Uutiset Verkko- ja viestintäteknologia

Mikä muuttuu, jos teknologiaa kehittävät myös ei-valkoihoiset? Brasilialainen Silvana Bahia ajaa tasa-arvoa it-alalle

Teknologiaa on helppo pitää arvovapaana, mutta esimerkiksi kasvojentunnistusteknologia ei aina tunnista mustien kasvonpiirteitä. Suomessa vieraileva brasilialainen aktivisti Silvana Bahia haluaa teknologia-alalle enemmän etnistä monimuotoisuutta.
Silvana Bahia, taustalla puita ja rakennuksia
Silvana Bahia on vieraillut alkuvuoden Suomessa kehittämässä yhteistyötä rasismin vastaisten toimijoiden kanssa. Hänen mukaansa rasismi on osa samaa ilmiötä kaikkialla. (Kuva: Teija Laakso)

”Teknologia ei ole neutraalia. Teknologiassa on mukana sen luoneiden ihmisten näkökulma ja käsitys maailmasta”, sanoo Silvana Bahia.

Bahia on brasilialainen aktivisti, elokuvantekijä, toimittaja ja professori, joka haluaa, että it-alalle työllistyvät ja sitä pääsevät kehittämään myös esimerkiksi ei-valkoihoiset ja naiset. Hän vierailee parhaillaan Suomessa.
 
Rio de Janeirosta kotoisin oleva Bahia kiinnostui teknologiasta ja tasa-arvosta, kun internet alkoi kehittyä ja luoda uusia viestintämahdollisuuksia myös Brasiliassa. Nelisen vuotta sitten hän päätyi töihin brasilialaiseen järjestöön Olabiin. Sen tavoitteena on demokratisoida teknologiaa ja lisätä alan sukupuolista ja etnistä monimuotoisuutta.

Aihe on tärkeä, sillä niin Brasilia kuin muuallakin maailmassa teknologia-ala on varsin homogeeninen. Esimerkiksi naiset ovat miehiä harvemmin it-alan töissä, ja alaa hallitsevat valkoihoiset. Olabin huolenaiheena on, että digitalisoituvassa maailmassa jo ennestään syrjäytyneet ryhmät syrjäytyvät lisää.

”Aloin miettiä, kuka teknologiaa tuottaa. Keskusteluissa oli aina mukana valkoisia keskiluokkaisia heteromiehiä. Tajusin, että teknologia on valtaa. Kysymys kuuluu, mikä muuttuu, jos sitä tuottavatkin mustat, köyhät, transsukupuoliset, homot tai naiset”, Bahia sanoo.

Moni ajattelee, että teknologiset sovellukset ovat arvovapaita, koska niitä voi periaatteessa käyttää kuka tahansa. Bahian mukaan näin ei kuitenkaan ole. Hän ottaa esimerkiksi vartaloskannausteknologian. Se ei aina tunnista mustaa vartaloa kunnolla.

Esimerkiksi yhdysvaltalaisen Algorhitmic Justice League -aloitteen mukaan myös kasvojentunnistusteknologia voi tunnistaa mustia ihmisiä huonommin, sillä kun sovelluksia on opetettu tunnistamaan kasvoja, on käytetty enimmäkseen valkoisia esimerkkejä. Se lisää väärinkäytösten riskiä esimerkiksi silloin, kun yritetään tunnistaa rikoksista epäiltyjä.

Jos taas ei-valkoisetkin pääsevät kehittämään teknologiaa, he voivat ottaa huomioon asioita, jotka eivät tulisi muille mieleenkään. Bahia kertoo afrobrasilialaisesta Ugo Limasta, joka tuottaa elokuvanteon apuvälineistöä, kuten jalustoja.

Lima tekee tuotteistaan värikkäitä, koska Riossa on ollut tapauksia, joissa poliisi on ampunut sateenvarjoa kantavia ihmisiä luultuaan sateenvarjoa kivääriksi. Värikästä kameran jalustaa ei pitäisi erehtyä luulemaan ainakaan aseeksi.

”Siksi teknologian monimuotoisuus on tärkeää. Ihmiset, jotka eivät elä tällaisessa todellisuudessa, eivät välttämättä osaa ajatella näin luodessaan teknologiaa”, Bahia painottaa.

Rodullistettujen liike nousee

Olabi yrittää lisätä teknologia-alan monimuotoisuutta esimerkiksi tuomalla yhteen eri toimijoita kehittämään oikeudenmukaisempaa teknologiaa. Parhaillaan Bahia vierailee Suomessa solmimassa yhteyksiä rasismin vastaisiin toimijoihin.

Hänet valittiin alkuvuonna Koneen Säätiön Lauttasaaressa sijaitsevan kartanon ensimmäiseksi residenssivieraaksi. Hänen tarkoituksenaan on on tehdä yhteistyötä muun muassa Suomessa toimivan rasismin vastaisen media-aktivismihankkeen ARMAn kanssa.

Bahia kertoo, ettei ennen Suomeen tuloa edes tiennyt, että on olemassa esimerkiksi mustia suomalaisia, jotka eivät ole maahanmuuttajia.

”Tähän mennessä olen havainnut, että afrosuomalaisuus on melko uusi ilmiö. Afrosuomalaisia ei aina pidetä ’puhtaina’ suomalaisina. En kuitenkaan ole siinä asemassa, että pystyisin määrittelemään, mitä on rasismi Suomessa”, Bahia sanoo.

Hän on vierailullaan osallistunut keskusteluihin, joissa on muun muassa ruodittu rasismin vastaisen liikkeen, etenkin naisten, aktivoitumista Brasiliassa ja Suomessa. Bahian mukaan ilmiö on kansainvälinen.

”Uuden teknologian ja viestinnän ansiosta äänemme on vahvistunut. Meillä on myös uusi mustien ja ruskeiden ihmisten sukupolvi joka on ymmärtänyt, etteivät he ole samassa asemassa kuin valkoiset”, hän sanoo.

Netti luo mustille positiivisia roolimalleja

Rasismi ja epätasa-arvo ovat Brasiliassa syvään juurtunut ilmiö. Orjuus loppui maassa vasta vuonna 1888, ja sen jäljet näkyvät yhä. Esimerkiksi ei-valkoiset naiset kärsivät muita enemmän työttömyydestä, saavat huonompaa palkkaa, jäävät herkemmin ilman terveydenhuoltopalveluita ja kärsivät perheväkivallasta.

Bahian mukaan mustien aktivoitumisesta kertoo esimerkiksi se, että nykyään aiempaa useampi ihminen Brasiliassa määrittelee itsensä mustaksi. Tilastotieteilijät ovat arvelleet sen johtuvan paitsi syntyvyydestä, myös siitä, että ihmisten yksinkertaisesti määrittelevät itsensä eri tavoin.

”Aiemmin mustat eivät olleet ylpeitä sanoessaan että he ovat mustia. Meillä ei ole ollut positiivisia roolimalleja pitkään aikaan. Netin ansiosta mustat ovat alkaneet luoda itsestään uutta kertomusta. Se on melkeinpä terapeuttinen prosessi, jossa opimme pitämään itsestämme”, Bahia kuvailee.

Nykyään vajaa puolet brasilialaisista katsoo olevansa valkoisia, vajaa puolet useamman eri rodun edustajia ja noin kahdeksan prosenttia mustia.

Mustien liikkeen aktivoituminen on kuitenkin saanut jo vastaiskun äärioikeiston aktivoitumisen takia ympäri maailman. Brasiliassa presidentiksi valittiin viime vuonna äärioikeistolainen Jair Bolsonaro, joka on jo yrittänyt heikentää esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan asemaa. Bahia ei vielä uskalla ennustaa, mitä siitä seuraa.

”En usko, että haluamme luopua kaikesta siitä, mitä olemme tähän asti saavuttaneet. On tärkeämpää kuin koskaan saada äänemme kaikumaan ja kuulumaan kovempaa. Esimerkiksi Brasiliassa kestää kauan ennen kuin tämä aikakausi on ohi”, hän sanoo.

Verkko- ja viestintäteknologia genderkansalaisoikeudetrasismisukupuolten tasa-arvovähemmistöpolitiikkasoveltava teknologiainformaatioteknologiainternetviestintäaktivismikansalaisyhteiskunta SuomiBrasilia

Kommentit

Lähettänyt Mathias S (ei varmistettu) 16.3.2019 - 10:38

"Jos taas ei-valkoisetkin pääsevät kehittämään teknologiaa, he voivat ottaa huomioon asioita, jotka eivät tulisi muille mieleenkään"

Kuka muka estää "ei valkoisia"?
Koko artikkeli on niin rasistinen kuin olla vain voi.

Internet on täynnään vapaata, Open Source teknologiaa, jota kukaan vain voi käyttää, ilman että ihonväriä tarkistetaan ensin.
Samoin ohjeita, oppaita ja opettajia löytyy ilmaiseksi, esim. stackoverflow.com ja vastaavat foorumit, joita löytyy myös kaikilla pääkielillä.
Näissäkään ei ihonväriä tai muita henkilökohtaisia ominaisuuksia tarkisteta:
It ala on täysin neutraali.
Vain oma osaamisesi ja kiinnostuksesi ratkaisee.

Lue myös

Väkijoukko

Internetin vapaus kutistuu Kaakkois-Aasiassa

Kaakkois-Aasian maiden demokratia on näyttänyt viime vuosina vahvistuvan, mutta nyt otteet ovat koventuneet ja netin sensurointi kasvaa.

Netti suljettiin viime vuonna yli 50 kertaa

Verkko suljettiin muun muassa vaalien takia. Kolmessa maassa syynä oli halu estää lunttaus.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Auringonlasku tai -nousu joen ja metsän yllä

Brasilian keräilijäväestö elää metsistä ja kasvattaa Suomessakin tunnettuja superfoodeja – Presidentti Jair Bolsonaro on kuitenkin tavallista suurempi uhka, sanoo keräilijöiden liiton johtaja Joaquim Belo

Muun muassa kumin- ja marjojenkeräämisestä elävät keräilijät ovat riippuvaisia Amazonin sademetsistä elinkeinonaan. Samalla Amazonista on riippuvainen myös koko muu maailma, muistuttaa Suomessa vieraillut Joaquim Belo.
Ylen toimittaja Pasi Toivonen somalialaisten toimittajien kanssa

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Somalian kansallisen tv-kanavan johtaja Liban Abdi Ali haaveilee samanlaisesta yleisradiosta kuin Suomessakin on. Siihen on vielä pitkä matka sekä konfliktin, politiikan että resurssipulan vuoksi. Viime vuosina Somalian lehdistönvapaus on kuitenkin parantunut.
Kukkia kallionraossa

Syyriassa mielivaltaisia pidätyksiä ja katoamisia hallituksen valtaamilla alueilla – HRW: Mikään ei ole muuttunut al-Assadin hallinnossa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Syyrian tiedusteluviranomaiset ovat viime elokuun jälkeen pidättäneet mielivaltaisesti satoja ihmisiä kapinallisilta takaisin vallatuilla alueilla.
Silmänkantamattomiin jatkuva siirtolaisjono tiellä Meksikossa

Meksikoon tulevien siirtolaisten määrä kasvaa rajusti – Kolmasosa lapsia ja nuoria

Ennätysmäiset yli 400 000 henkeä ylitti Meksikon etelärajan tammi-huhtikuussa. Valtaosa on lähtöisin väkivallan piinaamista Keski-Amerikan maista, ja päämääränä suurimmalla osalla on Yhdysvallat.
Ihmisiä Maailma kylässä -festivaaleilla Kaisaniemen puistossa

Maailma kylässä -festivaaleilla teemana ilmastonmuutos – Sähkönä jätteistä tehtyä dieseliä

Viikonloppuna järjestettävä Maailma kylässä -festivaali juhlii 20-vuotista taivaltaan ajankohtaisesti ilmastonmuutosteemalla. Myös sunnuntain europarlamenttivaalit näkyvät ohjelmistossa.

Luetuimmat

Nigeriasta Eurooppaan suuntautuvan ihmiskaupan takana on monimutkainen vyyhti – Köyhyys ja epärealistiset odotukset ruokkivat ilmiötä, mutta tarjontaa ei olisi ilman kysyntää
Uusi tutkimus luotaa suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden kokemuksia – Kehitysmaihin lähdettiin töitä tekemään, idealisteja odotti pettymys
Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali
Oikeusjuttu Shelliä vastaan etenee: Hollantilainen oikeusistuin linjasi, että sillä on toimivaltaa käsitellä nigerialaisten ympäristöaktivistien teloituksiin liittyvä tapaus
EU:n laajuinen lentovero leikkaisi sektorin päästöjä 11 prosenttia ja toisi miljardien verotulot, paljastaa julkisuuteen vuotanut raportti
Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan, jossa äänessä ovat maahanmuuttajat
Raportti: Miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto – Määrä on suurempi kuin koskaan ihmisen historian aikana
Boko Haram sieppaa yhä tyttöjä sotasaaliikseen Nigeriassa
Poikkeuksellisen laaja joukko kaupunkeja, järjestöjä, yrityksiä ja tutkijoita vaatii EU-johtajilta ilmastohätätilaan puuttumista
Kahden sadekauden epäonnistuminen uhkaa johtaa kriisiin Somaliassa – Avustusrahoista alle viidennes kasassa