YK-raportti varoittaa luonnonvarojen tuhlaamisesta: Kulutus kolminkertaistunut 1970-luvulta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-raportti varoittaa luonnonvarojen tuhlaamisesta: Kulutus kolminkertaistunut 1970-luvulta

Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja kuin viimeistä päivää, todetaan tuoreessa raportissa. Sen mukaan maapallon resursseja on yksinkertaisesti ryhdyttävä käyttämään säästeliäämmin, jotta tuhokierre saadaan poikki.

Öljynporauslautta merellä, taustalla vuoria

Fossiilisten polttoaineiden kulutus on kasvanut 45 prosenttia vuodesta 1970. Kuva: Glenn Beltz / CC BY 2.0.

Ihmiskunnan on muutettava tapaa, jolla se käyttää luonnonvaroja. Muuten seuraukset ovat synkät sekä luonnon monimuotoisuuden että ilmastonmuutoksen kannalta, varoitetaan tuoreessa raportissa.

YK:n ympäristöohjelman alaisen asiantuntijapaneelin International Resources Panelin raportissa selvitetään, miten materiaalisten resurssien, eli fossiilisten polttoaineiden, biomassan, metallien ja mineraalien, käyttö on muuttunut 1970-lukuun verrattuna.

”Raportti osoittaa, että kynnämme maapallon rajallisia resursseja kuin viimeistä päivää. Se aiheuttaa samalla ilmastonmuutosta ja biodiversiteetin menetystä. Suoraan sanoen moni ihminen ei näe huomista, ellemme lopeta”, sanoo YK:n ympäristöohjelman johtaja Joyce Msyua tiedotteessa.

Raportin mukaan luonnonvarojen kulutus on yli kolminkertaistunut vuodesta 1970. Muiden kuin metallimineraalien käyttö on viisinkertaistunut. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on kasvanut 45 prosenttia.

Syynä on muun muassa väestönkasvu ja vaurastuminen. 2000-luvulla resurssien kaivamisvauhti on vain kiihtynyt esimerkiksi suurten investointien ja Aasian maiden elintason nousun takia. Ylikulutusta ajaa kuitenkin myös se, että rikkaiden maiden asukkaat tarvitsevat vuosittain 9,8 tonnia resursseja per henkilö muualta maailmasta, raportissa kerrotaan.

Raportissa arvioidaan, että materiaalien, polttoaineen ja ruuan hankkiminen ja prosessointi aiheuttaa noin maailman puolet kasvihuonekaasupäästöistä. Se on syypäänä myös yli 90 prosenttiin luonnon monimuotoisuuden menettämisestä sekä vesipulasta.

Raportissa esitetyn ennusteen mukaan vuoteen 2060 mennessä luonnonvarojen käyttö voi kaksinkertaistua nykyisestä. Kasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa jopa 43 prosenttia.

Resepti kierteen muuttamiseksi on yksinkertainen: rajallisia luonnonvaroja on käytettävä tehokkaammin. Käytännössä on siirryttävä lineaarisesta kulutuksesta kiertotalouteen.

”Tuotteiden elinkaarta on pidennettävä ja niiden suunnittelun ja standardisoinnin on oltava älykästä. On käytettävä uudelleen, kierrätettävä ja kunnostettava”, raportissa todetaan.

Näin voitaisiin sen mukaan myös lisätä talouskasvua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia