Saarron lieventyminen ei helpota gazalaisten elämää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Saarron lieventyminen ei helpota gazalaisten elämää

Vaikka Israel lupasi helpottaa Gazan saartoa viime vuonna, alueen jälleenrakennus takkuaa edelleen.

Gazan saarron lieventäminen ei ole muuttanut juuri millään tavalla gazalaisten elämää, sanoo YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n edustaja Chris Gunness.

Israel lupasi viime vuonna helpottaa Gazan saartoa, mutta käytännössä etenkin Gazan jälleenrakennus takkuaa.

Gazaan tarvittaisiin 40 000 asuntoa korvaamaan Israelin tuhoamat talot ja kattamaan alueen väestönkasvu. Israel kuitenkin kontrolloi edelleen tiukasti materiaalien saapumista ja hidastaa tarkastusprosessillaan myös kansainvälisten projektien etenemistä. Esimerkiksi sementtiä, asvalttia tai soraa ei edelleenkään päästetä läpi.

UNRWA on suunnitellut rakentavansa alueelle muun muassa kouluja ja koteja. Kesäkuun 2010 jälkeen se on saanut kuitenkin vain neljä prosenttia tarvittavasta rakennusmateriaalista läpi.

Virallisesti Israel on hyväksynyt Gazaan 28 prosenttia kaikista UNRWA:n suunnittelemista rakennushankkeista. Nykytahdilla menee kuitenkin vuosi ennen kuin materiaaleja saadaan läpi, Gunness sanoo.

Israel alkoi saartaa Gazaa kesäkuussa 2007 islamistisen Hamasin voitettua vaalit, jotta Hamasia sotilaallisesti tukevia tuotteita ei pääsisi alueelle. Maa on rajoittanut muun muassa ruuan, lääkkeiden, opetus- ja rakennusmateriaalien tuontia Gazaan.

Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ovat tuominneet saarron kansainvälisen lain vastaisena, sillä käytännössä se eristää palestiinalaiset köyhyyteen. Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on vaatinut saarron lopettamista.

Toukokuussa 2010 Israelin joukot tappoivat useita aktivisteja, jotka yrittivät purkaa Gazan saarron. Kansainvälisen painostuksen jälkeen Israel lupasi lieventää saartoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia