Öljy pyörittää Rio de Janeiroa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Öljy pyörittää Rio de Janeiroa

Kalastus uhkaa loppua, ilmansaasteet ja happosateet haittaavat elämää.

(IPS) -- Brasilian Rio de Janeiro tunnetaan helmikuisista sambakarnevaaleistaan, mutta tulonsa alue hankkii kasvavasta öljy- ja metalliteollisuudesta. Vaikutukset näkyvät kaupungin edessä aukeavalla Guanabaranlahdella, jonka kalastuselinkeino kärsii yhä 15 vuoden takaisesta öljyvuodosta.

"Juoksimme rantaan ja näimme veden muuttuneen paksuksi tahnaksi", riolainen kalastaja Alexandre Anderson muistelee tammikuun 2000 katastrofia. Vuotavasta vedenalaisesta putkesta pääsi 1,3 miljoonaa litraa öljyä Guanabaranlahteen. Tapahtuma teki Andersonista ympäristöaktivistin.

Lahden vettä saastuttavat myös 12 miljoonan asukkaan Rion viemärijätteet. Saasteet ovat vähentäneet kalastajien määrän alle puoleen entisestä, mutta Andersonin mukaan heitä on yhä noin 9 000.

Kalastajien käytössä on enää reilu kymmenesosa lahdesta, josta öljyteollisuus, -tankkerit ja -putket ovat vallanneet liki puolet. Valtaus vain kasvaa, kun lahden pohjoisreunalle Itaboraliin valmistuu uusi jalostamo ja syvänmerenporaukset Atlantilla vauhdittuvat.

"Öljyteollisuus merkitsee kalastuksen loppua Guanabaranlahdella", Anderson kiteyttää. Laitosten ihmisille aiheuttamiin haittoihin kuuluvat myös ilmansaasteet ja happosateet.

Hidas kuin elefantti

Öljyn hinnan viimeaikainen romahdus ei tunnu vielä Brasiliassa, sillä hinnat muuttuvat hitaasti. "Öljyteollisuus on kuin elefantti, sen vauhti sekä kiihtyy että laantuu hitaasti", sanoo Rion yliopiston energiasuunnittelun professori Alexandre Szklo.

Brasilian valtion öljy-yhtiön Petrobrasin vanha jalostamo on toiminut Guanabaranlahdella vuodesta 1961. Lisäksi lahden saarilla on nestemäisen maakaasun höyrytyslaitoksia sekä öljy- ja kaasusäiliöitä. Anderson muistuttaa, että laitosten, laivojen, putkien ja pumppujen melu ja tärinät tuntuvat merenpohjassa asti.

Syvältä merenpohjan suolakerroksen alta löytyneet öljyesiintymät sijaitsevat 300 kilometrin päässä Riosta. Ne ovat herättäneet hiljaiseloa viettäneet laivatelakat, jotka palvelevat nyt alueella operoivia ylikansallisia yrityksiä.

Eläminen kallistuu

Brasilian osuus maailman öljyntuotannosta on vain viiden prosentin luokkaa. Maan kontolla on kuitenkin 60 prosenttia tämänhetkisistä öljynporauslauttojen ja merellisten öljynetsintävälineiden tilauksista, koska lähes kaikki varannot sijaitsevat merenpohjassa, Szklo kertoo.

Hänen mukaansa Rion osavaltio hyötyy merkittävästi meriteollisuuden ja siihen liittyvien palvelujen kehityksestä. Tuloilla halutaan kohentaa koulutusta ja terveydenhuoltoa, mutta hyvinvointi ei lisäänny ongelmitta.

Brasilian tuotanto on monipuolista, joten maata ei uhkaa perinteisten öljyvaltioiden kirous eli riippuvuus yhdestä vientituotteesta. Rion alueella tilanne on kuitenkin lähempänä sitä, Szklo sanoo.

Öljyala luo vähän työpaikkoja, mutta käyttää hyväpalkkaista ammattiväkeä. Se kaipaa laadukkaita palveluja, mikä hilaa hintoja ylöspäin. Asuntojen hinnat keskiluokan alueilla ovat kolminkertaistuneet viidessä vuodessa, hän jatkaa.

"Voitelu" öljyalan arkea

Brasilian suurin yritys, valtiollinen öljyjätti Petrobras, rypee syvällä korruptioskandaalissa. Se ja maan talouden yleinen heikkeneminen uhkaavat supistaa yhtiön tälle vuodella kaavailtuja investointeja jopa 25 prosenttia. Se hiljentää rakentamista tuntuvasti.

Viime vuonna paljastuneessa Petrobrasin korruptiojutussa on syytettynä kymmeniä henkilöitä. Syytteiden mukaan yhtiö on hankkinut ylilaskutuksella rahaa hallitsevan työväenpuolueen vaalikassaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia