Nälänhätä lähenee Sudanissa – Taistelut kiihtyneet Darfurissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälänhätä lähenee Sudanissa – Taistelut kiihtyneet Darfurissa

El Fasherin kaupungissa Darfurissa saattavat toistua pian samat julmuudet, joita on nähty jo muualla Darfurissa sisällissodan aikana, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Sudanin lippu muuriin kuvattuna.

Kuva: David Peterson / Pixabay.

Avustusjärjestöt ja YK varoittavat toista vuotta käynnissä olevan Sudanin sisällissodan ja humanitaarisen kriisin kärjistymisestä.

Yli 25 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua ja lähes yhdeksän miljoonaa on paennut joko maan sisällä tai naapurimaihin. YK:n huhtikuussa julkaistun raportin mukaan Sudanissa on nyt eniten pahasta ruokapulasta kärsiviä ihmisiä koko maailmassa.

Sudanilaiset katsovatkin nyt ”nälänhätää kasvoihin”, varoitti YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimisto viime viikolla.

Erityistä huolta herättää Pohjois-Darfurin maakunnassa sijaitseva El Fasherin kaupunki, jossa taistelut kiihtyivät viime viikolla. Ainakin 58 siviiliä on kuollut. Kaupungissa on 1,8 miljoonaa asukasta ja pakolaista, jotka ovat vaarassa ajautua nälänhätään.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan El Fasherin hyökkäyksellä on samoja piirteitä kuin taisteluilla Länsi-Darfurissa, jossa on sen aiemmin julkaiseman raportin mukaan tapahtunut sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Tragedia voi toistaa itseään El Fasherissa, järjestö varoitti.

Ihmiset ovat El Fasherissa jumissa, ja viestiliikenneyhteydet on katkaistu. HRW:n saamat satelliittikuvat viittaavat siihen, että asuinalueita on sytytetty tuleen. 

Avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja kertoi viime viikolla, että se on vastaanottanut El Fasherissa satoja potilaita sen jälkeen, kun taistelut kiihtyivät.

”Kaupungin kautta kulkevat tavarat Etelä- ja Itä-Darfuriin, alueille, jotka ovat kärsineet konfliktista. Yhteisöt kärsivät jo äärimmäisestä ruokapulasta, ja nälänhätä häämöttää. Taisteluiden kärjistyminen lisää humanitaarisia tarpeita pahimpaan mahdolliseen aikaan”, sanoo myös avustusjärjestö Caren maajohtaja Adirahman Ali tiedotteessa

Sudanin sisällissota alkoi huhtikuussa 2023 armeijan ja puolisotilaallisen RSF:n välillä. Ainakin 14 000 ihmistä on kuollut. Humanitaarisen avun toimittaminen on vaikeaa taisteluiden taki,a eikä maa ole myöskään saanut tarpeeksi apua. Vain 12 prosenttia YK:n hätäapuvetoomuksesta on rahoitettu.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk vetosi viime viikolla henkilökohtaisesti sekä Sudanin armeijan komentajaan Abdeh Fattah Al-Burhaniin että RSF:n johtajaan Mohamed Hamdan Dagaloon kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseksi ja tilanteen liennyttämiseksi, kertoo YK:n uutistoimisto. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia