Lihankulutus väheni maailmalaajuisesti pihvin verran | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lihankulutus väheni maailmalaajuisesti pihvin verran

Vuosikymmeniä jatkunut lihankulutuksen kasvu taittui viime vuonna.

Lihankulutus kääntyi viime vuonna kansainvälisesti laskuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin arvioi Worldwatch Institute uudessa raportissaan.

Tutkimuslaitoksen mukaan maailmassa syötiin lihaa keskimäärin 42,3 kiloa henkilöä kohti, mikä on 200 grammaa edellisvuotta vähemmän.

Teollisuusmaiden asukkaat söivät lihaa edelleen yli kaksi kertaa enemmän lihaa kehitysmaiden asukkaat, vaikka lihankulutus onkin kasvanut nimenomaan kehitysmaissa. Teollisuusmaan keskimääräinen asukas söi viime vuonna lihaa lähes 80 kiloa ja kehitysmaan asukas hieman yli 30 kiloa.

Kulutusta hillitsivät lihan kallistuminen ja eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien lisääntyminen erityisesti jättimäisillä tehotuotantotiloilla.

Samanaikaisesti myös lihantuotannon kasvu on hidastunut. Lihatiloja ovat kurittaneet ennätyskuivuus ympäri maailmaa, eläintaudit ja rehun kallistuminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia