maatalous | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

maatalous

Permakulttuuri elpyy kamerunilaiskylässä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Permakulttuuri elpyy kamerunilaiskylässä

Ikiaikaiset viljelymenetelmät palvelevat kestävää kehitystä. Tavoitteena on kehittää viljelymenetelmiä, jotka eivät kuluta maaperää viljelykelvottomaksi.

Ruuan hinta alimmillaan lähes kuuteen vuoteen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ruuan hinta alimmillaan lähes kuuteen vuoteen

Myös viime vuoteen verrattuna ruoka on lähes viidenneksen halvempaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

Zimbabwen karjankasvattajat siirtyvät naudoista vuohiin

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Zimbabwen karjankasvattajat siirtyvät naudoista vuohiin

Ilmastonmuutos on vaikeuttanut sääolosuhteita, ja vuohet kestävät niitä nautoja paremmin.

Konflikti romahduttanut Syyrian maataloustuotannon

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Konflikti romahduttanut Syyrian maataloustuotannon

Maassa saadaan tänä vuonna edellisvuotta parempi sato, mutta esimerkiksi leivän hinta on noussut lähes 90 prosenttia.

Lintuinfluenssa uhkaa levitä Länsi-Afrikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Lintuinfluenssa uhkaa levitä Länsi-Afrikassa

Virus on levinnyt puolessa vuodessa viiteen maahan, ja YK varoittaa, että se voi levitä myös laajemmalle.

Pankkipalveluiden puute sambialaisviljelijöiden riesana

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Pankkipalveluiden puute sambialaisviljelijöiden riesana

Uudessa hankkeessa opetetaan viljelijöille taloustaitoja, jotta muun muassa ilmastonmuutoksen luomiin uhkiin olisi helpompi varautua.

Radio valaa toivoa Intian maaseudulla

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Radio valaa toivoa Intian maaseudulla

Radio-ohjelmissa annetaan maanviljelysvinkkejä ilmastonmuutoksen piinaamille viljelijölile.

Kaakaonviljely kukoistaa Brasilian Amazoniassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kaakaonviljely kukoistaa Brasilian Amazoniassa

"Alku oli helvetillinen, mutta nyt asumme paratiisissa", sanoo kaakaonviljelijä Darcirio Wronski.

Ruokaa vai taloja – taistelu maasta kiihtyy Keniassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Ruokaa vai taloja – taistelu maasta kiihtyy Keniassa

Niin yritykset kuin asuntorakentajatkin hamuavat maata, jonka hinta on kallistunut alle vuosikymmenessä yli viisinkertaiseksi.

Tilaa aihepiirin maatalous RSS-syöte