Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty kritisoi rokoteyhtiöitä rikkaiden maiden suosimisesta – ”Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua”

Amnesty vaatii, että koronarokotepatentit jäädytetään ja rikkaiden maiden ylijäämäannokset jaetaan köyhille maille. ”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta”, sanoo Amnestyn Suomen osaston johtaja Frank Johansson.

Kyltti, jossa lukee koronarokotus.

Koronarokotukset on jaettu pääosin rikkaissa maissa. Kuva: Teija Laakso.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi kansainvälisiä rokoteyhtiöitä siitä, että ne ovat asettaneet koronarokotetoimituksissa rikkaat maat etusijalle ja tehneet tähtitieteellisiä voittoja samaan aikaan, kun köyhissä maissa on valtava rokotepula.

Jotta pandemiasta päästäisiin eroon, toimituksia alemman tulotason maihin pitäisi tehostaa ja patenteista joustaa, järjestö sanoo tänään julkaistussa raportissaan.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan kaikista koronarokoteannoksista vain 0,3 prosenttia on annettu matalan tulotason maissa. Niissä alle prosentti ihmisistä on saatu rokotettua; rikkaissa maissa osuus on jo 55 prosenttia.

Tilanne ennakoitiin jo ennen rokotteiden keksimistä, ja sitä pyrittiin ehkäisemään kansainvälisellä Covax-rokotemekanismilla, jonka oli määrä varmistaa rokotejakelun tasapuolisuus. Todellisuudessa vauraat maat neuvottelivat itselleen rokotteita sen ohi. Samalla köyhät maat ovat jäämässä jälkeen rokotekattavuustavoitteistaan.

Amnestyn raportti käsittelee kuutta lääkefirmaa, muun muassa Pfizeria, BioNTechia ja Modernaa. Sen mukaan kaikki rokotteita valmistavat yhtiöt ovat toistaiseksi kieltäytyneet osallistumasta kansainvälisesti koordinoituihin aloitteisiin, joiden tarkoituksena on tehostaa rokotteiden tuotantoa jakamalla valmistukseen tarvittavaa dataa sekä teknologiaa.

Yhtiöt ovat myös kieltäytyneet väliaikaisesta rokotteiden ja muiden koronatuotteiden patenttijoustosta pandemian ajaksi, raportista selviää.

”Rokottaminen on ainoa tie ulos tästä kriisistä. Suuret lääkeyhtiöt ovat kuitenkin kieltäytyneet jakamasta tietoa ja toimineet lähinnä vauraita maita hyödyttäen. Yhtiöiden toiminta on aiheuttanut rokotepuutteen miljardeille ihmisille”, kritisoi Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamard tiedotteessa.

Järjestö vaatii vauraita valtioita luovuttamaan miljoonat ylijäämäannoksensa köyhiin maihin ennen vuoden loppua. Lisäksi rokotevalmistajien pitäisi sen mukaan jakaa vähintään 50 prosenttia loppuvuoden aikana tuotettavista rokotteista niitä eniten tarvitseville maille, jäädyttää immateriaalioikeudet sekä jakaa rokotedataa ja -teknologiaa.

Immateriaalioikeuksien jäädyttämisestä on keskusteltu kansainvälisillä kentillä jo pitkään. Viime syksystä alkaen monet kehittyvät maat, asiantuntijat sekä kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että Maailman kauppajärjestössä sovittaisiin tilapäisesti rokotepatenteista luopumisesta, jotta myös köyhissä maissa voitaisiin valmistaa rokotteita ja kaikki saisivat niitä.

Monet rikkaat maat ovat kuitenkin kieltäytyneet kannattamasta aloitetta eikä se ole edennyt.

Amnesty kritisoi myös Suomea, joka ei ole tukenut patenttijoustoa eikä tukenut riittävästi matalan tulotason maiden koronatoimia.

”Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta. Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua. Kukaan meistä ei ole turvassa, ennen kuin kaikki ovat turvassa”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti