Uutiset Ilmastopolitiikka

YK: Ilmastoinvestoinnit turvaavat afrikkalaisten elannon

Hyviä tuloksia on saatu muun muassa Togossa, jossa käytettävissä olevan veden määrä lähes viisinkertaistui.
(Kuva: World Bank Photo Collection / cc 2.0)

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen investoiminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa voi varmistaa, ettei mantereen kehitys käänny taaksepäin ilmastonmuutoksen edetessä, sanoo YK:n ympäristöohjelma UNEP tuoreessa raportissaan.

Raportissa esitellään hyviksi osoittautuneita halpoja keinoja, joiden avulla yhteisöt voivat sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin ja tehostaa esimerkiksi hupenevien vesivarojen käyttöä. Samalla ne voivat olla piristysruiske taloudelle.

Esimerkiksi Togossa vesiekosysteemiprojekti johti siihen, että paikallisella yhteisöllä oli käytettävissään 488 prosenttia aiempaa enemmän vettä ihmisten, maatalouden ja karjan tarpeisiin. Seychelleillä taas koulut onnistuivat säästämään vettä sadevedenkeruujärjestelmien avulla, raportissa kerrotaan.

Afrikassa arvioidaan olevan vuonna 2050 jo kaksi miljardia ihmistä. Heistä suurin osa on riippuvaisia maataloudesta, josta taas 94 prosenttia on riippuvaista sateista, UNEP kertoo. Ilmastonmuutoksen aiheuttaessa kuivuutta, tulvia ja merenpinnan nousua sadot voivat paikoin pienentyä jopa 20 prosenttia.

YK:n mukaan Afrikka on jo menettänyt 1950-luvun jälkeen 65 prosenttia maatalousmaastaan maan rappeutumisen vuoksi ja vuoteen 2020 mennessä jopa 135 miljoonaa ihmistä on vaarassa menettää maansa aavikoitumisen takia.

Ruokaturva maatalousruokavesi ja viemäröintiilmastonmuutos Afrikka

Lue myös

Ihmisiä rivissä pöydän takana

Suomalaisjärjestöt: Madridin ilmastokokous loppui katastrofiin

Suuret saastuttajamaat asettivat politikoinnin ja fossiiliteollisuuden edut ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin edelle, moittivat järjestöt. ”Erityisesti Australia, Brasilia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Venäjä ja Yhdysvallat keskittivät tarmonsa päätösten jarruttamiseen”, sanoo WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen.
Eu-lippuja ikkunanpokien takana

EU ottaa pian askeleen kohti hiilineutraaliutta – Suurimpia vastaanpanijoita ovat Tsekki, Unkari ja Puola

YK:n ilmastokokous on parhaillaan käynnissä Madridissa, mutta ensi viikolla järjestetään myös toinen tärkeä kokous, jossa Eurooppa-neuvoston on määrä sopia hiilineutraalista EU:sta. Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä rooli.
Ilmastonmuutoksesta varoittava mainosteksti metrotunnelin seinällä

Madridin ilmastokokous alkaa – YK:n pääsihteeri vaatii kunnianhimoa ja muistuttaa toivosta

Madridin ilmastokokouksessa on määrä päättää muun muassa päästövähennyksiin liittyvistä markkinamekanismeista. YK:n pääsihteerin Antóno Guterresin mukaan maailmalla on yhä toivoa pysyä 1,5 asteen lämpenemisessä, mutta se vaatii lisää toimia.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies palestiinalaishuivi olkapäillään

Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”

Ahmed Abu Artema sai liikkeelle gazalaisten suurmielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Hän uskoo, että väkivallaton vastarinta johtaa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun.
Kaksi nuorta miestä seisoo pellolla

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta

Afrikka voisi periaatteessa olla jopa ruokaomavarainen, mutta etenkään nuoria raskaana pidetty ala ei houkuttele. ”Meidän täytyy muuttaa tuo asenne ja saada heidät ymmärtämään, että maanviljely voi olla vaurauden, bisneksen ja mielihyvän lähde”, sanoo maatalousinstituutti IITA:n pääjohtaja Nteranya Sanginga.
Kulkusirkka

Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja

Etiopia, Kenia ja Somalia kärsivät vakavimmasta kulkusirkkavitsauksesta vuosikymmeniin. Jopa 150 kilometriä päivässä liikkuvat sirkkaparvet voivat suistaa Afrikan sarven yhä pahempaan ruokakriisiin.
Nainen selaa kirjaa pöydän ääressä

2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne

Vastaako oppikirjojen kuvaus kehitysmaista nykypäivän todellisuutta, vai ovatko kirjat jämähtäneet kertomaan ikiaikaista savimajatarinaa? Voionmaan opiston opiskelijat selailivat oppikirjoja tutkijan kanssa ja havaitsivat, että niiden maailmankuvassa on päivittämisen varaa.
YK:n pääekonomisti Elliot Harris (vas.) ja YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston edustaja Marta Roig  pöydän ääressä

Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän

Oxfamin mukaan 22 maailman rikkainta miestä omistaa enemmän kuin Afrikan naiset. Tuoreen YK-raportin mukaan myös tuloerot ovat kasvaneet, ja siinäkin rikkain yksi prosentti on voittanut.

Tuoreimmat

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta
Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja
2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne
Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Työttömyyttä on pidetty yhtenä syynä arabikevään mielenosoituksiin – Tuoreen tutkimuksen mukaan merkitystä on liioiteltu
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Australian palot kasvattavat painetta muuttaa maan ilmastopolitiikkaa – ”Metsillä kestää vuosikymmeniä toipua”