Raportti: Stora Ensolla Kiinassa vieläkin korjattavaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Stora Ensolla Kiinassa vieläkin korjattavaa

Stora Enson hallussa saattaa yhä olla väkisin hankittua maata, käy ilmi tuoreesta raportista.

Metsäyhtiö Stora Enso on muuttanut kyseenalaisia maanhankintatapojaan Kiinassa, mutta yhtiön toimissa riittää yhä korjattavaa. Viljelijöitä ei ole konsultoitu riittävästi ja yhtiön hallussa näyttää olevan yhä väkisin hankittua maata, todetaan tuoreessa raportissa.

Stora Enson maanhankintatapojen ongelmat nousivat esiin vuonna 2009, kun yhtiön puolesta maata vuokranneiden tahojen kerrottiin hankkineen maata viljelijöiltä väkivalloin ja painostamalla Guanxin maakunnassa. Syytteet vahvistuivat muun muassa Rights and Resources Institute- (RRI) ja Landesa-järjestöjen raportissa sekä suomalaisen Mika Koskisen dokumentissa.

Yhtiö lupasi parantaa tapansa, ja helmikuussa 2013 RRI:n ja Landesan tutkijat palasivat Guanxiin selvittämään, miten lupaukset on toteutettu.

Kenttätutkimuksen perusteella kootun raportin mukaan hyvä asia on, että yhtiö on jäädyttänyt kollektiivisesti omistetun maan hankinnan. Vanhat ongelmalliset maanvuokrasopimukset on myös käyty läpi 19-kohtaisen seulontajärjestelmän avulla ja 35 prosenttia sopimuksista on korjattu.

Järjestöt kiittelevät myös sitä, että toisin kuin ensimmäisellä kerralla, Stora Enso suostui yhteistyöhön ja antoi tietoja toimistaan.

Valitusprosessi tuntematon

Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä, raportissa huomautetaan. Tutkijat vierailivat 12 kylässä, ja niistä kymmenessä ei ollut kuultukaan seulonta- ja tarkastusprosessista eikä yhtiö ollut lähestynyt viljelijöitä, vaikka näiden sopimuksissa oli ongelmia. Yhdessäkään kylässä ei myöskään ollut kuultu yhtiön uutiskirjeestä tai sen perustamasta valituspuhelimesta.

Kaikissa kylissä esiintyi tyytymättömyyttä Stora Enson maanhankintakäytäntöjä kohtaan aina maan pakko-otoista matalaan vuokraan. Ainakin kolmessa kylässä viljelijät eivät olleet saaneet minkäänlaisia korvauksia, raportissa kerrotaan.

Raportissa kehotetaankin Stora Ensoa parantamaan sopimusten seulontaprosessia ja valitusjärjestelmää sekä seuraamaan tarkkaan Kiinan lakeja.

Stora Enson hallussa on tällä hetkellä yhteensä noin 90 000 hehtaaria maata Guanxin maakunnassa. Noin kolmannes maasta on kollektiivista. Maalla kasvatetaan eukalyptuspuita tulevan sellu- ja pahvitehtaan raaka-aineeksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia