Marja Jokihaara | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Marja Jokihaara

Osuuskunnilla osansa Kirgisian rauhassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Osuuskunnilla osansa Kirgisian rauhassa

Neuvostojärjestelmän purkautumisen jälkeen Reilun kaupan tuotantojärjestelmä on tuonut vakautta, terveyttä ja turvallisuutta puuvillanviljelijöille Kirgisiassa

Eurooppalaiset haluaisivat korotuksia kehitysapuun

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Eurooppalaiset haluaisivat korotuksia kehitysapuun

Euroopan talouskriisi ei ole himmentänyt kansalaisten solidaarisuutta, kertoo tuore selvitys.

Vihreä energia kirimässä ydinvoiman ohi Iso-Britanniassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Vihreä energia kirimässä ydinvoiman ohi Iso-Britanniassa

Nykymenolla uusiutuvaa energiaa riittää kymmenesosaan brittikodeista vuonna 2015, kertoo tutkimus.  

EU-alue saavuttamassa Kioton päästötavoitteet

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

EU-alue saavuttamassa Kioton päästötavoitteet

Leuto talvi ja hidas talouskasvu ajoivat EU:n päästöjä alas viime vuonna, sanoo EU:n ympäristökeskus EEA.

Lihankulutus väheni maailmalaajuisesti pihvin verran

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Lihankulutus väheni maailmalaajuisesti pihvin verran

Vuosikymmeniä jatkunut lihankulutuksen kasvu taittui viime vuonna.

Afrikkalaisilta valtioilta aloite naisten ympärileikkausten kieltämiseksi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Afrikkalaisilta valtioilta aloite naisten ympärileikkausten kieltämiseksi

YK:n yleiskokoukselle annetussa esityksessä valtioiden halutaan säätävän lakeja, jotka kieltävät naisten sukuelinten silpomisen.

Harvinaisen laaja tuomio venäläisaktivistin uhkailulle

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Harvinaisen laaja tuomio venäläisaktivistin uhkailulle

Venäjän Human Right Watchin johtaja sai yhdeksän uhkailuviestiä parin päivän sisällä syyskuun lopussa.

Valtuutettuja patistetaan eettisiin hankintoihin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Valtuutettuja patistetaan eettisiin hankintoihin

Viisinkertainen määrä Reilun kaupan kaupunkeja ja enemmän eettisesti kestäviä julkisia hankintoja, toivotaan Reilun kaupan viikolla.

Suomelta 9,5 miljoonaa euroa kärsimyksen lievittämiseen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomelta 9,5 miljoonaa euroa kärsimyksen lievittämiseen

Afrikan ja Aasian lisäksi humanitaarista apua suunnataan palestiinalaispakolaisten ja Jordanian syyrialaispakolaisten auttamiseen.

Tilaa aihepiirin Marja Jokihaara RSS-syöte