Uutiset

Huumeet ja alkoholi yleistyvät Libyassa

Libyan vallanvaihdos heikensi rajavalvontaa ja helpotti salakuljettajien työtä, kirjoittaa Maryline Dumas.
(UK Ministry of Defence / cc 2.0)

(IPS) -- Huumeita kaupataan nyt Libyassa pilkkahintaan. Tarkkailijoiden mukaan tarkoituksena on koukuttaa mahdollisimman monia ja nostaa sitten hintoja.

Lukuja huumeiden käytöstä Libyassa ei ole saatavilla, mutta ongelma on kasvussa.

"Meillä oli kymmenen vuotta sitten erityisosasto huumeriippuvaisille ja nyt harkitsemme sen avaamista uudelleen", tripolilaisen psykiatrisen sairaalaan apulaisjohtaja Abdullah Fannar kertoo.

Vieroitusoireista kärsiviä potilaita virtaa hänen mukaansa sairaalaan sekä vankiloista että perheidensä lähettäminä.

Nuoria ja kapinallisia

Erityisen alttiina huumeille ovat nuoret sekä sisällissotaan osallistuneet kapinalliset, jotka kärsivät trauman jälkeisestä stressistä, Fannar sanoo.

"Myös vähän koulutetut ja sotaveteraanit lankeavat helposti päihteisiin. Aineet ovat Libyassa kiellettyjä", hän jatkaa. Maaliskuun alussa kymmeniä ihmisiä kuoli juotuaan väärennettyä viinaa.

Huumaavien aineiden laiton kauppa ei ole Libyassa uutta. Muammar Gaddafin valtakaudella 1969–2011 maa tunnettiin Afrikan ja Euroopan salakuljetusreittien välietappina. Gaddafin kaaduttua rajavalvonta on löystynyt ja salakuljetus kiihtynyt.

Tonneittain huumeita

Kansainvälisen rikollisuuden tuntija Céline Bardet kertoo, että huumekaupan reitit suunnitellaan maailmanlaajuisesti. Kohteiksi valitaan epävakaita maita, joissa valvonta on heikkoa.

"Libya on sellainen maa. Kauppa on vilkasta ja pahenemaan päin", hän arvioi.

Libyasta ei ole tavattu huumelaboratorioita, mutta Bardet ei sulje mahdollisuutta pois. Hänen mukaansa Libyan poliisi on vasta tarttumassa asiaan.

Libyan merivoimien eversti Ayoub Gacem kertoo, että helmikuun lopulla rannikkovartiosto pysäytti aluksen, josta löytyi tonneittain huumeita.

Gaddafisteja epäillään

Viime vuonna perustetun poliisin erikoisyksikön tiedottaja Abdulhakim Belhasi esittelee ylpeänä takavarikoituja huume- ja alkoholieriä.

"Huumekauppa on sotaa. He haluavat tuhota nuorisomme moraalin", Belhasi sanoo. Hän epäilee, että kauppaa junailevat naapurimaihin paenneet Gaddafin kannattajat.

"Lasillinen tai huumesätkä ei vahingoita ketään! 'Parrat' vainoavat meitä ajaakseen voimaan islamin lain", nuori huumeidenkäyttäjä sanoo.

"Minulla on parta ja näytän islamistilta, vaikka kuulun maltillisiin", Khaled Kara poliisin erikoisyksiköstä puolustautuu.

Väkivaltaa ja sieppauksia

Kara on huolissaan. "Huumekauppiaat eivät kaihda väkivaltaa. Heillä on sinkoja, mutta poliisin on pärjättävä käsiaseilla."

Työ huumeyksikössä altistaa vaaroille. "Minun 18-vuotias poikani siepattiin", Kamal-niminen poliisi kertoo.

Hän sai pojan pian takaisin, mutta mukana oli viesti isälle: "Jos et eroa, ensi kerralla se on vaimosi."

Kamal ja hänen kollegansa uhmaavat vaaroja. "Teimme vallankumouksen maamme vuoksi ja taistelemme huumekauppaa vastaan samasta syystä." Moni heistä liikkuu kuitenkin kentällä kasvot peitettyinä.

Libyan sota vaikuttaa kauas

YK:n turvallisuusneuvosto päätti puuttua Libyan sisällissotaan maaliskuussa 2011 suojellakseen siviilejä. Lentokiellon sisältänyttä päätöstä kannatti kymmenen valtiota. Brasilia, Intia, Kiina, Saksa ja Venäjä pidättyivät äänestämästä.

Päätöksen vaikutuksia on vasta alettu arvioida. Plussaksi luetaan Muammar Gaddafin diktatuurin päättyminen ja Libyan öljyntuotannon elpyminen.

Uusi johto ei kuitenkaan ole saanut kaikkia alueita valvontaansa, ja turvallisuustyhjiöitä täyttävät islamistit ja muut asejoukkiot. Salakuljetus alueella on kiihtynyt, ja Gaddafin aseiden leviäminen ympäristöön toimi yhtenä sytykkeenä Malin kriisiin.

Tutkijoiden mukaan suurin vahinko saattoi koitua suurvaltasuhteille. Kiina ja Venäjä suivaantuivat, kun niiden sallima humanitaarinen YK-operaatio muuttui aktiiviseksi tueksi vallanvaihdokselle.

"Se on vaikuttanut Kiinan ja Venäjän asennoitumiseen Syyrian tilanteeseen. Niiltä tuskin saadaan lähiaikoina hyväksyntää suojeluoperaatioille", Council of Foreign Relations -laitoksen tutkija Charles Kupchan arvioi.

Jim Lobe

Libyan kriisi nuorisoturvallisuushuumeet Libya Suomen IPS

Lue myös

Ihmisiä YK:n turvallisuusneuvoston istuntosalissa

Tuhannet yhä Libyan pidätyskeskuksissa – Amnesty kritisoi EU:n pakolaispolitiikkaa julmaksi

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi jälleen EU:n ja Libyan yhteistyötä siirtolaisten tulon estämisessä Eurooppaan. Vuosi kohutun orjavideon julkaisun jälkeen uudelleensijoituspaikkoja on luvattu pakolaisille ja turvapaikanhakijoille vain vähän.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad Al Hussein

YK-raportti: Tuhannet viruvat aseellisten ryhmien pidätyskeskuksissa Libyassa

Libyassa tuhansia ihmisiä on vangittuina paikoissa, jotka ovat vain nimellisesti viranomaisten valvonnassa. Sen sijaan, että maan hallinto olisi pannut aseelliset ryhmät kuriin, se on hyödyntänyt niitä, kritisoi tuore YK-raportti.

YK: Libyassa vallitsee täydellinen rankaisemattomuus

Maan oikeusjärjestelmä ei pysty puuttumaan laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten murhiin ja kidutuksiin.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Fight racism -kyltti rakennuksen edustalla

Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

63 prosenttia Suomen tummaihoisista on kokenut rasistista syrjintää. Se on tuttua Fiona Musangamfuralle, joka vei nimittelyn lopulta oikeuteen. Maahanmuuttajien terveysongelmista väitelleen Shadia Raskin mukaan terveyspalveluissa ei vielä ymmärretä syrjinnän terveysvaikutuksia. Kuuntele podcast!
Mustatukkainen nainen vihreässä paidassa ikkunan edessä

Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä

Suomessa muiden kuin suomeksi tai ruotsiksi kirjoittavien kirjailijoiden on vaikea saada tukea tai näkyvyyttä. Perulaissyntyinen runoilija Roxana Crisólogo perusti Sivuvalo-projektin, joka edistää maahanmuuttajakirjailijoiden asemaa Suomessa. Kuuntele podcast!
Kasvokuvia maalattuna valkoiseen seinään

Jemen pelkää koronavirusepidemiaa – ”Näissä oloissa on mahdotonta alkeellisimmallakaan tavalla suojautua tartunnalta”

Koronaviruksen vaikutusta on verrattu sotaan. Jemeniläisestä näkökulmasta rikkaat maat saavat nyt pienen vilahduksen siitä todellisuudesta, jossa maa on elänyt viimeiset viisi vuotta, kirjoittaa avustusjärjestö Oxfamin humanitaarinen työntekijä Abdul Mohammed.
Koululaisia pulpettien ääressä

Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten

Koulujen sulkeminen vaikuttaa lähes 1,7 miljardin koululaiseen ja opiskelijaan. Koulutuksen lisäksi moni menettää myös kouluateriat.
Sininen muovipallo, jossa punaisia piikkejä

Koronavirus koettelee demokratiaa

Demokratian taantuminen vakiintuneissakin demokratioissa on ollut trendinä jo pidempään, ja koronaviruksen kaltainen kriisi voi osaltaan vauhdittaa kehitystä, kirjoittavat demokratiajärjestö Demon asiantuntijat Anna Juhola ja Jussi Kanner.

Tuoreimmat

Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura
Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia
Liialliset sateet uhkaavat Pakistanin viljasatoa – ”Koko vuoden kylvökiertomme on mennyt sekaisin”
Hävikkiruokabisnes tuli jäädäkseen
Adolfo Vera ja Ahmad Hosseini ovat eri sukupolvien maahanmuuttajia Suomessa – ”Silloin juotiin aina kolme kuppia kahvia”
Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista