Uutiset Yritysvastuu

Black Friday tulee ja shoppailuzombiet valtaavat ostoskeskukset – Järjestökampanjoilla vastustetaan turhaa kuluttamista

Black Friday on kulutusjuhlaa ylistävä alennuspäivä, mutta myös järjestöt yrittävät ottaa sen haltuun. Eettisen kaupan puolesta ry kampanjoi tällä viikolla pikamuotia vastaan muun muassa zombie-kävelyillä. ”Toivomme että ihmiset pohtisivat sitä, kuinka paljon he oikeasti tarvitsevat uusia asioita ja vaatteita”, järjestön viestinnän suunnittelija Larri Himma sanoo.
Zombeiksi pukeutuneita ihmisiä ostoskeskuksessa
Eettisen kaupan puolesta -järjestön liiallista kuluttamista vastustavia zombeja Rovaniemen Revontuli-kauppakeskuksessa maanantaina. (Kuva: Sonja Sinisalo / Eettisen kaupan puolesta ry)

Black Friday, Singles Day, isänpäivä, joulumyynti – White Monday, Fair Saturday, Älä osta mitään -päivä, Tekojen tiistai... Loppuvuosi tuntuu olevan täynnä erilaisia teemapäiviä ja kampanjoita, joilla taistellaan kuluttajien ja kansalaisten sielusta ja rahoista.

Varsinaisten hyväntekeväisyyteen ja ostolakkoihin kannustavien päivien lisäksi monet järjestöt ovat pyrkineet ottamaan haltuunsa syksyn suurimman kulutusjuhlan, perjantaina vietettävän Black Fridayn. Viime vuonna esimerkiksi Suomen Unicef keräsi Black Fridayn varjolla ennätysmäiset yli 200 000 euroa Jemenin lapsille, WWF puolestaan sulki verkkokauppansa päivän ajaksi kokonaan.

Tänä vuonna Eettisen kaupan puolesta ry kampanjoi koko Black Friday -viikon pikamuotia vastaan. Zombiet valtaavat ostoskeskuksia eri paikkakunnilla, perjantaina julkaistaan video ja lauantaina Helsingissä järjestetään keskustelutilaisuus pikamuodin haitoista. Somekampanjalla kannustetaan pitämään lempivaatetta viikon ajan, ja linnanjuhlien osallistujia menemään juhliin vanhassa asussa.

”Tietty osa ihmisistä on yhä paremmin perillä pikamuodin haitoista, mutta samaan aikaan sen myynti vain jatkaa kasvuaan. Toivomme että ihmiset pohtisivat sitä, kuinka paljon he oikeasti tarvitsevat uusia asioita ja vaatteita”, Eetin viestinnän suunnittelija Larri Himma sanoo.

Eetissä aihetta on haluttu lähestyä huumorin ja positiivisuuden kautta.

”Zombie-walkien idea tuli siitä, että shoppaillessa sitä menee ikään kuin johonkin aivottomaan zombie-moodiin. Mutta jos aina vaan sanotaan, että älkää tehkö näin, eikä tarjota mitään tilalle, sillä ei päästä kovin pitkälle”, Himma sanoo.

Eetin vastauksena on ollut lempivaate, se, että ”vaalitaan rakkaussuhdetta jo olemassa oleviin vaatteisiin”.

Himma huomauttaa, että pikamuoti on melko tuore ilmiö. Muutos suhtautumisessa vaatteiden ostamiseen ja omistamiseen on tapahtunut vasta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Lyhyessä ajassa tuotantomäärät ovat kaksinkertaistuneet ja vaatteiden käyttöikä lyhentynyt radikaalisti.

Samalla pikamuotibisneksestä on tullut yksi maailman saastuttavimmista teollisuudenaloista, jonka tuottamat ilmastopäästöt ovat suuremmat kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Monilla alueilla puuvillan tuotanto aiheuttaa ekologisia ongelmia ja valtavien jätevaatemassojen kierrättäminen on hankalaa.

”Hyvän olon tunne, jonka uuden vaatteen ostamisesta saa, on hyvin tunnistettava. Toisaalta se kestää vain lyhyen hetken. Toivomme että suhtautuminen vaatteisiin muuttuisi niin ettei niitä ajateltaisi vain kertakäyttöisinä vaan osana pidempää tyyliä.”

Entä Black Friday, tarvitaanko sitä Himman mielestä johonkin?

”En keksi kyllä oikein mitään, mihin sitä tarvittaisiin. Tarkoituksena on vain saada ihmiset ostamaan massoittain enemmän. Jos jotakin oikeasti tarvitsee, sen kyllä löytää muutenkin.”

Yritysvastuu viestintäaktivismikauppakuluttaminenympäristösaastuminen Suomi Eettisen kaupan puolesta ry

Lue myös

Vaatteita henkareilla

Järjestö: Vaatealan omat vastuullisuusjärjestelmät tuottavat miljardeja dollareita mutta eivät suojele työntekijöitä

Monet yritykset ovat mukana vastuullisuusjärjestelmissä, joiden tarkoituksena on estää alihankintaketjuissa tapahtuvat väärinkäytökset. Clean Clothes -järjestökampanjan mukaan viime vuosien onnettomuudet tarkastetuissa tehtaissa osoittavat, että järjestelmästä hyötyvät lähinnä brändit itse.
Poika käyttää konetta tehtaassa, silmät käsitelty tunnistamattomiksi

Eroon lapsityöstä – Lainsäädännöllä vai vapaaehtoisin toimin?

Yritysten vapaaehtoisia toimia on pitkään tarjottu parhaaksi tavaksi torjua lapsityövoiman käyttöä, mutta käytännössä edistys on ollut hidasta. Suomen Unicefin yritysvastuuasiantuntija Irene Leino uskoo, että sitova lainsäädäntö olisi tehokkaampi keino.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa

Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille

Helsingissä perustetun MakeSomeNoise-foorumin nuoret eivät ole kokemusasiantuntijoita vaan asiantuntijoita, jotka puhuvat tärkeinä pitämistään asioista. Yksi sen aktiiveista on Ulkar Aghayeva, joka sai 16-vuotiaana kuulla olevansa ylikoulutettu siivoojan työhön.
Havupuiden runkoja, taustalla järvi

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina

Kaikki joutuvat nyt muuttamaan elämäänsä, ja se voi luoda mahdollisuuksia edistää vähähiilistä elämäntapaa, arvioivat Suomen luonnonsuojeluliiton ja Sitran asiantuntijat. Koronavirus opettaa myös sen, että kaikkiin kriiseihin on pakko reagoida, muistuttaa suojeluasiantuntija Hanna Aho.
Kädet vesihanan alla

Saippua ja sosiaalinen eristäytyminen ovat luksustuotteita – Pakolaiset erityisen haavoittuvia koronaviruksen vaikutuksille

Koronaviruksen leviämisen estämisessä tärkeässä osassa ovat käsien peseminen ja ihmiskontaktien välttäminen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kaikki ihmiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, mitä tulee edes käsienpesuun tai ihmiskontaktien välttelemiseen, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila.
Valkoinen kivirakennus sekä pienempi rakennus, jossa kyltti Fleurs d'Algeer

Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita

Algerian presidentin viimekeväinen ilmoitus tavoitella viidettä presidenttikautta synnytti Hirak-liikkeen, joka on vaatinut Algerian kaduilla muutoksia viikoittain yli vuoden ajan. ”Mielenosoitukset voisi nähdä lähes terapeuttisena performanssina, jonka kautta ihmiset uusintavat kansalaisoikeuksiaan”, sanoo tutkija Karim Maiche.
Puita kuvattuna alhaalta päin

Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

Sungai Nibungin kalastajat hakkasivat mangrovemetsiä aiemmin polttopuuksi, mutta toiminta muuttui, kun heille annettiin lupa hyödyntää metsiä, kunhan he eivät kaada sitä. ”Tuloni olivat ennen epävarmat, mutta nyt pystyin lähettämään toisen lapseni opiskelemaan yliopistoon ja nuorimmaiseni yläkouluun”, kertoo kalastaja Muhammad Tahir.

Tuoreimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

Luetuimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Terveysjärjestö varoittaa koronasta Syyriassa – Yhdeksän vuotta kestänyt konflikti on tuhonnut terveysjärjestelmän ja ajanut miljoonat pakosalle
Raportti: Demokratia heikkenee kehittyvissä maissa – sortoa kiristävät nyt myös aiemmin edistyneet maat