Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”

Tansanian presidentti sai uuden kauden vaaleissa, joihin ei juuri päässyt riippumattomia tarkkailijoita tai ulkomaista mediaa.

Kaksi miestä keskustelee tuoleilla istuen.

Tansanian presidentti (vas.) John Magufuli ja YK:n pääsihteeri António Guterres vuonna 2017. Kuva: Antonio Fiorente / UN Photo.

Tansanian istuva presidentti John Magufuli on julistettu viime keskiviikkona pidettyjen vaalien ylivoimaiseksi voittajaksi. Tulosten mukaan Magufuli sai äänistä 84 prosenttia, opposition pääehdokas Tundu Lissu puolestaan 13 prosenttia.

Vaaleihin ei päästetty tai kutsuttu esimerkiksi EU:n riippumattomia tarkkailijoita, toisin kuin aiempina vuosina. Myös ulkomaisen median oli vaikea päästä raportoimaan tilanteesta, kertoo uutiskanava Al-Jazeera.

Itä-Afrikan tarkkailuoperaation sekä Tansanian vaalikomission mukaan vaalit sujuivat rehellisesti, mutta oppositio sekä esimerkiksi alueellisista asiantuntijoista koostuva Tanzania Election Watch olivat eri mieltä.

Tanzania Election Watchin mukaan vaalit merkitsevät ”erittäin merkittävää takapakkia Tansanian demokratiamaineelle”. Esimerkiksi poliisien ja armeijan läsnäolo loi äänestykseen ”pelon ilmapiiriä”, se sanoi. Myös Yhdysvallat on epäillyt vaalitulosta.

Opposition mukaan viranomaiset veivät äänestyslaatikoita mukanaan, lipukkeita ei riittänyt kaikille ja ihmisiä käännytettiin äänestyspaikoilta. Opposition mukaan vaaleissa esiintyi myös tuplaäänestämistä, kertoi uutistoimisto AP.

Vaalien aikana Tansaniassa myös hidastettiin tai katkaistiin netti- ja mobiilipalveluyhteyksiä.

Ennen vaaleja osaa opposition ehdokkaista estettiin osallistumasta kampanjointiin, heitä diskattiin ja pidätettiin. Zanzibarin saarella noin 11 ihmistä kuoli levottomuuksissa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan vaalien jälkeen saarella on pidätetty lukuisia opposition kannattajia.

Tansania on periaatteessa monipuoluedemokratia, jota on perinteisesti pidetty rauhallisena ja vakaana maana. Se on myös Suomelle tärkeitä kehitysyhteistyön kohdemaita. Tansanian valtapuolue CCM:ää edustava Magufuli valittiin presidentiksi vuonna 2015. Hän on saavuttanut suuren suosion korruption vastaisuutensa ja suorapuheisuutensa ansiosta. Samalla hän on kuitenkin ottanut kovat otteet käyttöön: medioita, hallituksen kriitikoita ja muita aktivisteja ahdistellaan ja opposition toiminta on ollut kiellettyä.

Presidentti voi Tansaniassa istua kaksi kautta. Valtapuolue CCM sai kuitenkin vaaleissa niin suuren enemmistön, että se riittää perustuslain muuttamiseen, kertoo AP.

Oppositio on kieltäytynyt tunnustamasta vaalitulosta ja vaatinut uusia vaaleja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia