Selvitys: Irakin sodan uhreja puoli miljoonaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Irakin sodan uhreja puoli miljoonaa

Sota ja miehitys kaksinkertaistivat kuolleisuuden Irakissa, käy ilmi tutkimuksesta.

Yhdysvaltojen hyökkäys ja vuosikymmenen kestänyt miehitys Irakissa kasvatti kuolleisuustilastoja jopa puolella sotaa edeltäneistä vuosista, käy uudesta vertaisarvioidusta tutkimuksesta.

PLoS Medicine -lehdessä julkaistun arvion mukaan vuoden 2011 puoliväliin mennessä Irakissa oli tapahtunut noin puoli miljoonaa ylimääräistä kuolemaa, jotka on selitettävissä muun muassa miehityksen aiheuttaman väkivallan ja peruspalvelujen romahduksen kautta.

Tutkimuksen mukaan sodan huippuvuotena 2006 miesten kuolinriski oli kolminkertainen ja naisilla 70 prosenttia suurempi sotaa edeltäneisiin vuosiin.

Tutkimuksessa haastateltujen irakilaisten mukaan väkivalta selittää suoraan joka viidettä kuolemaa. Haastateltujen mukaan väkivaltaisuuksissa kuolleista 35 prosenttia oli liittoutuneiden surmaamia ja 32 prosenttia kapinallisryhmien ryhmien surmaamia. Väkivaltaisuuksista syytettiin myös rikollisia ja Irakin hallituksen joukkoja, ja osassa tekijää ei voitu todeta.

Keväällä 2011 tehty tutkimus perustuu satunnaisotannalla valituista 2 000 kotitaloudesta kerättyihin tietoihin vuoden 2001 jälkeisistä syntymistä ja kuolemista.

Kuolonuhrit pitkään kiistakapulana

Arviot Irakin sodan uhreista ovat olleet pitkään poliittisesti kiistanalaisia. Nyt julkaistun tutkimuksen laatijoiden mukaan useat arvioista ovat olleet menetelmiltään kiistanalaisia, eikä kuolemia ole tutkittu tieteellisesti vuoden 2006 jälkeen, jolloin Lancetissa julkaistun vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan sota oli vaatinut yli 650 000 irakilaisen kuoleman.

Sen sijaan esimerkiksi mediassa yleisesti lainattu Iraqi Body Count -järjestön arvio on korkeintaan 125 000 kuollutta, mutta järjestö ei käytä tieteellisiä menetelmiä tilastojen keräämiseksi.

Myös WHO julkaisi hiljattain kauan odotetun Irakin sodan terveyshaittoja käsittelevän tutkimuksensa, jonka mukaan sodan aiheuttamasta synnynnäisten vammojen ja sairauksien lisääntymisestä ei ollut selvää näyttöä. WHO:n tutkimusta on kritisoitu sekä käytettyjen menetelmien että vertaisarvion puutteiden vuoksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia