Israelin ja Libanonin sananvaihto kiihtyy taas | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin ja Libanonin sananvaihto kiihtyy taas

Israelin ja Libanon keskinäinen syyttely on
kiihtynyt sen jälkeen, kun Libanonin hallitus vahvisti islamistisen
Hizbollahin oikeuden aseisiin.

Israelin ja Libanon keskinäinen syyttely on kiihtynyt sen jälkeen, kun Libanonin hallitus vahvisti islamistisen Hizbollahin oikeuden aseisiin.

Libanon uusi yhtenäisyyshallitus julisti elokuun alussa, että Libanon kansalla, armeijalla ja
vastarintaliikkeellä (Hizbollah) on oikeus vapauttaa Israelin miehittämät alueet ja "puolustaa maata kaikin laillisin ja mahdollisin keinoin".

Hizbollah toimii Libanonissa myös poliittisena puolueena, joka saa kannatusta shiiamuslimeilta.

"Hizbollah on epäilemättä vahvistunut vuoden 2006 sodan jälkeen", liikkeestä kirjan kirjoittanut tutkija Amal Saad-Ghorayeb sanoo.

Israel hyökkäsi kesällä 2006 Libanoniin Hizbollahin siepattua kaksi sen sotilasta. Reilun kuukauden kestäneessä sodassa kuoli 1 200 libanonilaista 159 israelilaista.

Hizbollah onnistui lopulta torjumaan Israelin hyökkäykset. Tämän vuoden toukokuussa järjestö vahvistui tutkijan mukaan lisää.

Jumalan puolue

Hizbollahin johtama oppositio aloitti 7. toukokuuta Beirutissa mielenosoitukset, joista seuranneissa väkivaltaisuuksissa kuoli 67 ihmistä.

Hauras rauha hallituksen ja opposition välille luotiin Qatarin Dohassa kaksi viikkoa myöhemmin. Sen nojalla perustettiin yhtenäisyyshallitus, jossa oppositio on mukana käyttäen veto-oikeutta.

Saad-Ghorayebin mukaan nämä tapahtumat ja hallituksen julkilausuma ovat kaikki vahvistaneet Hizbollahin eli Jumalan puolueen asemaa.

Samaan suuntaan vaikutti hiljan suoritettu vaihtokauppa. Hizbollah luovutti vuonna 2006 sieppaamaansa kahden israelilaisen sotilaan ruumiit, ja Israel vapautti viisi libanonilaista vankia sekä palautti 200 arabitaistelijan ruumiit.

Vihjeitä asevarustelusta

Libanonin tapahtumat ovat viime viikkoina kirvoittaneet uhkauksia Israelilta. Puolustusministeri Ehud

Libanonista pelätään tulevan Hizbollahin valtio. Kuvassa Libanonin lippu.

Barak on varoittanut maailman johtajia, että Libanonissa vallitsevan herkän tasapainon järkyttämisellä on kohtalokkaita seurauksia.

Israelin huolta kasvattavat huhut, joiden mukaan Hizbollah on saamassa ilmatorjunta-ohjuksia. Ne vaarantaisivat Israelin tiedustelulennot Libanonin yllä.

Israelilaisen Haaretz-lehden tuoreiden tietojen mukaan Hizbollah on varustanut Etelä-Libanoniin rakentamansa tunneliverkoston ohjuksilla.

Sodanjulistusten uhka

"Libanonin hallituksen on ymmärrettävä, että tunnustaessaan Hizbollahin laillisuuden, se tekee koko Libanonista hyökkäyskohteen", Israelin ympäristöministeri Gideon Erza on sanonut.

Israelin pääministeri Ehud Olmert taas on uhannut, että jos Hizbollah nousee Libanonin johtoon, Israel ryhtyy tuhoisampiin toimiin kuin vuoden 2006 sodassa.

"Libanonin sodan aikana (2006) meillä oli massiivinen kapasiteetti. Pidätyimme sen käytöstä, koska taistelimme terroristijärjestöä eikä valtiota vastaan. Emme osoita samanlaista pidättyvyyttä, jos Libanonista tulee Hizbollahin valtio", Olmert julisti.

Salaisesti silmä silmästä

Saad-Ghorayebin mukaan Israel uhoaa Hizbollahia vastaan pidätelläkseen järjestöä kostamasta johtajansa Imad Mougniyehin murhaa, joka tapahtui helmikuussa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa.

Sen jälkeen, kun Mougniyehin auto joutui pommi-iskun kohteeksi, Hizbollahin ja Israelin välillä on käyty salaista sotaa, tutkija sanoo.

Teoriaa vahvistaa syyrialaisen kenraalin Mohamad Suleimanin murha Syyrian Tartousissa. Hänen

Israelilaisräjähteitä Libanonissa.

sanotaan toimineen Hizbollahin linkkinä Syyrian hallitukseen. Hizbollahin salaisiin sotatoimiin Saad-Ghorayeb laskee maaliskuisen hyökkäyksen juutalaiseen seminaariin ja Jerusalemin heinäkuisen puskutraktori-iskun, jossa kuoli kolme ihmistä.

Hänen mukaansa Israelin ja Hizbollahin konflikti muuttui Mougniyehin murhan jälkeen, kun Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah vannoi kostoa ja uhkasi juutalaisvaltion hävittämisellä.

"Hizbollahin johdon edustaja Naim Kassem julisti hiljan, että Hizbollah iskee Israelin etuja vastaan ulkomailla. Pidän luultavana iskua Israelin sisällä alle vuoden kuluessa", Saad-Ghorayeb ennakoi.

Hänen mielestään avoin sota ei ole nyt todennäköinen, koska Israelilta puuttuu yhä tekniikka Hizobollahin käyttämien lyhyen kantaman ohjusten pysäyttämiseksi. Salainen sota Israelin ja Hizbollahin välillä sen sijaan jatkuu, tutkija ennustaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia