Uutiset

Voit rajata uutisvirtaa käyttämällä tiputusvalikoita.

NEPAL HARJOITTELEE DEMOKRATIAA

Nepalilaiset pääsevät ensi sunnuntaina ensi kertaa 32 vuoteen valitsemaan edustajiaan parlamenttiin useamman puolueen asettamista ehdokkaista.

Nepalin kommunistien Manmohan Adhikari: <br> DEMOKRATIA ON VAARASSA, MUTTA ME SELVIÄMME

Vastavallankaappauksen uhka on olemassa, varoittaa maan kommunistisen puolueen (NPC-M) pääsihteeri Manmohan Adhikari Kansan Uutisten laajassa haastattelussa.

Mellakoita ja murhia Katmandun kaduilla

Nepalin vallankumouksen jälkeinen demokraattinen euforia päättyi varhain tänä aamuna kun asukkaiden muodostamat kodinturvajoukot hakkasivat kuoliaaksi viimeisten tietojen mukaan seitsemän poliisin univormuun pukeutunutta ja poliisiautoilla liikkunutta rauhanhäiritsijää.

Nepal: Kuningaskunta kriisissä

Liike demokratian puolesta uhkaa Birendran valtaa Nepalissa, oppositio pyytää kehitysyhteistyön keskeyttämistä

STRESSI KIUSAA KOULULAISIA INTIASSA

"Atish sai koulussa vedestä maksatulehduksen", kertoi ystäväni Savia, kahden kouluikäisen lapsen äiti ja ammatiltaan opettaja. "Eikö riitä, että koulussa on ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin, pitääkö sieltä vielä saada tauteja" sadattelee Savia.

PELÄTTY LEPRA VOIDAAN VOITTAA

Lepratautinen sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle. Tauti on kuitenkin voitettavissa, vaikka sitä kohtaan tunnettu pelko ja ennakkoluulot elävät sitkeinä.

AHMEDABADIN PAPERINKERÄÄJÄT KULKEVAT PÄÄ PYSTYSSÄ

"Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä keräämään kaduilta paperia, muuten perhe ei olisi selvinnyt. Häpesin aluksi niin, että peitin kasvoni huivilla."

KAUKOMATKAN EI TARVITSE OLLA TERVEYSRISKI

Matkailu auttaa ymmärtämään vieraita kulttuureita ja jyrkästi ristiriitaista maailmaa sitä paremmin, mitä lähempää toisenlaiseen arkielämään pääsee tutustumaan. Lähelle kannattaa pyrkiä, kuitenkin varoen - jo kulttuuri- ja terveydellisistä syistä.

Tapporaha hoitajista ja lääkäreistä

Huhtikuun 25. päivän aamuna kuulin Katmandussa, Nepalin pääkaupungissa, että sairaahoitajien ja lääkäreiden hengestä luvataan tapporaha.

Naisten syrjintä on myös terveysriski

Tyttölapsen vuosi pyrkii parantamaan eteläaasialaisen naisen sorrettua asemaa

Kun perinteet murtuvat ja kaupallisuus lisääntyy:<br>VANHUS JÄÄ YKSIN JO INTIASSAKIN

Länsimainen ajattelu ei auta kehitysmaan ongelmien ratkaisemisessa. Intiassa kaivataan takaisin aitoon itämaiseen yhteisöllisyyteen.

”En voi unohtaa olevani elossa”

Kansanmurhan haamut kummittelevat belgialaisen Groupov-ryhmän Rwanda 94 -esityksessä.

Liberian nälkä: Ei vain ruokaa vaan myös rauhaa

Liberia ei syyttä suotta ole päätynyt yhdeksi maailman kurjimmista paariavaltioista. Vuonna 1996 hetkeksi keskeytynyt verinen valtakamppailu jatkuu ja ajaa satoja tuhansia siviilejä pakolaisuuteen, samanaikaisesta paluumuutosta huolimatta.

Liberiassa evakot ja paluumuuttajat kotoutuvat uuteen elämäänsä

Nancy Saypaylayn pitkä evakkomatka on päättynyt onnellisesti: hän viljelee riisiä ja tulee toimeen omillaan Mambahnin alueella, Liberian pääkaupungin Monrovian läheisyydessä.

Suomalainen somali vaalityössä Somalimaassa

Suomalainen somali, Abdirahman Abdillahi, on koko syksyn tehnyt vaalityötä Somalimaassa. Hän on Oikeudenmukaisuus ja Hyvinvointi -puolueen, UCID:n ulkoasiainsihteeri. Toiveet ovat korkealla, kun somalimaalaiset ensimmäistä kertaa käyvät monipuoluevaaleihin, joulukuun 15.päivänä.

What is Digital Divide?

The debate on the Digital Divide and how to bridge it took the centre stage in several global forums around the millenium year 2000.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Ajankohtaista

Mies puolilähikuvassa kallioiden edustalla.

Meksiko on noussut yhdeksi pahimmista koronakriisimaista – ”Kaikki kollegat tunsivat jonkun, joka on kriittisessä tilassa tai kuollut”, kertoo avustustyöntekijä Julian Blom

Koronaan on kuollut Meksikossa yli 50 000 ihmistä. Suomalainen Julian Blom työskenteli Lääkärit ilman rajoja -järjestön koronahoitokeskuksessa maan pohjoisrajalla. ”Suomessa on aika hyvä tilanne, eikä täällä oikein ymmärretä, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Ei Meksikossakaan ymmärretty ennen kuin tilanne sitten oli päällä”, hän toteaa.
Ylös nostetussa kädessä oleva kyltti, jossa lukee Black Lives Matter.

Kukaan ei tiedä, miten paljon viharikoksia Suomessa tapahtuu, sillä aina niitä eivät tunnista edes uhrit itse – Uusi sähköinen työkalu kerää tietoa

Vain pieni osa viharikoksista ilmoitetaan poliisille, ja siksi niistä tiedetään vain vähän. Anti-Racist Forum -järjestössä kehitetään nyt matalan kynnyksen raportointityökalua osana oikeusministeriön hanketta. ”Jotkut kokevat häirintää päivittäin. Silloin voi käydä niin, että siihen tottuu”, kertoo koordinaattori Akunna Onwen.
Puolilähikuva naisesta vihreällä penkillä kimppu vaaleanpunaisia neilikoita kädessään

”Meidän aikamme on narsistista pöhöttyneisyyttä ja omakuvien monistamista” – Tanssija Sanna Kekäläinen teki esityksen ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta maapalloon

Sanna Kekäläinen pohti vuosia, miten kääntää ilmastonmuutos esittävien taiteiden kielelle. Tuloksena on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saava teos If I Would Lose My Voice, jonka keskiössä eivät ole ihmiset henkilökohtaisine tunteineen vaan maapallo, jolla ihmiset ovat ”pelkkiä pieniä kakkiaisia”.
Kaksi kasvosuojaimin varustautunutta miestä seisoo kanaparven vieressä.

Maailmassa on tarpeeksi ruokaa, mutta koronavirus voi silti aiheuttaa ruokakriisin – Yksi syy ovat huonosti toimivat tuotantoketjut

Koronavirus heikentää ruokaturvaa, koska monella rajoitusten takia työnsä menettäneellä ei ole enää varaa ostaa syötävää. Virus luo kuitenkin myös epäsuorempia uhkia. Joissakin Afrikan maissa satoa on pilaantunut ja siipikarjaa kuollut, kun maat ovat asettaneet tiukkoja liikkumisrajoituksia.
Mies pienen traktorin päällä, toinen traktorin takana.

Väitöstutkimus: Yrittäjyyden avulla voi nousta köyhyydestä, mutta taikakonsti se ei ole – Yrittäjä tarvitsee hyvän idean ja paljon tukea

Marleen Wierenga tutki Aalto-yliopiston väitöskirjassaan intialaisia innovaatioyrittäjiä, joista yksi keksi moottoripyörän moottorilla toimivan traktorin. Yrittäjyys tarjoaa hänen mukaansa paljon mutta ei rajattomasti mahdollisuuksia vähentää köyhyyttä. ”Suurin osa kehitysmaiden yrittäjistä valitsisi mieluummin palkkatyön”, hän sanoo.
Suomen lippu merellä, taustalla suurkirkko.

Tarkkuuskivääreitä Uzbekistaniin, varaosia Arabiemiirikuntiin – Suomi myöntää yhä asevientilupia ihmisoikeuksia polkeviin maihin

Kansainvälisten sääntöjen mukaan sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin ei periaatteessa saa viedä aseita, mutta käytännössä löyhät tulkinnat ja mutkikas vientilupajärjestelmä mahdollistavat asekaupan. Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mielestä lupien myöntäminen pitäisi siirtää puolustusministeriöltä puolueettomalle taholle.
Puunrankoja lumen keskellä, taustalla tunturi.

Moni haluaisi reissata ekologisesti, mutta se ei ole helppoa – Tutkija toivoo, ettei kestävyys olisi vain yksittäisten matkailuyritysten brändi

Ympäristötietoinen matkaaja voi nykyisin osallistua vaikkapa merikilpikonnien suojeluun. Keskivertoturistin on kuitenkin vaikea tietää, mikä on oikeaa ekomatkailua. Matkailututkimuksen tutkijatohtorin Tarja Salmelan mukaan kaikesta matkailusta pitäisi pyrkiä tekemään ekologista.
Farkut lähikuvassa roikkumassa narulla.

Sosiaaliset paineet ovat usein himoshoppailun taustalla – Harkinta on paras keino välttää pikamuodin houkutukset

Huonolaatuisen ja epäeettisen pikamuodin haitat tunnetaan, mutta silti sen ostaminen houkuttaa kuluttajia. Muotoilun ja muodin professori Kirsi Niinimäki ja vastuullisuusasiantuntija Maija Lumme kertovat, miksi näin on ja miten siitä voi päästä eroon.
Ihminen korkean puun vieressä, taustalla pakolaisleirin asumuksia.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan unohdetuista kriiseistä ja konflikteista, joista kuullaan maailman medioissa harvoin. Yksi niistä on Keski-Sahelissa, jossa ihmiset pakenevat jihadistista väkivaltaa ja aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Aiemmin rauhallisessa Burkina Fasossa sisäisten pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut lyhyessä ajassa.
Mies pyöräilee kasvomaski kasvoillaan autotiellä.

Kehitysyhteistyöstä tuli koronaviruksen torjuntaa – Moni suomalaisjärjestö jakaa nyt apua pandemian vaikutuksista kärsiville, mutta samalla pelätään lahjoitusten vähenemistä

Suomalaisten lahjoittajien tuella annetaan saippuaa, ruoka-apua ja hygieniatietoa kehitysmaissa. Työ voi kuitenkin vaikeutua, sillä suomalaiset ovat vähentäneet lahjoittamistaan koronaviruskriisin aikana ja järjestöjen tulot uhkaavat vähentyä.