Uutiset Kehityspolitiikka

Haavisto hauraiden maiden kehitysfoorumin vetäjäksi

Suomen kehitysministeri jakaa Haavisto jakaa IDPS:n puheenjohtajuuden Itä-Timorin valtiovarainministeri Emilia Piresin kanssa.
(Kuva: Mika Hiltunen / cc 2.0)

Suomen kehitysministeri Pekka Haavisto on valitty hauraiden valtioiden kehitystä edistävän IDPS-foorumin puheenjohtajaksi viime viikolla New Yorkissa järjestetyssä kokouksessa. Haavisto tulee jakamaan puheenjohtajuuden Itä-Timorin valtiovarainministeri Emilia Piresin kanssa, ulkoministeriöstä kerrotaan.

IDPS on ensimmäinen kansainvälinen yhteistyö- ja keskustelufoorumi, jossa konflikteista ja heikosta kehityksestä kärsivien hauraiden valtioiden, kansainvälisten avunantajien ja kansalaisjärjestöjen edustajat etsivät keinoja kestävän turvallisuuden luomiseksi.

"Tämä puheenjohtajuus antaa tilaisuuden ratkaista ongelmia yhdessä hauraiden maiden kanssa. Yksi tärkeä tehtävämme on saada rauhan ja vakauden kysymykset näkyvästi mukaan YK:n vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin", Haavisto sanoo.

IDPS:n työ perustuu vuonna 2011 laadittuun New Deal for Engagement in Fragile States -sopimukseen, johon Suomi on liittynyt vuonna 2012.

Haaviston nimitys jatkaa Pohjoismaiden kautta IDPS:n johdossa, sillä edellisenä puheenjohtajana toimi Tanskan kehitysministeri Christian Friis Bach.

politiikkasota ja rauha Suomi Ulkoministeriö

Lue myös

Käsienpesua kanisterista tulevan veden avulla.

Koronapandemia avasi avunantajien kukkaronnyörit – Kehitysapu nousi viime vuonna ennätyslukemiin

OECD:n tilastojen mukaan rikkaat maat kasvattivat viime vuonna kehitysapuaan muun muassa koronapandemian takia. Toisaalta summa vastaa vain prosenttia siitä, mitä ne ovat ohjanneet oman taloutensa elvyttämiseen.
Mehiläinen kukassa.

Selvitys: Suomen pitäisi tukea luonnon monimuotoisuutta vahvemmin kehitysyhteistyössään – Rahoitus on viime vuosina vähentynyt

Luonnon monimuotoisuuden nopea hupeneminen uhkaa sekä kehitysyhteistyön tavoitteita että ihmiskunnan tulevaisuutta yleensäkin. Kehityspoliittisen toimikunnan mukaan Suomen pitäisi nostaa biodiversiteettikysymykset kehitysyhteistyönsä ytimeen.
YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Mark Lowcock

YK: Humanitaarisen avun tarpeessa olevien määrä kasvaa lähes 40 prosenttia ensi vuonna – ”Johtuu lähes täysin koronasta”

”Rikkaat maat näkevät nyt valoa tunnelin päässä. Sama ei ole totta köyhimpien maiden kohdalla”, muistutti YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Mark Lowcock. YK julkaisi eilen ennätysmäisen suuren arvion humanitaarisen avun tarpeesta vuodelle 2021.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Juho Kahranaho seisoo palestiinalaisen rakennuksen edessä ja katsoo kameraan.

Ensiapua ja traumatyön ohjausta – Juho Kahranaho kertoo, millaista SPR:n avustuslääkärin työ on Länsirannalla

Juho Kahranahon oli tarkoitus lähteä hoitamaan koronapotilaita kenttäsairaalaan Palestiinan Länsirannalle, mutta päätyikin pelastamaan suuhun ammutun miehen hengen ja kouluttamaan paikallisia traumatyössä.
Ihmisiä ja autoja tiellä.

Kolumbia näyttää muulle maailmalle mallia pakolaisten vastaanotossa

Kolumbiaan saapuu päivittäin satoja tai jopa tuhansia pakolaisia Venezuelasta. Maa on myöntänyt tulokkaille oikeuden muun muassa työntekoon ja julkisiin palveluihin. Yhteiselo ei ole sujunut kitkatta, mutta esimerkiksi kukka-ala on hyötynyt uudesta työvoimasta.
Etiopialainen koululainen piirtää härkää kouluvihkoonsa.

Unicef: Koulusulut ovat lisänneet teiniraskauksia ja lapsiavioliittoja kehitysmaissa

Kouluja on ollut suljettuina pitkiä aikoja kehitysmaissa koronapandemian vuoksi. Tämä on lisännyt muun muassa teiniraskauksien, lapsiavioliittojen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan määrää.
Intialaisia naisia kadulla selin kameraan. Naisilla on värikkäät huivit päässä.

Äärihindut häiriköivät Intian musliminaisia naishuutokaupoilla sosiaalisessa mediassa

Sosiaaliseen mediaan on perustettu muun muassa tilejä, joilla jaetaan netistä haettuja musliminaisten kuvia ja huutokaupataan heitä luvatta. Tarkoituksena on vaientaa musliminaiset, jotka eivät alistu äärihindujen ylivaltaan.
Vihanneksia ruokakaupan hyllyllä.

Kiertomaatalous on tehokasta ja kestävää - ”Viljelyn ja karjankasvattamisen yhdistäminen on esimerkki kestävästä ruuantuotannosta”

Karjan lanta kasvattaa satoa ja kasvien jäämät ruokkivat eläimiä sekä parantavat niiden tuotantoa. Aidosti kierrättävänä karjankasvatuksen ja viljelyn yhdistäminen lisäävät myös maatalouden tehokkuutta.