänä 24. tammikuuta pitämänsä puheensa sanoin:

"Tänä päivänä, kun maailman valtiot muistavat holokaustia, kun Euroopan valtiot ovat määränneet saarron iranilaiselle öljylle, sen lisäksi, että onnittelemme heitä tämän johdosta, teemme usealla tasolla työtä syventääksemme ja laajentaaksemme kansainvälistä rintamaa Irania vastaan, niin paljon kun mahdollista."

Amerikanjuutalainen historioitsija Norman Finkelstein on arvostellut kovasanaisesti holokaustin muiston valjastamista Israelin sotapropagandan tueksi. Finkelsteinin mukaan "Holokaustista on tullut tärkein ideologinen ase hyökkäyssotien oikeuttamiseksi". Sekä Finkelsteinin äiti että hänen isänsä selvisivät keskitysleireiltä, mutta heidän kaikki sukulaisensa tapettiin osana natsien lopullista ratkaisua.

Mikä siis on Iranin uhka? Arvovaltaisen vastauksen saa yllä mainitusta sotilas- ja tiedusteluraportista kongressille vuodelta 2010.

Raportista käy ilmi, ettei Yhdysvallat ole valmis hyväksymään Iranin tavoittelemaa sotilaallista pelotetta (eng. deterrence) Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäystä vastaan. Raportin mukaan "Iranin johdon tavoitteleman turvallisuusstrategian tarkoituksena on estää hyökkäys Iranin maaperälle ja kasvattaa maan vaikutusvaltaa alueella - - Iranin sotilaallinen strategia on suunniteltu puolustautumaan ulkoisilta uhilta, erityisesti Yhdysvalloilta ja Israelilta".

Raportissa todetaan myös, että Iran pyrkii kasvattamaan alueellista vaikutusvaltaansa Yhdysvaltojen intressien kustannuksella: " - - [Iranin] nykyinen viiden vuoden suunnitelma pyrkii laajentamaan kahdenkeskisiä, alueellisia ja kansainvälisiä suhteita, vahvistamaan Iranin liittoja ystävällismielisten valtioiden kanssa, ja tehostamaan maan puolustus- ja pelotekykyä - - Iran tavoittelee asemansa vahvistamista vastustamalla Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa ja syventämällä suhteitaan alueellisiin toimioihin, kannattamalla samalla islamilaista solidaarisuutta."

On havainnollistavaa, että Iranin kohdalla kaikille valtioille ominaista ulkosuhteiden ylläpitämistä kuvaillaan Yhdysvalloissa alueellisen vakauden horjuttamiseksi. Kun Yhdysvallat kansainvälisen oikeuden vastaisesti käyttää tai uhkaa käyttävänsä sotilaallista voimaa alueen valtioita vastaan sitä kuvaillaan vuorostaan vakauttamiseksi (David Petraeus, CIA:n johtaja ja entinen Yhdysvaltojen joukkojen komentaja Irakissa).

Raportti toteaa myös Iranin harjoittavan ja tukevan terrorismia Lähi-idässä. Raportissa mainitaan erityisesti Iranin tuki Palestiinan demokraattisesti valitulle hallituspuolueelle Hamasille ja Etelä-Libanonin vastarintaliikkeelle ja maan suosituimmalle poliittiselle puolueelle Hezbollahille. Raportissa todetaan lisäksi Iranin tukevan Irakin kapinallisia.

Iraniin kohdistettu uhka

Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin Israelin arvostetuimpiin sotahistorioitsijoihin lukeutuva Martin van Creveld kirjoitti:

"Maailma on nähnyt kuinka Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin täysin syyttä, kuten myöhemmin osoittautui. Mikäli Iran ei olisi pyrkinyt rakentamaan ydinasetta, he olisivat hulluja."

Creveld viittaa Irakin sodan yleisesti ymmärrettyyn opetukseen: Yhdysvallat on valmis hyökkäämään minne tahansa, kunhan hyökkäyksen kohteena oleva maa on puolustuskyvytön eli vailla sotilaallista pelotetta. Iranin turvallisuusstrategia perustuu uskottavan pelotekyvyn ylläpitämiseen, jotta maa välttyisi Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaalliselta hyökkäykseltä, joka ei ole ainoastaan teoreettista saivartelua.

Vuodesta 1979 lähtien Yhdysvallat ja Israel ovat uhanneet toistuvasti hyökkäävänsä Iraniin. Sotilaallisella hyökkäyksellä uhkaaminen on vakavimpia kansainvälisen oikeuden rikoksia.

Kesäkuussa 2010 Yhdysvaltain kongressi lisäsi Iraniin kohdistettuja sanktioita. Presidentti Obaman hallinto on laajentanut ja tehostanut tulivoimaansa Intian valtamerellä sijaitsevalla Diego Garcian saarella. Saaren alkuperäisväestö karkotettiin 1970-luvun alussa, jotta Yhdysvallat voisi käyttää saarta sotilastukikohtana. Israelin vanhin ja arvostetuin sanomalehti Haaretz raportoi vuonna 2010 Yhdysvaltojen kuljettaneen saarelle "bunker buster" -pommeja, jotka ovat ydinaseiden jälkeen Yhdysvaltain armeijan tulivoimaisimpia räjähteitä. Haaretzin mukaan pommien asentaminen on osa "mahdollisen Iraniin kohdistuvan hyökkäyksen" valmisteluja.

Dan Plesch on kansainvälisten opintojen ja diplomatian laitoksen johtaja (eng. Center for International Studies and Diplomacy) School of Oriental and African Studies -yliopistossa Lontoossa. Pleschin mukaan "Yhdysvallat valmistautuu toden teolla Iranin tuhoamiseen". Hän jatkaa, "Yhdysvaltojen pommittajat ja pitkän matkan ohjukset ovat tällä hetkellä valmiudessa tuhoamaan 10 000 kohdetta Iranissa muutaman tunnin aikana". Plesch arvioi Yhdysvaltojen tulivoiman nelinkertaistuneen alueella vuoden 2003 jälkeen.

Yhdysvaltojen ja Israelin esittämien uhkausten uskottavuutta lisää se, että hyökkäyssotien aloittamisen lisäksi molemmat valtiot ylläpitävät tälläkin hetkellä laittomia sotilaallisia miehityksiä Lähi-idässä. Yhdysvallat hyökkäsi vuonna 2001 Afganistaniin ja vuonna 2003 Irakiin. Molemmat hyökkäykset olivat poikkeuksellisen räikeitä kansainvälisen oikeuden rikkeitä, ja kuten YK sekä kansainväliset ihmisoikeus- ja apujärjestöt ennakoivat ja varoittivat, hyökkäyksistä koituneet inhimilliset tuhot olivat katastrofaaliset. Afganistanin hyökkäyksen alkaessa ruokakuljetukset jouduttiin katkaisemaan ja kansainväliset avustustyöntekijät evakuoitiin pois pommien tieltä.

Christian Aid -järjestön evakuoitu virkamies kertoi lehdistölle:

"On kuin joukkohauta olisi kaivettu miljoonien ihmisten taakse - - Me voimme joko vetää heidät turvaan tai työntää heidät kuoppaan. Tämä saattaa aiheuttaa miljoonien ihmisten kuoleman."

Vaikkei laiton hyökkäys Afganistaniin ole toistaiseksi vaatinut niin huomattavia kuolinlukuja kuin aluksi ennakoitiin, päätös hyökkäyksen aloittamisesta perustui sellaisiin YK:n arvioihin, joiden mukaan noin 2,5 miljoonaa afganistanilaista siviiliä - jotka olivat riippuvaisia humanitaarisesta avustuksesta - saattaisivat kuolla nälkään. YK:n ihmisoikeusneuvoston erityislähettiläs vetosi Yhdysvaltoja lopettamaan pommitukset, jotka vaaransivat "miljoonien siviilien hengen". YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson varoitti Rwandan kaltaisesta humanitaarisesta katastrofista Afganistanissa.

The Lancet julkaisi vuonna 2006 tutkimuksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen hyökkäyssota on aiheuttanut noin 650 000 irakilaisen kuoleman. Vuonna 2008 brittiläisen Opinion Research Business -nimisen mielipidemittaustoimiston mukaan irakilaisten kuolinuhrien määrä oli noussut yli miljoonaan. Sodan myötä Irakissa tapettujen määrä on myös suhteellisesti laskettuna poikkeuksellisen suuri - noin viisi prosenttia väestöstä eli kaksinkertainen talvi- ja jatkosodassa kuolleiden suomalaisten suhteelliseen osuuteen verrattuna. Irakin hallituksen arvioiden mukaan noin viisi miljoonaa lasta, eli lähes puolet irakin lapista, ovat orpoja.

Irakin hyökkäystä edeltäneenä iltana Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush ja Iso-Britannian pääministeri Tony Blair esittivät uhkavaatimuksensa YK:n turvallisuusneuvostolle vaatien neuvostoa tukemaan hyökkäystä, mutta vakuuttivat, että hyökkäys tulee tapahtumaan myös ilman turvallisuusneuvoston suostumusta, kuten kävikin.

Toisen maailmansodan jälkeiset Nürnbergin oikeudenkäynnit, joissa Liittoutuneet syyttivät ja tuomitsivat natsi-Saksan johtoporrasta sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, vakiinnuttivat yhden kansainvälisen oikeuden kantavista periaatteista: "hyökkäyssodan aloittaminen - - ei ole ainoastaan kansainvälinen rikos; se on räikein kansainvälinen rikos, poiketen muista sotarikoksista siten, että se pitää sisällään kaiken kertyvän pahuuden, joka sodasta seuraa".

Mahdollisia askeleita kohti ydinaseriisuntaa

Vuonna 2003 Iran ehdotti Yhdysvalloille kahdenkeskisten neuvottelujen aloittamista. Silloisen Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusveuvoston Lähi-idän tapahtumien ylijohtajan Flynt Leverettin mukaan Iranin esityksen agenda oli "diplomaattisen prosessin käynnistäminen, jonka tarkoituksena oli kattavasti ratkaista kaikki kahdenkeskiset erimielisyydet Yhdysvaltojen ja Iranin välillä". Yhdysvallat kieltäytyi Iranin ehdotuksesta.

Samana vuonna Kansainvälisen atomienergiajärjestön silloinen johtaja ja Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Mohamed ElBaradei ehdotti, että aseissa käytettävien aineiden, kuten väkevöitetyn uraanin tai plutoniumin, työstäminen ja tuottaminen tulisi asettaa kansainvälisen hallinnan alaisuuteen. Iran oli ainoa valtio, joka muodollisesti hyväksyi ElBaradein esityksen.

Vuonna 2004 YK:n aseidenriisuntakomissio äänesti sopimuksesta, joka kieltäisi fossiilisten aineiden tuottamisen ydinaseita tai muita räjähteitä varten. Sopimus vähentäisi huomattavasti uusien ydinaseiden valmistusta ja alituisesti kasvavaa ydinsodan uhkaa. Aseidenriisuntakomissiossa 147 valtiota äänesti sopimuksen voimaanasettamisen puolesta, ja vain yksi valtio, Yhdysvallat, äänesti ehdotusta vastaan.

EU:n kanssa käydyissä neuvotteluissa vuosina 2004-2006 Iran suostui väliakaisesti luopumaan kaikesta uraanin väkevöittämisestä - vaikka se onkin kansainvälisen oikeuden jokaiselle valtiolle suoma oikeus - ja EU:n tuli vastaavasti antaa Iranille täydet takeet turvallisuuskysymyksissä. EU ei kuitenkaan suostunut, joten Iran jatkoi uraanin väkevöittämistä.

YK:n ydinsulkusopimuskonferenssissa vuonna 2010 käsiteltiin ydinaseettoman alueen perustamista Lähi-itään. Yhdysvallat kuitenkin vaati, ettei sopimusta sovellettaisi Israeliin. Lisäksi Yhdysvaltojen sotilastukikohta Diego Garcialla on Iso-Britannian vaatimuksesta jätetty Afrikan unionin perustaman ydinaseettoman alueen ulkopuolelle. Myöskään Yhdysvaltojen Tyynenmeren liitännäisvaltiot eivät ole osallisina alueen ydinaseettomassa sopimuksessa.

Lähi-idän kriisien ratkaisuun tähtäävien kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten instituutioiden politiikkalinjausten sijasta Yhdysvallat ja Israel pyrkivät kontrolloimaan Lähi-itää sotilaallisin keinoin. Kuten maailmanpolitiikassa muutenkin, vain kansainvälisten instituutioiden ja kansainvälisen oikeuden muotoilemat linjaukset voivat johtaa kohti kestävää ja oikeudenmukaista rauhaa - tässä yhteydessä kohti Lähi-idän kriisien ratkaisua ja kohti maailmanlaajuisen ydinsodan uhan vähenemistä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Artikkeli julkaistiin alunperin Suomen Kuvalehdessä 4.5.2012.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia