Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille

Bangladeshissa valmistetaan monet länsimaistenkin kuluttajien käyttämät vaatteet. Tällä hetkellä palkka on kuitenkin vain runsaat 50 euroa kuussa. Työntekijät vaativat kolme kertaa suurempaa palkkaa, joka riittäisi elämiseen.

Tehdas ja työntekijöitä

Bangladesh on maailman toiseksi suurin vaatevalmistaja. Kuva Mymensinghissä sijaitsevasta tehtaasta. Kuva: NYU Stern BHR / Flickr.com / CC BY-NC 2.0.

Bangladeshin hallitus on luvannut nostaa vaatealan työntekijöiden minimipalkkaa runsaat 50 prosenttia joulukuusta alkaen. Palkka on nousemassa nykyisestä noin 54 eurosta runsaaseen 81 euroon kuussa. 

Työntekijät vaativat kuitenkin noin kaksi kertaa enemmän, 163 euroa kuussa. Suunnitteilla onkin mielenosoituksia lähipäiville, kertovat kansainväliset mediat.

Ay-johtajat ja työntekijät ovat kutsuneet uutta esitystä ”julmaksi vitsiksi” ja ”läimäytykseksi kasvoihin”, kertoo Fashion Law -uutissivusto.

Minimipalkkaa nostetaan Bangladeshissa viiden vuoden välein, ja neuvotteluita on käyty työnantajien, ammattiliittojen ja viranomaisten tänä vuonna useaan otteeseen. Maassa on ollut mielenosoituksia. Myös esimerkiksi kansalaisjärjestöt sekä kansainväliset vaatefirmat ovat vaatineet palkkojen korotuksia.

Vaatimuksiin kuuluu myös esimerkiksi palkkaluokitusjärjestelmän uudistus ja reilumpi ylennyspolitiikka.

Bangladesh on maailman toiseksi suurin vaatteiden tuottaja, ja maassa tehdään vaatteita etenkin länsimaisille markkinoille. Vaateteollisuus työllistää maassa 3,5–4 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa naisia. Ala tuottaa 80 prosenttia maan vientituloista.

Kansalaisjärjestöraporttien mukaan työolosuhteet ovat kuitenkin surkeat. Palkka ei riitä elämiseen ja työpäivät ovat pitkiä. Naiset kokevat seksuaalista häirintää ja työolosuhteet ovat vaaralliset.

Uutistoimisto Reutersin mukaan palkankorotuksistakaan ei ole aina seurannut pelkästään hyvää. Esimerkiksi viimeisen korotuksen jälkeen työntekijöiden tuotantotavoitteita korotettiin.

Bangladeshin vaatetyöntekijöiden työolosuhteet nousivat koko maailman tietoisuuteen vuonna 2013, kun Rana Plazan vaatetehtaan romahdus vaati yli 1 100 työntekijän hengen. Tehtaassa valmistettiin tuotteita länsimaisille brändeille, jotka ovat sen jälkeen luvanneet parantaa työolosuhteita.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia