Mosambik pyrkii välttämään luonnonvarakirouksen Suomen tuella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mosambik pyrkii välttämään luonnonvarakirouksen Suomen tuella

Mosambik on luonnonvaroja tarkasteltaessa yksi maailman rikkaimmista maista, mutta hyödyt eivät jakaudu tasaisesti.

Suomi aloittaa Mosambikissa kehitysyhteistyöhankkeen, jonka tarkoituksena on, että maan runsaita luonnonvaroja hyödynnettäisiin aiempaa kestävämmin.

Ensi vuonna alkavassa hankkeessa on tarkoituksena parantaa muun muassa maan parlamentin tiettyjen valiokuntien jäsenten sekä alue- ja kunnanvaltuustojen päättäjien tietämystä luonnonvarojen hallinnasta. Tavoitteena on, että kansalaisyhteiskunta ja paikalliset saisivat paremmin äänensä kuuluviin ja luonnonvarojen hyödyt saataisiin jaettua tasaisemmin.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluva Mosambik on ollut vuosia yksi Suomen tärkeimmistä kehitysyhteistyön kumppanimaista.

"Suomella on hyvän, avoimen hallintomaan maine – voi sanoa, että korruptio on melkein olematonta. Odotamme, että voimme vahvistaa yhteistyön kautta omaa hallintoamme sekä lisätä ihmisoikeuksien kunnioitusta ja taistella korruptiota vastaan", sanoo Suomessa marras-joulukuun vaihteessa vieraillut Mosambikin oikeusministeri Isaque Chande.

Hankkeen toteuttaa hollantilaisen ja mosambikilaisen yhteistyökumppaninsa kanssa suomalainen Demo ry, joka tekee demokratia-alan kehitysyhteistyötä ympäri maailman.

Rikkaudet maan alla

Mosambikilla on öljyä sekä esimerkiksi kultaa ja uraania, ja se on Afrikan toiseksi suurin hiilentuottaja. Rannikolta on löydetty myös kaasua. Seuraavien kymmenien vuoden aikana luonnonvarojen odotetaan luovan merkittäviä tulovirtoja, ja maan on arvioitu nousevan keskituloisten maiden joukkoon vuosien 2025–2030 paikkeilla.

Ennusteet ovat kunnianhimoiset, sillä tällä hetkellä yli 46 prosenttia maan väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja eriarvoisuus on viime vuosina kasvanut. Oikeusministeri Chande ei näekään luonnonvaroissa täydellistä pelastusta.

"On totta, että meillä on suunnattomat luonnonvarat, etenkin kaasua ja tulevaisuudessa todennäköisesti myös öljyä, koska kaasu- ja öljylöydökset esiintyvät usein yhdessä. Myös hiiltä ja vesivaroja on runsaasti. Mutta ne ovat kaikki maan alla ja tarvitaan suuria investointeja, että niitä voidaan hyödyntää", hän huomauttaa.

Mosambik on muiden kehittyvien, luonnonvaroja pursuilevien maiden tavoin luonnonvarakirouksen riskissä: monissa maissa suuret luonnonrikkaudet eivät ole johtaneet työpaikkojen syntyyn tai tasa-arvoiseen talouskasvuun. Kaivannaistoiminnan pelätään aiheuttavan myös ympäristöongelmia, ja lisäksi Mosambikissa väestöä on jo joutunut muuttamaan hiilikaivostoiminnan tieltä.

Uudessa kehitysyhteistyöhankkeessa onkin tarkoitus muun muassa kouluttaa päättäjiä esimerkiksi ihmisoikeuksista ja valvontamekanismeista, jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan.

Chanden mukaan Mosambik on uudistanut luonnonvaroihin liittyvää lainsäädäntöään viime vuosina, ja siinä huomioidaan esimerkiksi ympäristö sekä varmistetaan, että uudelleenasutus tapahtuu alueille, joilla väestö voi jatkaa omaa elinkeinoaan.

Maailman maiden luonnonvarojen hallintaa tarkastelevassa indeksissä on kuitenkin todettu, että vaikka Mosambikissa on osittain toimiva lainsäädäntö, käytännössä on vielä parantamisen varaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia