Järjestöt vaativat Stora Ensoa vastuuseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt vaativat Stora Ensoa vastuuseen

Metsäyhtiö Stora Enson toimet Latinalaisessa Amerikassa pahentavat ruokapulaa, sanovat järjestöt.

Metsäyhtiö Stora Enson on otettava vastuu Latinalaisessa Amerikassa aiheuttamistaan ongelmista, vaativat Maan ystävät ja sen yhteistyöjärjestöt.

Järjestöjen mukaan sellutehtaita varten perustetut eukalyptusviljelmät ovat johtaneet Uruguayssa ja Brasiliassa maaperän kulumiseen ja vesipulaan sekä pakottaneet paikalliset yhteisöt siirtymään muualle.

"Stora Ensolla on satoja tuhansia hehtaareita maata Brasiliassa ja Uruguayssa, mutta miljoonien ihmisten ruokaturva on uhattuna, koska heillä ei ole maata", Maan ystävien tiedotteessa todetaan.

Järjestöt kritisoivat erityisesti Stora Enson ja brasilialaisen Fibrian yhteisyritystä Veracelia. Brasiliassa yleinen syyttäjä syyttää Veracelia muun muassa rahanpesusta, veropetoksista ja korruptiosta. Yritys on jo tuomittu aiemmin laittomasta metsän tuhoamisesta ja torjunta-aineiden käytöstä. Sitä on syytetty myös työläisten oikeuksien rikkomisesta.

Stora Enso pitää tänään keskiviikkona varsinaisen yhtiökokouksensa Helsingissä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia