Suomesta apua Syyrian ja Turkin maanjäristysalueille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomesta apua Syyrian ja Turkin maanjäristysalueille

”Syyriassa on kylmä talvi, ja tarvetta on esimerkiksi huoville, lämmityslaitteille ja ruualle. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituksessa, ja niihin tarvitaan patjoja ja hygieniatarvikkeita”, kertoo Suomen Lähetysseuran humanitaarisen avun asiantuntija Eija Alajarva. 

Suomen lippu ja mänty.

- Kuva: Pekka Nikrus / CC BY-NC-SA 2.0 DEED.

Suomi on myöntänyt miljoona euroa kansainväliselle Punaiselle Ristille Turkin ja Syyrian maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.

Tuella tarjotaan muun muassa ruokaa, suojaa ja lääkinnällistä sekä traumatukea kotinsa menettäneille molemmissa maissa, ulkoministeriö kertoi eilen.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto on julkaissut 200 miljoonan Sveitsin frangin eli noin 202 miljoonan euron suuruisen hätäapuvetoomuksen Turkkiin ja Syyriaan. Se on korjannut arviotaan avun tarpeesta jo kertaalleen ylöspäin.

“Tämä maanjäristys on aiheuttanut mittaamattomia vahinkoja. Pahin pelkomme on toteutumassa. Tässä operaatiossa jokaisella minuutilla on väliä", sanoi IFRC:n edustaja Xavier Castellanos tiedotteessa.

Humanitaarisen avun lisäksi Suomi lähettää EU:n pelastuspalvelun kautta Turkin pyytämää asiantuntija-apua pelastustöiden ja avustustehtävien tueksi.

Tukea Turkkiin ja Syyriin lähettävät myös kansalaisjärjestöt. Suomen Lähetysseura kertoo myöntävänsä 70 000 euroa katastrofirahastostaan kirkkojen ACT-allianssille Syyriaan. Lähetysseura tukee maassa lasten koulunkäyntiä ja paikallisen rauhanverkoston työtä. 

”Syyriassa on kylmä talvi, ja tarvetta on esimerkiksi huoville, lämmityslaitteille ja ruualle. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituksessa, ja niihin tarvitaan patjoja ja hygieniatarvikkeita”, sanoo Lähetysseuran humanitaarisen avun asiantuntija Eija Alajarva.

YK ilmoitti eilen ohjaavansa hätäapurahastostaan 25 miljoonaa dollaria uhrien auttamiseen.

Katastrofin tarkat humanitaariset seuraukset ovat vielä epäselvät. Kuolleita on tämänhetkisten tietojen mukaan lähes 8 000. Katastrofitietoja välittävä ACAPS-järjestö arvioi eilen, että maanjäristyksen vaikutukselle on altistunut ainakin 17 miljoonaa ihmistä. Lähes 10 000 rakennusta on tuhoutunut.

Maanjäristysalueelle apua toimittavia järjestöjä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia