Kongossa pelätään levottomuuksia vaalitulosten viipyessä – Hallitus katkaisi nettiyhteydet, yli miljoona ei voinut äänestää lainkaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kongossa pelätään levottomuuksia vaalitulosten viipyessä – Hallitus katkaisi nettiyhteydet, yli miljoona ei voinut äänestää lainkaan

Kongo lykkää presidentinvaalien tulosten julkistusta. Pelkona on väkivaltaisuuksien leimahtaminen. Maa yrittää kitkeä kritiikkiä ja katkaisi internet- ja tekstiviestiyhteydet.

Äänestäjiä äänestyspaikalla Kongossa

Äänestäjiä Kongon pääkaupungissa Kinshasassa. Kuva: John Bopengo / MONUSCO Photos / CC BY-SA 2.0.

Kongon demokraattisen tasavallan presidentinvaalien tulosta joudutaan edelleen odottamaan. Maan viranomaisten oli määrä julkistaa 30.12. pidettyjen vaalien alustavat tulokset eilen loppiaisena, mutta maan vaalikomission mukaan äänestyslipukkeet saapuvat niin hitaasti, ettei tuloksia ole mahdollista julkistaa aikataulun mukaan.

Tilanne herättää huolta, sillä Kongon presidentin Joseph Kabilan vaalikausi päättyi yli kaksi vuotta sitten ja vaaleja lykättiin toistuvasti. Se on johtanut väkivaltaisuuksien lisääntymiseen maassa, joka on kärsinyt paikallisista konflikteista muutenkin jo vuosien ajan. Samaan aikaan osa maasta on vaikeassa humanitaarisessa kriisissä.

Vaalitarkkailijoiden ja opposition mukaan äänestystuloksen julkistuksen lykkääminen voikin liittyä yritykseen peukaloida vaaleja, kertoo brittilehti The Guardian.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkisti lauantaina raporttinsa vaaleista. Sen mukaan vaaleissa oli lukuisia sääntörikkomuksia ja väkivaltaa.

Yli miljoona kongolaista ei voinut äänestää lainkaan, sillä kolmella oppositioalueella äänestystä lykättiin maaliskuulle. Pääkaupunki Kinshasassa suljettiin viime hetkillä yli tuhat äänestyspaikkaa. Osa äänestyspaikoista avattiin myöhässä. Levottomassa Pohjois-Kivun maakunnassa valtion turvallisuusjoukot, aseistetut ryhmät ja muut taistelijat häiritsivät äänestäjiä saadakseen nämä äänestämään tiettyä ehdokasta. Maassa oli myös väkivaltaisia kahakoita, joissa oli mukana äänestäjiä, vaaliviranomaisia ja turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Hallitus sulki nettiyhteydet ja tekstiviestipalvelut uudenvuodenaattona. Seuraavana päivänä se katkaisi myös Radio France Internationalen ja sitä seuraavana päivänä kahden tv-kanavan signaalit.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR) varoitti, että yritykset hiljentää kritiikki saattavat epäonnistua pahasti.

”Tämä on erittäin herkkä ja jännittynyt ajanjakso. Olemme huolissamme siitä, että nämä yritykset hiljentää erimieliset voivat kostautua, kun tulokset julistetaan. Tarkkailemme tilannetta huolellisesti ja vaadimme kaikkia osapuolia pidättäytymään väkivallasta”, varoitti OHCHR:n edustaja Ravina Shamdasani viime perjantaina.

Lopulliset vaalitulokset oli alun perin tarkoitus saada jo ensi viikon tiistaina, ja uuden presidentin oli määrä vannoa valansa 18.1.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia