Turvattomuus jatkaa kasvuaan Afganistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Turvattomuus jatkaa kasvuaan Afganistanissa

Kansainvälisten joukkojen vetäytymisen pelätään pahentavan turvallisuustilannetta entisestään.

Afganistanin turvallisuustilanteen ennustetaan huonontuvan entisestään ensi vuoden aikana. Kansainvälisten joukkojen vetäytyminen maasta vuoteen 2014 loppuun mennessä tulee todennäköisesti lisäämään epävakautta maan humanitaariseen tilanteeseen, arvioi YK:n humanitaarisen avun koordinointiyksikkö OCHA uudessa raportissaan.

Kuluvan vuoden puoleen väliin mennessä yli 75 prosenttia maan turvallisuudesta tulee olemaan Afganistanin omien joukkojen vastuulla.

OCHAn raportissa ennustetaan, että heikko turvallisuustilanne ja aseellisen konfliktin jatkuminen tulevat jatkossakin olemaan suurin humanitaarinen uhka afganistanilaisille. Samalla maa maa on äärimmäisen herkkä pienillekin luonnononnettumuuksille.

Huolimatta merkittävistä tavoitteista sekä kansainvälisen yhteisön investoinneista maan kehitykseen, Afganistan on pysynyt YK:n kehitystilastojen häntäpäässä. Epävarma ruokaturva vaivaa jopa kolmannesta väestöstä ja jopa kymmenen prosenttia lapsista kuolee ennen koulun aloittamista.

Afganistanissa on 450 000 maan sisäistä pakolaista ja lisäksi suuri joukko afgaaneja on pakolaisena muun muassa naapurimaissa Pakistanissa ja Iranissa. OCHAn raportin mukaan pakolaisten palaaminen kotimaahansa tulee lisäämään painetta horjuvalle kehitykselle.

Yhdysvallat neuvottelee parhaillaan Afganistanin hallituksen kanssa noin 9000 sotilaan jättämisestä maahan vuoden 2014 jälkeen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia