Pakkotyö kiellettiin Intiassa yli 40 vuotta sitten, mutta kokonaisia perheitä pakotetaan yhä raatamaan velkojensa eteen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakkotyö kiellettiin Intiassa yli 40 vuotta sitten, mutta kokonaisia perheitä pakotetaan yhä raatamaan velkojensa eteen

Alimpien kastien edustajat joutuvat paiskimaan töitä maatiloilla ja tiilenpolttouunien äärellä Uttar Pradeshin ja Biharin alueilla. Koronavirus voi pahentaa tilannetta, sillä monet siirtotyöläiset ovat joutuneet palaamaan takaisin kotiseuduilleen ja ovat nyt vailla työtä.

Mies kynä kädessään tussitaulun edessä.

Devendra Kumar Mulayamin täytyi alkaa tehdä työtä 12-vuotiaana, jotta perhe saisi maksettua takaisin isän tyttärensä myötäjäisiin ja sairaalakuluihin ottamat lainat. Ihmiskauppiaat kuljettivat hänet Intian toiselle laidalle tehtaaseen, josta hän huonon kohtelun ja surkeiden työolojen vuoksi pakeni. Kuva: Rina Mukherji / IPS.

(IPS) -- Koronapandemian aiheuttama teollisuuslaitosten sulkeminen on johtanut Intiassa satojentuhansien siirtotyöläisten paluuseen kotiseuduilleen Uttar Pradeshin, Biharin ja Bengalin osavaltioihin. Se on merkinnyt palaajille myös paluuta menneisyyteen, jossa köyhimmät kärsivät pakkotyöstä, lapsityöstä ja orjuudesta.

”Uttar Pradeshiin on palannut 3,5 miljoonaa työläistä. Pelkästään Azamgarhin alueelle on tullut 165 000 palaajaa. Heistä vain 10 000:lle on voitu löytää työtä”, aktivisti ja Maaseudun sosiaalisen edistyksen järjestön johtaja Mushtaque Ahmed kertoo.

Pakkotyö lakkautettiin Intiassa vuonna 1976. Siitä piittaamatta Uttar Pradeshin ja Biharin alikehittyneillä alueilla feodaaliherrat ovat jatkaneet ikiaikaista alimpiin kasteihin kuuluvien ihmisten hyväksikäyttöä. Käytäntö imee elinvoimansa kastijärjestelmästä, joka on tuominnut alimmat dalitien ja mahadalitien kastit lukutaidottomuuteen ja lohduttomaan köyhyyteen.

Erityisen haavoittuvia ovat biharilaiset mahadalitit, joista vain 9 prosenttia on lukutaitoisia. Muualla Intiassa dalitien parissa lukutaitoisia on 28 prosenttia.

Lapsen työpäivä alkaa kahdelta aamulla

Usein kokonaiset perheet sidotaan pakko- tai suoranaiseen orjatyöhön tiilenpolttouuneilla tai maatiloilla vain, koska he eivät pysty maksamaan takaisin 2 000 rupian (n. 23 euroa) lainaa. Joskus perheitä painostetaan luovuttamaan alaikäisiä lapsia häikäilemättömille ihmiskauppiaille.

”Vaihtoehtojen puutteessa vanhemmat ottavat 5 000 rupian (58 euroa) etumaksun ja antavat lapsen kauppiaalle”, lapsityön juurimiseen keskittyneen kansalaisjärjestön toimitusjohtaja Bhanuja Sharan Lal selittää.

Ihmiskauppias lähettää lapsen työhön joko tuhansien kilometrien päähän Intiassa tai rajan taakse Nepaliin. Kun lapsi ei osaa paikallista kieltä, hän ei pysty pakenemaan tai selvittämään miten kotiin voisi palata.

”Äskettäin pelastimme yhdeksän Uttar Pradeshin Jaunpurista kotoisin olevaa lasta, jotka oli kaupattu panipuri-tehtaaseen (panipuri on intialainen välipala) Telanganaan. Tehtaassa lapset pantiin työskentelemään aamukahdesta iltapäivän neljään, vailla vapaapäiviä. Lapsille annettiin ruokaa, mutta työstä ei maksettu mitään”, Lal kertoo.

Myötäjäiset ja sairaalakulut ajoivat velkavankeuteen

Devendra Kumar Mulayam on viisilapsisen dalit-perheen lapsi. Vanhimpana poikana Mulayam joutui 12-vuotiaana lopettamaan koulunkäynnin ja etsiytymään töihin, kun perhe ei pystynyt maksamaan takaisin isän ottamia lainoja. Lainat oli otettu tyttären myötäjäisiin ja sairaalakuluihin.

Rekrytoija järjesti Uttar Pradeshin pohjoisessa osavaltiossa varttuneen Mulayamin tekstiilitehtaaseen etelään Coimbatoreen. Palkka oli 150 rupiaa (1,75 euroa) päivässä ja töitä piti tehdä 12–15 tuntia päivässä. Mulayamia ja muita tehtaan työläisiä vartioitiin tarkoin eikä heidän sallittu liikkua tehtaan tai asuntolan ulkopuolella. Kurittomuudesta ja virheistä rangaistiin rankoilla selkäsaunoilla .

Lopulta Mulayam ja 18 työtoveria saivat tarpeekseen ja protestoivat.

”Meidän kimppuumme hyökättiin ja meidät heitettiin ulos. Pelkäsimme, että poliisi pidättäisi meidät ja toimittaisi meidät takaisin kiusaajiemme kynsiin, joten piilottelimme kaupungin laidan metsissä viisi päivää. Onneksi onnistuin saamaan yhteyden perheeseeni ja he saivat paikallisen kansalaisjärjestön järjestämään paluuni”, Mulayam kertoo.

Lisää uusi kommentti