Pakistan hyväksymässä kolmannen sukupuolen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakistan hyväksymässä kolmannen sukupuolen

Suurin osa puolueista kannattaa lakiuudistusta, joka takaa kansalaisoikeudet myös transsukupuolisille. Pakistanin passiin kirjattiin kolmas sukupuoli jo kesäkuussa.

Sateenkaarilippu liehuu tuulessa

Kuva: Torbakhopper / Flickr.com / CC BY-ND 2.0.

Pakistan on hyväksymässä yhtäläiset kansalaisokeudet "kolmannelle sukupuolelle". Suurin osa suurista puolueista kannattaa lakiuudistusta, joten sen läpimeno on lähes varmaa, uutisoi New York Times.

Laki tunnustaa toteutuessaan eunukit, intersukupuoliset sekä transsukupuoliset naiset ja miehet. Pakistanin passiin lisättiin kolmas eli transsukupuolinen kategoria jo kesäkuussa.

Pakistanin yhteiskunta on arvoiltaan hyvin konservatiivinen, joten aktivistit puhuvat uudistuksesta suurena voittona. Esimerkiksi lapsiavioliitot ovat edelleen yleisiä ja homoseksuaalisuus on kriminalisoitu.

Transsukupuolisia ja intersukupuolisia ihmisiä on kutsuttu Pakistanissa perinteisesti ”khawaja siraseiksi” ja he ovat kautta aikojen eläneet omissa yhteisöissään.

Yhteisön on katsottu antavan transihmisille suojaa, mutta aktivistit muistuttavat, että erillinen yhteisö syrjäyttää ihmisiä yhteiskunnasta ja jättää perusoikeuksien ulkopuolelle. Lisäksi yhteisön johtaja eli ”guru” on perinteisesti kerännyt yhteisöön kuuluvien tienesteistä osan.

Edistysaskeleita on kuitenkin otettu etenkin viimeisen viiden vuoden aikana. Korkein oikeus on antanut transsukupuolisille äänestysoikeuden sekä laillistanut oikeudet koulutukseen ja omaisuuden perimiseen.

Edistyksestä huolimatta transsukupuoliset kokevat Pakistanissa edelleen väkivaltaa ja syrjintää

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia