Avustustyöntekijöitä murhattiin Afganistanissa – yksi vaarallisimmista maista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avustustyöntekijöitä murhattiin Afganistanissa – yksi vaarallisimmista maista

Kuusi Punaisen Ristin työntekijää murhattiin keskiviikkona Afganistanissa.

Kuusi Punaisen Ristin työntekijää murhattiin keskiviikkona Afganistanissa. Tilastojen mukaan maa on yksi maailman vaarallisimmista avustustyöntekijöille.

Työntekijät olivat matkalla kuljettamaan avustusmateriaalia pohjoisessa Jawzanin maakunnassa. Tuntemattomat, aseistetut miehet hyökkäsivät kolmesta kuljettajasta ja viidestä kenttätyöntekijästä koostuvaa saattuetta vastaan. Kaksi henkilökunnan jäsentä on kateissa.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) pääsihteeri Yves Daccord sanoi Twitterissä, että kyse on pahimmasta hyökkäyksestä järjestöä vastaan 20 vuoteen.

"Tuomitsemme vahvimmalla mahdollisella tavalla hyökkäyksen, joka näyttää olevan tarkoituksellinen. Tämä on valtava tragedia. Olemme shokissa", sanoi myös ICRC:n puheenjohtaja Peter Maurer lausunnossaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan järjestö ilmoitti myöhemmin eilen jäädyttävänsä operaationsa Afganistanissa toistaiseksi. Reutersin mukaan tekijöiksi epäillään Isis-järjestöä ja Afganistanin talebanit ovat kiistäneet teon.

Afganistanin turvallisuustilanne on ollut viime aikoina heikko. Maassa kuoli viime vuonna enemmän siviilejä kuin koskaan sitten tilastoinnin alkamisen, ja tällä viikolla maassa tehtiin myös itsemurhaisku korkeimpaan oikeuteen.

Maassa tapahtui vuonna 2015 toiseksi eniten suuria hyökkäyksiä avustustyöntekijöitä kohtaan, selviää tutkimustietoa humanitaarisille järjestöille ja avunantajille toimittavan Humanitarian Outcomesin tilastoista (pdf). Yläpuolella oli vain Etelä-Sudan.

Yhteensä 101 Afganistanin avustustyöntekijää joutui vuonna 2015 hyökkäyksen, useimmiten kidnappauksen, kohteeksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia