laki
Norjan valtion öljy-yhtiö sanoutui irti korruptiolaista
Norjan valtion öljy-yhtiö sanoutui irti korruptiolaista
Statoil sanoutui irti Yhdysvaltojen öljyteollisuuden yrityksestä kaataa korruption vastainen laki.
Syömälakot jatkuvat palestiinalaisvankien keskuudessa
Syömälakot jatkuvat palestiinalaisvankien keskuudessa
YK on huolissaan syömälakossa olevista palestiinalaisvangeista, jotka protestoivat Israelin mielivaltaisia pidätyksiä.
Britannia tekemässä salaisista oikeuskäsittelyistä entistäkin salaisempia
Britannia tekemässä salaisista oikeuskäsittelyistä entistäkin salaisempia
Konservatiivien suunnittelemat terrorismilait tekevät syytettyjen puolustamisesta lähes mahdotonta, sanovat ihmisoikeusjärjestöt
Intian seksirikoslakien uudistus jäämässä puolitiehen
Intian seksirikoslakien uudistus jäämässä puolitiehen
Delhin joukkoraiskauksen seurauksena ehdotetut lakiuudistukset saivat kiitosta, mutta Intian hallitus näyttää jättävän niistä keskeisimpiä kokonaan tekemättä.
Iso-Britannialle kritiikkiä mielenosoitusten tukahduttamisesta
Iso-Britannialle kritiikkiä mielenosoitusten tukahduttamisesta
YK:n erityisasiantuntija sanoo Iso-Britannian virkavallan toimintatapojen olevan ristiriidassa kansalaisten perusoikeuksien kanssa.
Henkilökuva: Rakkauden apostoli
Henkilökuva: Rakkauden apostoli
Eteläafrikkalainen JP Mokgethi-Heath on avoimesti homoseksuaali anglikaanipappi, joka uskoo Afrikan seksuaalivähemmistöjen aseman kohentuvan positiivisella esimerkillä, ei pakotteilla, kirjoittaa Miikka Järvinen.
Missä viipyy translain uudistus?
Missä viipyy translain uudistus?
Transaktivistit järjestivät mielenosoituksen ihmisoikeuksien puolesta: pakkosterilisaatiovaatimus on syrjivä, kirjoittavat Mari-Helmi Pirhonen ja Niko Peltokangas.
Järjestöt: Ilmastopolitiikkaa valmistellaan salassa ministeriössä
Järjestöt: Ilmastopolitiikkaa valmistellaan salassa ministeriössä
Ympäristöjärjestöt ovat tehneet TE-ministeriön toiminnasta valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Intiassa heräsi ennennäkemätön keskustelu seksuaaliväkivallasta
Intiassa heräsi ennennäkemätön keskustelu seksuaaliväkivallasta
Kansalaisjärjestöt haluavat Intian hallituksen ryhtyvän välittömiin toimiin kamppailussa seksuaaliväkivaltaa vastaan.