Raportti: Uskonto ei tärkein tekijä ääriliikkeisiin liittymisessä – Kahdeksassa Afrikan maassa tehdyn tutkimuksen mukaan tärkeämpi syy ovat ihmisoikeusloukkaukset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Uskonto ei tärkein tekijä ääriliikkeisiin liittymisessä – Kahdeksassa Afrikan maassa tehdyn tutkimuksen mukaan tärkeämpi syy ovat ihmisoikeusloukkaukset

YK:n kehitysohjelman kahdeksassa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa tekemän selvityksen mukaan ääriliikkeen jäseneksi liitytään usein elämän käännekohdissa. Sen mukaan turvallisuuslähtöiset terrorismin vastaiset toimet eivät ole paras tapa taistella ääriliikkeitä vastaan.

Ammushylsyjä rakennusten edustalla.

Ääriliikkeisiin liittymisen taustalla on usein muita kuin uskonnollisia syitä. Kuva Mogadishusta Somaliasta. Kuva: AMISOM Public Information / CC0 1.0.

Toisin kuin usein luullaan, uskonnollinen ideologia ei ole tärkein syy liittyä väkivaltaisiin ääriliikkeisiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, käy ilmi YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuoreesta raportista (pdf).

Yleisempää on liittyä ääriliikkeeseen jonkin elämässä tapahtuneen kielteisen käänteen seurauksena.

Raporttia varten haastateltiin lähes 2 200:aa ihmistä Burkina Fasossa, Kamerunissa, Tšadissa, Malissa, Nigerissä, Nigeriassa, Somaliassa ja Sudanissa, joissa on kehittynyt viime vuosina monia turvallisuutta horjuttavia ääriliikkeitä. Vastaajista yli tuhat oli joko vapaaehtoisesti tai pakolla värvättyjä entisiä ryhmien jäseniä.

Lähes puolet vastaajista kertoi liittyneensä ääriliikkeeseen jonkin elämänsä käännekohdan seurauksena. Useimmat viittasivat käännekohdalla ihmisoikeusloukkauksiin, joiden tekijänä olivat yleensä valtion turvallisuusjoukot.

Toinen tärkeä syy liittyä ääriliikkeisiin on toivo työpaikasta. Raporttia varten haastatelluista vapaaehtoisesti rekrytoiduista neljännes mainitsi työmahdollisuudet ensisijaisena syynä ääriryhmiin liittymiseen. Osuus on kasvanut verrattuna aiempaan tutkimukseen, jonka UNDP teki vuonna 2017.

17 prosenttia mainitsi uskonnon syyksi liittymiseensä. Suurin osa värvätyistä kuitenkin myönsi tietävänsä vain vähän uskonnollisista teksteistä, raportissa kerrotaan.

UNDP:n mukaan ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan investointeja peruspalveluihin, kuten lasten hyvinvointiin, koulutukseen, toimeentuloon ja nuoriin.

”Turvallisuuslähtöiset terrorismin vastaiset toimet ovat usein kalliita ja hyvin tehottomia. Kuitenkin investoinnit väkivaltaisten ääriliikkeiden ennaltaehkäisyyn ovat valitettavan riittämättömiä. Valtioiden ja kansalaisten välistä yhteiskuntasopimusta on vahvistettava, jotta voidaan puuttua väkivaltaisten ääriliikkeiden perimmäisiin syihin”, UNDP:n pääjohtaja Achim Steiner sanoo tiedotteessa.

Raportin mukaan myös irtautumismahdollisuuksia liikkeistä on lisättävä ja kuntoutukseen on satsattava enemmän.

”Tutkimukset osoittavat, että ne, jotka päättävät irtautua väkivaltaisesta ääriliikkeestä, eivät todennäköisesti enää palaa osaksi sitä tai värvää muita osaksi liikettä. Tästä syystä on todella tärkeää sijoittaa kannustimiin, jotka mahdollistavat irtautumisen. Paikallisilla yhteisöillä on keskeinen rooli mahdollistaa väkivaltaisista ääriliikkeistä lähteminen kestävällä tavalla yhdessä kansallisten hallitusten armahdusohjelmien kanssa”, toteaa Nirina Kiplagat, UNDP:n Afrikan väkivaltaisten ääriliikkeiden ennaltaehkäisyn asiantuntija.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia