Uutiset Ilmastopolitiikka

Glasgow’n ilmastokokouksesta uhkaa tulla rikkaiden maiden pelikenttä – Ympäristöjärjestöt vaativat kokouksen lykkäämistä rokotevajeen vuoksi

Köyhien maiden osallistuminen Glasgow’n ilmastokokoukseen on koronan takia riskialtista, vaikeaa ja kallista. Britannian hallitus on luvannut kustantaa rokotteet ja karanteenihotellit, mutta järjestelyjen kanssa alkaa olla kiire.
Mies puolilähikuvassa, taustalla maapallon kuva.
Glasgow'n ilmastokokous oli alun perin tarkoitus pitää jo vuonna 2020, mutta koronapandemia esti sen. Kuvassa Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson. (Kuva: Andrew Parsons / Number 10 / CC BY-NC-ND 2.0)

Ympäristö- ja ilmastoaktivistit vaativat, että jo kertaalleen lykättyä, marraskuussa Glasgow’ssa pidettävää YK:n ilmastokokousta siirretään myöhemmäksi.

Yli 1 500:aa järjestöä edustavan Climate Action International (CAN) -verkoston eilen julkaiseman vetoomuksen mukaan on mahdotonta, että kokouksesta enää saataisiin osallistavaa, oikeudenmukaista ja turvallista.

Syynä ovat koronapandemia: siinä, missä esimerkiksi eurooppalaisista yli puolet on rokotettu, Afrikassa vasta kolme prosenttia ihmisistä on saanut rokotteen. Samaan aikaan matkustus- ja hotellikustannukset ovat korkeat. Riskimaista saapuvia huolettavat myös karanteenista aiheutuvat kulut.

”Huolenamme on, että ilmastokriisistä syvimmin kärsivät maat ja rikkaiden maiden tuen puutteesta rokotteiden toimittamisessa kärsivät maat jätetään ulos neuvotteluista.  -- YK:n ilmastoneuvotteluissa on aina ollut luontainen vallan epätasapaino rikkaiden ja köyhien maiden välillä, ja nyt terveyskriisi pahentaa sitä”, sanoi CAN:n johtaja Tasneem Essop eilen julkaistussa tiedotteessa.

Glasgow’n kokouksessa eli COP26:ssa on määrä käydä läpi maiden päästövähennyssitoumuksia ja tiukentaa niitä, jotta Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteet saataisiin täytettyä.

Britannia on luvannut, että ne osallistujat, jotka eivät ole kotimaassaan saaneet rokotusta, rokotetaan ennen kokousta. Osallistujia kehotettiin jo heinäkuussa ottamaan yhteyttä kokousorganisaatioon ja odottamaan sitten yhteydenottoa. Moni odottaa yhä, kertoo brittilehti The Guardian.

Järjestöjen mukaan myös kokouksen logistiset järjestelyt ovat edelleen epäselvät. Monen osallistujan on myös vaikea tulla paikalle, koska keskeisiä matkareittejä on suljettu.

”Jos COP26 etenee, kuten nyt suunnitellaan, pelkään, että vain rikkaat maat ja niiden järjestöt pystyvät osallistumaan. Se on isku YK-prosessin periaatteille. -- Ilmastokokous ilman niitä, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, ei sovi tarkoitukseensa”, sanoo nairobilaisen ajatushautomon Power Shift African johtaja Mohamed Adow CAN:n tiedotteessa.

Myös esimerkiksi ympäristöjärjestö Greenpeace on liittynyt kokouksen lykkäämistä vaativien joukkoon. Ilmastoaktivisti Greta Thunberg on harkinnut, ettei tule kokoukseen.

Kansainvälisten medioiden mukaan Iso-Britannia on jo luvannut rahoittaa karanteenihotellien kustannukset ja löysätä niin sanotun punaisen listan maiden rajoituksia. Rokotteen saaneilta edellytetään nyt enää viiden päivän karanteenia, rokottamattomilta kymmenen.

Britannia on myös ilmoittanut, että ensimmäiset rokoteannokset AstraZenecan rokotetta annetaan syyskuun puolivälissä. Toinen annos on määrä antaa osallistujille lokakuun puolivälissä, kertoo uutistoimisto Reuters. Näin rokotteet ehtisivät juuri ja juuri.

Kokouksen on määrä alkaa lokakuun viimeisenä päivänä ja kestää marraskuun 12. päivään asti.

IlmastopolitiikkaKoronaviruspandemia politiikkaterveyssairaus/lääkintäympäristöilmastonmuutos Iso-Britannia

Lue myös

Nuoria mielenosoituskyltit käsissä, alla banneri, jossa lukee Climate.

Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää

Naisia osallistuu yhä enemmän kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, mutta muuten tasa-arvoa ei vielä huomioida ilmastopolitiikassa kokonaisvaltaisesti, todetaan Planin raportissa. Suomella voisi olla tasa-arvotyössä profiloitumisen paikka, mutta se ei saa ohittaa perustarvetta, ilmastokriisiin puuttumista, sanoo yksi raportin tekijöistä, Oras Tynkkynen.
Puunrunkoja ja mustikanvarpuja. Kuva on talousmetsästä.

Oxfam: Metsän istutus ei riitä päästöjen vähentämiseksi – Pahimmillaan johtaisi ruokaturvan heikkenemiseen

Hiilinielujen eli metsien uudelleenistutus ja metsitys ovat suosittuja, mutta riittämättömiä keinoja päästöjen vähentämiseksi. Jos Pariisin ilmastotavoitteet haluttaisiin saavuttaa pelkästään hiilinieluilla, pitäisi metsää istuttaa viisi kertaa Intian kokoinen alue. Tämä johtaisi ruuan hinnanousuun ja nälänhätään, selviää Oxfamin tuoreesta raportista.
Mielenosoittajia ja kyltti, jossa lukee "Climate crisis = death".

Ennuste: Uudet päästövähennyssitoumukset johtavat 2,4 asteen lämpenemiseen

Valtioiden ilmastotoimia seuraava Climate Action Tracker on laskenut ennustettaan maapallon lämpenemisestä. Valtioiden kunnianhimoa on lisännyt muun muassa Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin huhtikuussa järjestämä ilmastokokous.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Ihminen kasveja kädessä, kuva kaulasta alaspäin.

Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa

Yksi torstaina järjestettävän YK:n ruokajärjestelmähuippukokouksen aiheista on luontopositiivinen tuotanto. Kokousta edeltävä keskustelu on kuitenkin paljastanut, että käsitteen määritelmiä on yhtä monta kuin intressiryhmiäkin. Asiantuntijat toivovat isoja ja nopeita päätöksiä ruokasektorin aiheuttaman luontokadon pysäyttämiseksi.
Rakennuksia ylhäältäpäin kuvattuna.

EU-kansalaisaloite yrittää pysäyttää kaupankäynnin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa – Tuomioistuin määräsi komission hyväksymään rekisteröinnin

EU:ssa aletaan kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, joka toteutuessaan estäisi kaupan etenkin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa. Allekirjoituksia tarvitaan miljoona.
Syyrian lippu kahden muun lipun välissä.

Al-Holin leirillä kuollut tänä vuonna ainakin 62 lasta – Pelastakaa Lapset kehottaa ulkomaita kotiuttamaan kansalaisensa

Lasten elämä Syyrian pakolaisleireillä on päivittäistä selviytymistaistelua. Jopa murhat ovat yleisiä, sanoo avustusjärjestö.
Kuivaa halkeillutta maata, taustalla ihminen.

Ilmastonmuutos pakottaa miljoonat siirtolaisiksi – Samalla kasvaa myös pakkotyön riski, kertoo tuore selvitys

Esimerkiksi Ghanassa nuoret miehet muuttavat kuivuutta pakoon maan eteläosiin ja joutuvat herkästi velkaorjuuteen.
Kyltti, jossa lukee koronarokotus.

Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”

Amnesty vaatii, että koronarokotepatentit jäädytetään ja rikkaiden maiden ylijäämäannokset jaetaan köyhille maille. ”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta”, sanoo Amnestyn Suomen osaston johtaja Frank Johansson.

Tuoreimmat

EU-kansalaisaloite yrittää pysäyttää kaupankäynnin Israelin laittomien siirtokuntien kanssa – Tuomioistuin määräsi komission hyväksymään rekisteröinnin
Al-Holin leirillä kuollut tänä vuonna ainakin 62 lasta – Pelastakaa Lapset kehottaa ulkomaita kotiuttamaan kansalaisensa
Ilmastonmuutos pakottaa miljoonat siirtolaisiksi – Samalla kasvaa myös pakkotyön riski, kertoo tuore selvitys
Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”
Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin
Ihmisoikeusjärjestöt: Taliban hyökännyt lähes päivittäin ihmisoikeusaktivisteja vastaan lupauksistaan huolimatta
Rypäleaseiden aiheuttamien kuolemien ja vammojen määrä kasvoi vuoden aikana – Uhreja etenkin Azerbaidžanissa ja Syyriassa
Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa
Tavoite 40 prosentin rokotekattavuudesta Afrikan maissa lipuu yhä kauemmas – Mantereelta puuttuu lähes 500 miljoonaa annosta
Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää

Luetuimmat

Sosiaaliturva ei Suomessa riitä elämiseen – Kyseessä on ihmisoikeusongelma, mutta sitä ei julkisessa keskustelussa huomioida, sanovat järjestöt
”Suomalaiset eivät ymmärrä, miltä tuntuu jättää kaikki taakseen”, sanoo kotimaansa tilannetta järkyttyneenä seuraava afganistanilainen valokuvaaja Naser Bayat
Kimmo Kososen tehtävänä on vakuuttaa maailman johtajat siitä, että lapsia kannattaa opettaa heidän omalla äidinkielellään – ”En olisi yliopistoon mennessäni arvannut, missä olen nyt”
Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa
YK-järjestöjen selvitys: Suurin osa maataloustuista on haitallisia ympäristölle ja terveydelle
Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää
Tammet, kanelipuut ja magnoliat ovat vaarassa – Lähes kolmannesta maailman puista uhkaa sukupuutto, paljastaa tuore raportti
Ilmastokatastrofit ajavat perheitä naittamaan tyttärensä Intiassa
Norsunluurannikon kaakaotilojen entisten lapsityöläisten oikeusjuttu monikansallisia ruokafirmoja vastaan kaatui
Sateiden puutteesta kärsivää Brasiliaa odottavat sähkökatkot tai sähkön hinnannousu – ”Ilmasto on muuttanut sadejärjestelmää, eikä se palaa entiselleen”