YK: Israel ajaa palestiinalaisia siirtokuntien tieltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Israel ajaa palestiinalaisia siirtokuntien tieltä

Samalla kun Länsirannalle syntyy lisää siirtokuntia, tiukat säännöt estävät palestiinalaisia saamasta rakennuslupia.

Israelin viranomaisten rajoittava vyöhykejako Länsirannalla pakottaa palestiinalaisia pois alueelta, selviää vasta ilmestyneestä YK:n raportista. Raportin mukaan Länsirannan Israelin hallitsemien alueiden kaavoitussäännöt tekevät rakennuslupien saamisen palestiinalaisille lähes mahdottomaksi.

Israelilla on määräysvalta turvallisuuden, suunnittelun ja rakentamisen suhteen lähes 60 prosenttia Länsirannasta kattavalla C-alueella. Alueella arvellaan asuvan noin 150 000 palestiinalaista ja siellä sijaitsee suurin osa palestiinalaisten viljely- ja laidunmaista. YK:n mukaan Israelin toiminnan vaikutukset tekevät monien palestiinalaisyhteisöjen kehittymisen mahdottomaksi.

"Tämä pakkosiirtymisen kuvio yhdessä Israelin jatkuvan asutuspolitiikan kanssa heikentää palestiinalaisten mahdollisuuksia pitää kiinni alueesta. Lisäksi herää huoli muutoksista väestörakenteessa", toteaa YK:n palestiinalaisalueiden humanitaarisen avun koordinoija Ramesh Rajasingham.

Kaavoitussääntöjen lisäksi palestiinalaisia pakottaa pois alueelta rakentamiseen liittyvät esteet, kuljetusrajoitukset, pienentyneet tulot, kotien purkutyöt sekä huonot yhteydet palveluihin, kuten kouluihin ja puhtaaseen veteen. Elämän perustarpeet tyydyttääkseen monet palestiinalaiset ovat pakotettuja jättämään alueen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia