Afrikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikka

Afrikan ruokaturvan takaaminen vaatii teknologisia innovaatioita

Nainen istuu pöydän ääressä ja pitelee kännykkää, taustalla droonia mainostava juliste.

Afrikan ruokaturvan takaaminen vaatii teknologisia innovaatioita

Afrikkalaista maataloutta vaivaa yhä alhainen tuottavuus. Sen parantamisessa oma osansa voi olla drooneilla, joita voidaan käyttää viljelysmaiden ja sadon tarkkailuun.

6.7.2022

Afrikan maat saavat yhteisen lääkeviraston

Pientä lasta rokotetaan.

Afrikan maat saavat yhteisen lääkeviraston

Uusi lääkevirasto mahdollistaa voimavarojen järkevän jakamisen mantereen mitassa. Sen synnyttäminen on ollut pitkä prosessi, eivätkä läheskään kaikki Afrikan maat ole vielä mukana.

11.5.2022

Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta

Kaksi maskein suojautunutta ihmistä tutkimassa laukkua.

Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta

Afrikan maiden väestöstä vasta 3,6 prosenttia on rokotettu. WHO on joutunut laskemaan ennustettaan siitä, kuinka moni rokotetaan edes tänä vuonna. Samalla riski rokotteille vastustuskykyisistä muunnoksista kasvaa, sen aluejohtaja Matshidiso Moeti muistuttaa.

17.9.2021

Öljy-yhtiöt Afrikan luonnonpuistojen kimpussa

Puita vuoren edustalla.

Öljy-yhtiöt Afrikan luonnonpuistojen kimpussa

Koska öljy-yhtiöiden on pakko turvautua yhä kalliimpiin etsintöihin erittäin syvällä meren pohjassa, ne hyökkäävät viimeiselle vedenpinnan yläpuolelle jäävälle rintamalle, missä kulut ovat viellä alhaisemmat: Afrikan luonnonpuistoihin ja makean veden varantoihin, kirjoittaa François Misser.

1.7.2021

Afrikka on pandemian ja uuden velkakriisin puristuksessa – Huomaako kukaan?

Mies puolilähikuvassa kiviseinää vasten.

Afrikka on pandemian ja uuden velkakriisin puristuksessa – Huomaako kukaan?

Monien Afrikan maiden velka on kestämättömällä tasolla, ja monet niistä ovat viime vuosina käyttäneet enemmän rahaa velanhoitoon kuin omaan terveydenhuoltoonsa. Omaan napaansa tuijottavien, rokotteita haalivien rikkaiden maiden pitäisi perua velat, kirjoittaa Linus Atarah.

29.4.2021

Afrikan toinen koronavirusaalto on ensimmäistä pahempi – Kuolleisuus on kasvanut 40 prosenttia kuukaudessa

Sairaanhoitaja ottaa koronanäytettä teltassa.

Afrikan toinen koronavirusaalto on ensimmäistä pahempi – Kuolleisuus on kasvanut 40 prosenttia kuukaudessa

Afrikka on selvinnyt koronaviruspandemiasta tähän asti luultua paremmin, mutta nyt monet maat raportoivat tehohoidon puutteista ja henkilökunnan loppuunpalamisesta koronaviruksen toisen aallon keskellä.

12.2.2021

Sotatarvikkeita rauhanrahastosta

Eu-lippuja ikkunanpokien takana

Sotatarvikkeita rauhanrahastosta

EU:n uusi rauhanrahasto rahoittaa Afrikan maiden armeijoita, jotta terrorismiin voitaisiin puuttua ja puolustusteollisuudella riittäisi asiakkaita. Aseiden viennin riskinä on kuitenkin niiden päätyminen vääriin käsiin, kirjoittaa Ronja Karkinen.

21.12.2020

Afrikka menettää vuosittain noin 50 miljardia dollaria laitonta pääomaa – Pääomapaon kitkemiseksi tarvitaan niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin toimia

Taskulaskin ja kolikoita.

Afrikka menettää vuosittain noin 50 miljardia dollaria laitonta pääomaa – Pääomapaon kitkemiseksi tarvitaan niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin toimia

Afrikassa on tehostettava verohallintoa ja vero-oikeudenmukaisuuden toteutumista esimerkiksi progressiivisen verojärjestelmän kautta, kirjoittaa Attac ry:n hanketiedottaja Eetu Kukila. Attacin ja Reilu vero ry:n tuoreessa raportissa listataan keinoja pääomapaon estämiseksi.

1.12.2020
Tilaa aihepiirin Afrikka RSS-syöte