Kovaa kritiikkiä Iranin uudelle presidentille – Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ebrahim Raisi oli mukana vuoden 1988 joukkoteloituksissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kovaa kritiikkiä Iranin uudelle presidentille – Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ebrahim Raisi oli mukana vuoden 1988 joukkoteloituksissa

Iranissa tapettiin tuhansia poliittisia vankeja vuonna 1988. Uutta presidenttiä on epäilty osallisuudesta tapahtumiin, mutta ketään ei ole rangaistu.

Iranin lippuja

Iran on koventanut otteitaan ihmisoikeusaktivisteja kohtaan. Kuva: Loey Felipe / UN Photo.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat voimakkaasti Iranin lauantaisten presidentinvaalien tulosta.

Voiton vei 62 prosentin äänten enemmistöllä oikeuslaitoksen johtaja Ebrahim Raisi. Vaaleja ei ole pidetty rehellisinä, sillä suurinta osaa vastaehdokkaista estettiin osallistumasta vaaleihin.

Raisi on myös syytä epäillä rikoksista ihmisyyttä vastaan, järjestöt sanovat.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vuonna 2018 julkaiseman raportin mukaan Raisi oli mukana nelijäsenisessä komiteassa, joka määräsi Iranissa tuhansien poliittisten vankien joukkoteloituksen vuonna 1988. Suurin osa heistä oli virunut vankiloissa epäreilujen oikeudenkäyntien seurauksena.

Valtio ei ole koskaan tunnustanut tapahtumia eikä antanut tarkkoja tietoja siitä, kuinka moni kuoli.

”Maan sortavan oikeuslaitoksen johtajana hän valvoi Iranin lähihistorian pahimpiin kuuluvia rikoksia, jotka pitäisi tutkia ja joista pitäisi joutua vastuuseen sen sijaan, että tulee valituksi korkeaan virkaan”, sanoo myös Human Rights Watchin Lähi-idän apulaisjohtaja Michael Page tiedotteessa.

Raeesi on työskennellyt Iranin oikeuslaitoksessa yli 30 vuoden ajan ja johtanut sitä vuodesta 2019. Oikeuslaitos tunnetaan toisinajattelijoiden mielivaltaisista pidätyksistä, katoamisista, tapoista ja kidutuksen käyttämisestä tunnustusten saamiseksi. Iran kuuluu myös maailman pahimpiin teloittajamaihin.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sorto on pahentunut viimeisten kolmen vuoden aikana, kun viranomaiset ovat tukahduttaneet protesteja väkivalloin. Marraskuun 2019 protestien yhteydessä kuoli ainakin 300 ihmistä. Ketään ei ole asetettu vastuuseen.

”On tärkeämpää kuin koskaan, että YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsen ottavat konkreettisia askelia puuttuakseen Iranin systemaattiseen rankaisemattomuuskriisiin. On perustettava puolueeton mekanismi, joka kerää ja analysoi todisteita vakavimmista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista reilujen ja riippumattomien oikeudenkäyntien mahdollistamiseksi”, vaatii Amnestyn pääsihteeri Agnès Callamard tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia