Terveiden elinvuosien odote on noussut 2000-luvulla Afrikan maissa enemmän kuin missään muualla – Koronapandemia ja elintasosairaudet uhkaavat edistystä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Terveiden elinvuosien odote on noussut 2000-luvulla Afrikan maissa enemmän kuin missään muualla – Koronapandemia ja elintasosairaudet uhkaavat edistystä

Perusterveyspalveluiden parantuminen on nostanut odotettavissa olevia terveitä elinvuosia Afrikassa lähemmäs 60:tä, mutta se on yhä kaukana globaalista keskiarvosta.

Käsi laittamassa rokotetta ruiskuun.

Afrikan maiden terveyspalvelut ovat parantuneet 2000-luvulla. Kuva Etiopiasta. Kuva: Tewodros Tadesse / @UNICEF Ethiopia/2021 / CC BY-NC-ND 2.0.

Afrikassa syntyvän lapsen terveiden elinvuosien odote on kasvanut 2000-luvulla noin yhdeksällä vuodella, enemmän kuin missään muussa maanosassa, kertoo Maailman terveysjärjestö (WHO).

WHO:n uusien tilastojen mukaan vielä vuonna 2000 Afrikassa terveiden elinvuosien odote oli 47,1, nyt se on 56,1. Se on yhä kaukana globaalista keskiarvosta, joka on 64.

Terveiden elinvuosien odotteella tarkoitetaan niitä elinvuosia, joiden aikana ihmisen voi odottaa elävän terveenä. Se on siis lyhempi kuin keskimääräinen elinajanodote, jolla tarkoitetaan kaikkia elinvuosia. Keskimääräinen elinajanodote on globaalisti tällä hetkellä noin 73 vuotta.

Syynä terveiden elinvuosien odotteen kasvuun Afrikassa on muun muassa perusterveyspalveluiden koheneminen. Terveyspalveluiden kattavuus on noussut 24 prosentista 45:een. Myös äitiys- ja lapsiterveys on kohentunut, ja tartuntatautien vastaisessa taistelussa on edistytty. Hivin, tuberkuloosin ja malarian leviämistä pystytään ehkäisemään nyt paremmin kuin aiemmin. 

Riskinä on elintasosairauksien, kuten korkean verenpaineen ja diabeteksen kasvu. 

”Edistys ei saa pysähtyä. Elleivät maat lisää toimiaan syöpää ja muita ei-tarttuvia tauteja vastaan, terveyshyödyt voivat vaarantua”, sanoo WHO:n Afrikan johtaja Matshidiso Moeti tiedotteessa.

Myös korona voi heikentää terveiden elinvuosien odotetta, sillä terveyspalvelut ovat pandemian vuoksi häiriintyneet Afrikassa keskimäärin pahemmin kuin muualla. Siksi esimerkiksi rokottaminen on vähentynyt, ravitsemuspalveluita saa aiempaa huonommin ja trooppisia tauteja pystytään torjumaan heikommin.

WHO kehottaa alueen hallituksia lisäämään julkisten terveyspalveluiden rahoitusta ja vähentämään etenkin kotitalouksille koituvia terveyspalveluiden kustannuksia. 

WHO:n Afrikan alueeseen kuuluu suurin osa Afrikan maista, 47 maata.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia