Himalajan ekofeministien maatalousliike haluaa tehdä maanviljelystä taas kestävää ja demokraattista – “Viljelijöiden kuuluu olla vapaita, ei riippuvaisia suuryrityksistä” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Himalajan ekofeministien maatalousliike haluaa tehdä maanviljelystä taas kestävää ja demokraattista – “Viljelijöiden kuuluu olla vapaita, ei riippuvaisia suuryrityksistä”

Intian viljelijät ovat yhä riippuvaisempia ostetuista siemenistä ja lannoitteista samaan aikaan, kun maaperä köyhtyy. Tunnetun ympäristöaktivistin Vandana Shivan perustama maatalouden vallankumousliike ajaa ”maademokratiaa” ja kerää tietotaitoa ajalta ennen teollisen maanviljelyn alkua.

Nainen pellolla puolilähikuvassa.

Navdanya-liikkeen perustaja Vandana Shiva on palkittu ympäristöaktivisti. Kuva: Drona Chetri.

Linja rätisee hetken ja katkeaa sitten. Tarvitaan toinen yritys, ennen kuin puheyhteys avautuu. Toisessa päässä vastaa Drona Chetri, yksi Navdanya-liikkeen keskeisistä henkilöistä.

Chetrin asemapaikka vaihtelee ympäri Himalajaa. Nyt se on Bhutanin pääkaupungissa, Thimphussa.

Navdanya-liikkeen perustaja, maailmanlaajuisesti tunnettu ympäristöaktivisti Vandana Shiva on liian kiireinen antamaan haastattelua, mutta Chetri on tottunut tulkkaamaan Shivan visiota, onhan hän toiminut liikkeessä jo päälle vuosikymmenen.

Vuonna 1987 perustetun Navdanyan toiminta rakentuu kolmen periaatteen varaan. Ensimmäinen niistä on se, että naiset ovat kaiken keskiössä. Toinen taas se, että toiminta tapahtuu viljelijöiden ehdoilla. Ja kolmas: maademokratia.

“Maademokratia tarkoittaa sitä, että emme tee eroa luonnon ja ihmisten välille. Meillä ei ole hierarkioita eri lajien, rotujen tai sukupuolten välillä”, Chetri sanoo.

Liikkeen sydän sijaitsee Himalajan alarinteillä, Intian Uttarakhin provinssissa. Sieltä löytyvät niin orgaaninen maatila kuin elonkirjon suojelualuekin. Samassa paikassa toimii myös oppimiskeskus. Lisäksi Navdanya on vastuussa Intian suurimmasta luomuruoan suoramarkkinasta.

“Tässä kaikessa on kysymys ruoantuotannon vallankumouksesta. Meidän täytyy lakata kuvittelemasta, että olemme ravintoketjun huipulla”, Chetri sanoo.

Navdanyan visiossa vallankumous ei siis ala kabineteista, ei edes kaduilta. Se alkaa pelloilta.

Kvanttifysiikasta maaperään

Ruoka ei ollut se asia, jonka parissa Vandana Shivan piti tehdä elämäntyönsä. Kun hän teki väitöskirjansa kvanttifysiikan alalta vuonna 1978, hänen mielessään oli epäilemättä jokin aivan muu.

Intiassa oli kuitenkin alkanut niin sanottu vihreä vallankumous 1960-luvulla. Sillä tarkoitetaan etenkin monissa matalan tulotason maissa tapahtunutta mullistusta, jonka ansiosta otettiin käyttöön uusia, laboratoriossa jalostettuja viljalajikkeita. Sen seurauksena ruuantuotanto kasvoi. Samalla viljely kuitenkin yksipuolistui.

Myös Intiassa siemeniä alettiin valmistaa laboratorioissa. Siinä, missä siemeniä oli ennen ollut yli kahta miljoonaa eri lajiketta, oli niitä pian enää muutamia. Viljelijöiden piti ostaa siemenet suurilta tuottajilta, ja samalla saapuivat lannoitteet ja tuholaismyrkyt.

“Mikä ihmeen ‘vihreä’ vallankumous?” Chetri kysyy. “Teollisen maanviljelyn takia maaperä oli kuolemassa.”

Mies puolilähikuvassa.

Himalajan naiset ovat puolustaneet maitaan ennenkin. 70-luvulla Chipko-niminen liike suojeli metsiä hakkuilta puita halaamalla. Se oli myös Shivan ensikosketus ympäristöaktivismiin.

Maatilkku, jossa liikkeen orgaaninen maatila nykyään toimii, oli ennen pumpattu täyteen kemikaaleja. Alueella kasvoi vain muutamaa lajiketta, ja sen maaperä oli selvästi köyhtynyt. Kun Shiva osti maan, hän päätti elvyttää sen.

“Hyödynsimme yksinkertaisia, alkuperäiskansojen käyttämiä viljelymenetelmiä. Vain kahdessa vuodessa maa alkoi puskea uutta elämää, ja tuottavuus moninkertaistui”, Chetri muistelee.

Navdanyassa puhutaan jatkuvasti maahan palaamisesta.

“Olemme menettäneet yhteytemme maahan, emme osaa enää oppia siltä ja kuunnella sitä. Maahan palaaminen on hyvin käytännönläheistä ja yksinkertaista. Se on multaan, maaperään palaamista”, Chetri kuvailee.

Tällä hetkellä paikalliset viljelijät ovat kuitenkin ajautuneet noidankehään.

“Viljelijät ovat yhä riippuvaisempia siementen ja lannoitteiden ostamisesta. Maaperä köyhtyy samalla, kun viljelijät velkaantuvat.”

Tilastoissa tämä näkyy traagisella tavalla: maanviljelijöiden itsemurhat ovat tulleet yhä yleisemmiksi.

“Ei se ole pelkästään velkataakka, joka saa heidät tekemään itsemurhan. Se on syvä toivottomuuden tunne siitä, kun maa käsien alla ei enää elä”, Chetri sanoo.

Ruokaa yli sukupolvien

Navdanyan filosofiaan kuuluu, että kaiken keskiössä on ruoka.

“Jos katsoo mitä tahansa kulttuuria, voi huomata, että ruoka kertoo kaiken oleellisen tuosta kulttuurista ja sen elinympäristöstä”, Chetri sanoo.

Ruoka liittyy paitsi identiteettiin, myös suvereniteettiin. Ruokasuvereniteetti tarkoittaa sitä, että ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa ruoan tuotannon ja jakamisen mekanismeihin. Tämä eroaa jyrkästi nykytilanteesta, jossa monikansalliset yritykset ja instituutiot hallitsevat globaalia ruokajärjestelmää ja viljelijät joutuvat ostamaan siemenensä suoraan niiltä.

Navdanya kuuluttaa elävien, vapaiden siementen perään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viljelijöillä on vapaus jakaa, kasvattaa ja säilöä siemeniä. Kiitos Navdanyan, Intiassa jo lähes 150 yhteisöllä on omat siemenpankkinsa. Pankit ovat hyödyttäneet yhteensä yli viittä miljoonaa viljelijää. Samalla heille opetetaan myös kestäviä viljelymenetelmiä.

“Viljelijöiden kuuluu olla vapaita, ei riippuvaisia suuryrityksistä”, Chetri sanoo.

Juuri riippuvuus pakottaa viljelijät harjoittamaan monokulttuuria, siis sitä, että suurella alueella viljellään vain tiettyä lajia. Monokulttuurinen viljely saattaa olla tehokasta hetken, mutta pidemmällä aikavälillä se köyhdyttää maaperää. Lisäksi sen kyky sopeutua muutoksiin on heikko.

Ilmassa on kuitenkin paljon toivoa, Chetri sanoo. Sitä luo ennen kaikkea se, että Intian ja Bhutanin kaltaisissa maissa viljelyperinteeseen on tullut vain yhden sukupolven aukko. Ihmiset muistavat elävästi ajan ennen teollista maanviljelyä.

“Meillä on yhä isovanhempiemme viisaus, josta ammentaa.”

Tuota viisautta Navdanya on ottanut talteen kiertämällä Himalajan syrjäseutuja ja keräämällä siemeniä ja tietotaitoa. Liikkeen visio on ylisukupolvinen: opitaan isovanhempien sukupolvelta tulevia sukupolvia varten.

“Niin kauan kuin tuo linkki on olemassa, on toivoa. Mutta jos sukupolvien välinen linkki katkeaa, olemme pulassa.”

Ekofeminismi – maaemon vaalimista ja elettyä tietoa

Navdanya on myös ekofeministinen liike. Ekofeministien mukaan naisten alistaminen ja luonnon tuhoaminen johtuvat samasta asiasta: patriarkaatista. Siksi feministinen kamppailu ja ympäristötietoisuus kulkevat käsi kädessä.

Vandana Shiva kirjoitti ekofeminismistä jo 80-luvulla ja oli yksi sen ensimmäisistä äänitorvista. Yleensä termit ‘eko’ ja ‘feminismi’ on tapana erotella toisistaan, mutta Navdanyan visio on alusta asti ollut toinen.

“Meillä kyse ei oikeastaan ole sukupuolesta vaan elämän jatkuvuudesta. Ekofeministi on kuka tahansa sellainen, joka pitää huolta maaemosta ja mahdollistaa elämää tuleville sukupolville”, Chetri sanoo.

Toisaalta taas kyse on nimenomaan naisista, sillä naiset ovat ruoantuotannon keskiössä. Heillä on se perinnetieto, jota ilman maahan palaaminen ei ole mahdollista. Intialainen sanonta kuuluukin: jos nainen koulutetaan, koko perhe koulutetaan samalla.

Kun puhelu on ohi, Chetri lähettää sähköpostitse linkin Instagram-kuvaan. Kuvassa on naisia pellolla, ja alla teksti:

“Navdanyan naiset ovat kyvykkäämpiä tuottamaan ravintoa elonkirjoa vaalimalla kuin mitkään niistä bioteknologisista ‘ihmeistä’, joilla geenimanipulaatiota viedään yhä pidemmälle.”

Länsimaisen tieteen valta-aseman kyseenalaistaminen on yksi ekofeminismin keskeisistä piirteistä. Tieto on muutakin kuin länsimainen käsitys siitä, Chetri huomauttaa. Tiedon tulisi olla paitsi ylisukupolvista, myös paikallista. Silloin se voi pohjautua elettyyn kokemukseen.

Herää kysymys: Onko liike siis globalisaation vastainen?

Ei varsinaisesti. Navdanyassa vastustetaan globalisaatiota siinä mielessä, ettei sen tulisi tapahtua paikallisuuden kustannuksella. Globaaleja ongelmia tulisi ratkoa paikallisin keinoin.

Chetri muistuttaa, ettei paikallisuus tarkoita tiettyyn kansallisvaltioon lukittautumista, vaan maailman hahmottamista ekosysteemien ehdoilla. Siksi Himalajan alueella tehdään yhteistyötä Intiasta Bhutaniin.

“Meillä on täällä valtavasti kotoperäistä tietoa, joka kulkee halki katkeamattomien sukupolvien ketjun ja soveltuu juuri tähän ekosysteemiin. Olisi täysin mieletöntä olla hyödyntämättä sitä.”

Artikkeli on osa Kansainvälisen solidaarisuustyön Yhteisiin käsiin - mitä voimme oppia solidaarisuustalouksilta -hanketta. Hankkeessa tehdään yhteistyötä globaalin etelän solidaarisuustalouden asiantuntijoiden kanssa.

OIKAISU 26.8.2021 Korjattu Kansainvälisen solidaarisuustyön hankkeen nimi.

Lisää uusi kommentti