Tulvat uhkaavat Etiopian lapsia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tulvat uhkaavat Etiopian lapsia

Sadat ihmiset ovat menehtyneet ja kymmenettuhannet menettäneet kotinsa Etiopiaa pyyhkivissä tulvissa. Afrikan sarven kuivuuskriisiä ovat seuranneet kuukausia kestäneet rankkasateet. Joet ovat tulvineet alankoalueilla. Etiopian pohjoisosissa sijaitseva Amharan alue on yksi pahiten kärsineistä. Arviolta 200 000 ihmistä kärsii sateista, joiden arvioidaan kestävän vielä viikkoja. Tilanne voi huonontua entisestään.

Sadat ihmiset ovat menehtyneet ja kymmenettuhannet menettäneet kotinsa Etiopiaa pyyhkivissä tulvissa. Kansainvälinen UNICEF on aloittanut keräyksen, jonka tavoitteena on kerätä 18 miljoonaa US dollaria ihmisten auttamiseen. Kotinsa menettäneet lapset tarvitsevat ruokaa, suojaa ja lääkkeitä. Noin puolet varoista tarvitaan välittömästi hätäavun varmistamiseksi.

Afrikan sarven kuivuuskriisiä ovat seuranneet kuukausia kestäneet rankkasateet. Joet ovat tulvineet alankoalueilla. Maan pohjoisosissa sijaitseva Amharan alue on yksi pahiten kärsineistä. Arviolta 200 000 ihmistä kärsii sateista, joiden arvioidaan kestävän vielä viikkoja.

Useat padot ovat vaarassa murtua avaamisista huolimatta. Jos näin tapahtuu, tulevat useat alueet kärsimään mittavista tulvista. Tällöin katastrofi koskettaisi jopa 300 000 ihmistä lisää.

Likaisen veden levittämät tappavat taudit uhkaavat erityisesti lapsia: ”Lapset kärsivät aliravitsemuksesta, joten he ovat erityisen alttiina taudeille”, sanoo UNICEFin hätäavun suunnittelija Susan Ngongi.

Huono hygienia ja likainen vesi ovat tappava yhdistelmä. Ripuli on levinnyt hälyttävällä vauhdilla. Huhtikuun jälkeen on rekisteröity yli 15 000 tapausta ja 156 kuolonuhria. Todellisista luvuista on vaikea saada tarkkaa tietoa, sillä useat kylät ovat tulvien takia eristyksissä.

”Tulvat luovat otolliset olosuhteet ripulin leviämiselle”, Ngongi toteaa. ”Jos sitä ei havaita ja hoideta nopeasti, on seurauksena lapsen menehtyminen.”

Taudin pysäyttäminen on suuri haaste. UNICEF toimittaa lääkkeitä terveysasemille ja auttaa epidemioiden hoidossa. Lisäksi UNICEF huolehtii puhtaan veden saannista ja parantaa sanitaatiota.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia