Norjan valtion öljy-yhtiö sanoutui irti korruptiolaista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norjan valtion öljy-yhtiö sanoutui irti korruptiolaista

Statoil sanoutui irti Yhdysvaltojen öljyteollisuuden yrityksestä kaataa korruption vastainen laki.

Norjan valtion omistama Statoil on ilmoittanut sanoutuvansa irti Yhdysvaltojen öljyteollisuuden ajamasta oikeusjutusta, jonka tarkoituksena on kumota öljy-yhtiöiden korruptiota torjuva laki, kertoo Global Witness-järjestö.

Yhdysvaltojen öljyntuottajien keskusjärjestö API:n nostaman oikeusjutun tarkoituksena on kumota vuoden lopulla voimaan tulleet säädökset, jotka edellyttävät öljy- ja kaivosyhtiöitä raportoimaan hallituksille tekemänsä maksut. Laki koskee kaikkia New Yorkin pörssiin listautuneita yrityksiä, kuten norjalaista Statoilia, Global Witness kertoo.

"Statoil ei ole tukenut APIn käynnistämää oikeusjuttua. Itse asiassa, Statoil on nimenomaan pidättäytynyt tukemasta juttua", Statoilin johtaja Baiba Rubesa sanoi järjestölle lähettämässään kirjeessä.

Järjestön mukaan laki on tärkeä mekanismi, jolla lisätään avoimuutta ja vähennetään korruptiota. API taas on vedonnut siihen, että tietojen julkistaminen maissa, jotka suosivat salassapitoa, vaarantaa miljardien operaatiot.

Global Witnessin mukaan esimerkiksi Statoil on kuitenkin julkistanut maakohtaiset maksunsa hallituksille 36 maassa, esimerkiksi Angolassa, Kiinassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia