ilmastonmuutos | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ilmastonmuutos

Kehittyvät maat siirtyvät vauhdilla uusiutuvaan energiaan – Intia näyttää esimerkkiä

Nainen seisoo tikkailla ja asentaa aurinkopaneelia Intian vuoristossa.

Kehittyvät maat siirtyvät vauhdilla uusiutuvaan energiaan – Intia näyttää esimerkkiä

Fossiilisista polttoaineista pitää luopua mahdollisimman pian ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Kehitysmaat näyttävät siirtyvän uusiutuviin energiamuotoihin jopa länsimaita nopeammin. Esimerkiksi Intia aikoo päästää markkinoille pelkkiä sähköautoja vuonna 2030.

Tutkijat: Euroopan luovuttava pikaisesti maakaasusta – nykymenoon varaa enää yhdeksän vuotta

Auringonlasku Norfolkissa Pohjanmeren rannalla

Tutkijat: Euroopan luovuttava pikaisesti maakaasusta – nykymenoon varaa enää yhdeksän vuotta

Maakaasua pidetään öljyä ja hiiltä ympäristöystävällisempänä, mutta mikäli kasvihuonekaasupäästöjä todella halutaan vähentää, on senkin käyttö lopetettava kokonaan ja pian, käy ilmi uudesta tutkimuksesta.

Ilmastovakuutuksesta toivotaan apua äärimmäisten sääilmiöiden uhreille

Hurrikaani Irman aiheuttamia tuhoja Britannian Neitsytsaarilla syyskuussa 2017

Ilmastovakuutuksesta toivotaan apua äärimmäisten sääilmiöiden uhreille

Uuden ilmastovakuutusaloitteen tavoitteena on tarjota vakuutus 400 miljoonalle ihmiselle vuoteen 2020 mennessä. Ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä se ei kuitenkaan poista, muistuttavat skeptikot.

Sambiassa parannetaan ruokaturvaa ilmastoälykkään maanviljelyksen avulla

Sambialainen maanviljelijä Surrender Hamufuba

Sambiassa parannetaan ruokaturvaa ilmastoälykkään maanviljelyksen avulla

Sambiassa 40 prosenttia lapsista on huonon ravinnon takia ikäisekseen pienikokoisia, ja maan ruokaturvaa heikentää myös ilmastonmuutos. Nyt maanviljelijöille opetetaan uudenlaisia viljelymetodeja ruokatilanteen parantamiseksi.

Äärimmäisten sääilmiöiden listaus varoittaa pienten saarivaltioiden kohtalosta – teollisuusmaatkaan eivät turvassa

Hurrikaani Matthew'n tuhoja  mielisairaalassa Haitissa

Äärimmäisten sääilmiöiden listaus varoittaa pienten saarivaltioiden kohtalosta – teollisuusmaatkaan eivät turvassa

Tuoreen ilmastokatastrofien listauksen mukaan pienet saarivaltiot sekä muut kehitysmaat kärsivät äärimmäisistä sääilmiöistä eniten. Toisaalta listauksen kymmenen kärjestä köytyy myös vauraampia maita.

Uusi tietokanta helpottaa ilmastotiedon seuraamista

Imjan jäätikkö Himalajalla Nepalissa

Uusi tietokanta helpottaa ilmastotiedon seuraamista

Jatkuvasti täydentyvän tietokannan avulla voi tarkastella eri maiden kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä ja niiden Pariisin kokouksessa antamia lupauksia päästövähennyksistä.

Selvitys: Suomen ilmastorahoitus ottaa takapakkia

Jäälohkareita Grönlannissa

Selvitys: Suomen ilmastorahoitus ottaa takapakkia

Suomen ilmastorahoituksen määrä on laskenut, seuranta vaikeutunut ja painopisteet muuttuneet, kritisoi Kepa.

YK:n ilmailujärjestö lisäisi biopolttoaineita lentokoneissa – järjestöt huolissaan vaikutuksista

Lentokone

YK:n ilmailujärjestö lisäisi biopolttoaineita lentokoneissa – järjestöt huolissaan vaikutuksista

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ehdottaa, että lentokoneet lisäisivät biopolttoaineiden käyttöä ”kestävämmän” lentoliikenteen edistämiseksi. Järjestöjen mukaan se vain pahentaisi ympäristöongelmia.

”Jos tiede ei vakuuta, katsokaa taloutta” – ilmastonmuutos käy amerikkalaisten kukkarolle

Mielenosoittajia Yhdysvalloissa vuonna 2011

”Jos tiede ei vakuuta, katsokaa taloutta” – ilmastonmuutos käy amerikkalaisten kukkarolle

Tuoreessa raportissa arvioidaan ilmastonmuutoksen vähättelyn kustannuksia Yhdysvaltain taloudelle ja asukkaiden terveydelle.

Tilaa aihepiirin ilmastonmuutos RSS-syöte