Israel | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israel

Asekaupat Israelin kanssa jatkuvat vastalauseista huolimatta 

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Asekaupat Israelin kanssa jatkuvat vastalauseista huolimatta 

Samalla kun Suomi puhuu ulkopolitiikassa oikeudenmukaisuuden puolesta, puolustusministeriö hieroo 200 miljoonan euron asekauppoja konfliktialueelta.

Palestiinalaisalueiden vesitilanne maailman surkeimpia

Palestiinalaisalueiden vesitilanne maailman surkeimpia

Israelin ohjailema politiikka vaikeuttaa alueen pohjavesivarojen hyödyntämistä.

Palestiina hakee tunnustusta YK:lta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Palestiina hakee tunnustusta YK:lta

Palestiinalaisten oman valtion tunnustaminen avaisi oven siirtokuntakysymyksen ratkaisemiselle kansainvälisessä oikeudessa.

Israel vaatii autiomaan beduiineja maksamaan häätönsä kodeistaan

Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka ja teksti "Amnesty International".

Israel vaatii autiomaan beduiineja maksamaan häätönsä kodeistaan

Jatkuvalla beduiinikylien tyhjentämisellä pyritään tyhjentämään alueet valtiolle, Amnesty sanoo.

YK: Israel ajaa palestiinalaisia siirtokuntien tieltä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

YK: Israel ajaa palestiinalaisia siirtokuntien tieltä

Samalla kun Länsirannalle syntyy lisää siirtokuntia, tiukat säännöt estävät palestiinalaisia saamasta rakennuslupia.

Israelin armeijan käytös palestiinalaisnuoria kohtaan huolestuttaa järjestöjä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Israelin armeijan käytös palestiinalaisnuoria kohtaan huolestuttaa järjestöjä

Miehittäjän sotilasoikeudenkäynnit vievät vuosittain satoja alaikäisiä Israelin vankiloihin.

Saarron lieventyminen ei helpota gazalaisten elämää

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Saarron lieventyminen ei helpota gazalaisten elämää

Vaikka Israel lupasi helpottaa Gazan saartoa viime vuonna, alueen jälleenrakennus takkuaa edelleen.

Israel karkottaa Gaza-aktivistit

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Israel karkottaa Gaza-aktivistit

Israel saartoi Gazaan pyrkineen aktivistien laivan ja aikoo karkottaa sen matkustajat.

Eurooppalaiset järjestöt vaativat Israeliin asevientikieltoa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Eurooppalaiset järjestöt vaativat Israeliin asevientikieltoa

Järjestöjen vetoomuksessa toivotaan muun muassa verkostoitumista ydinaseettoman Lähi-Idän puolesta.

Tilaa aihepiirin Israel RSS-syöte