Venezuelan ihmisoikeustilanteen parantaminen on maan hallinnon käsissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Venezuelan ihmisoikeustilanteen parantaminen on maan hallinnon käsissä

Jo kuusi miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta köyhyyttä ja vainoa. Humanitaarinen kriisi olisi helpompi ratkaista, jos hallituksella olisi halua tukea kansan hyvinvointia, kirjoittaa Suvi Itkonen.

Nainen lähikuvassa sinisellä taustalla, teksti Puheenvuoro.

Venezuelassa on yksi maailman pahimmista pakolaiskriiseistä. Maasta on paennut lähes yhtä paljon ihmisiä kuin Ukrainasta ja Syyriasta.

Venezuelasta paetaan nälkää, puutetta ja väkivaltaa. Korruptio rehottaa, työttömyys on korkealla ja jopa vedestä on kova pula. Sähköverkkokaan ei toimi enää kunnolla.

Yhteensä Venezuelasta on paennut jo kuusi miljoonaa ihmistä ympäröiviin valtioihin, Karibian saarivaltioihin sekä Amerikkaan. 

Tilanne on erikoinen, koska Venezuela on mahdollisesti maapallon öljyrikkain maa. Aiemmin kansa osti bensaa lähes ilmaiseksi. Nyt öljynjalostus on lähes loppunut huonon ylläpidon ja tuotannon huollon seurauksena. 

Venezuelan taloustilannetta ovat huonontaneet pakotteet, joita länsimaat ovat asettaneet. Syynä on korruptoitunut hallinto, joka syyllistyy loputtomiin ihmisoikeusloukkauksiin sekä rahanpesuun. Venezuelaa on jo vuosia ravisuttanut hyperinflaatio, jonka seurauksena ruoan ja lääkkeiden hinnat ovat niin korkealla, että vain harvalla on niihin varaa. Hallinto on syyllistynyt vaalivilppiin eikä suostu luopumaan vallasta.

Suurin syy Venezuelan pakolaistilanteeseen ja ihmisoikeuskriisiin onkin hallituksessa. Presidentti Nicolás Maduron politiikka on köyhdyttänyt maan. Kaupunkien infrastruktuuri on romahtanut, ja korkeakoulutettujakin asuu kaduilla. Kansainväliset pakotteet eivät ole ratkaisseet tilannetta, eikä kukaan tunnu osaavan puuttua oikealla tavalla pakolaisuuden syiden ratkaisemiseen.

Humanitaarinen kriisi on helpompi ratkaista, kun siihen on halua ja kun hallitus tukee kansan hyvinvointia.

Yle raportoi muutama vuosi sitten Venezuelan nälkäpelistä. Dokumentissa puhuneen venezuelalaisen lääkärin mukaan kuolleisuus on noussut epätavallisen korkealle ja hengityskoneissa olevia kuolee sähkökatkojen takia. Se kuvaa Venezuelan pakolaiskriisin taustoja hyvin.

Humanitaarinen kriisi on helpompi ratkaista, kun siihen on halua ja kun hallitus tukee kansan hyvinvointia. Venezuelan kriisi on siitä erikoinen, että Maduron hallinto tuntuu vihaavan omaa kansaansa. Kansalliskaarti ja poliisit ovat estäneet humanitaaristen avustuskuormien maahantuloa polttamalla rekkoja ja ampumalla ihmisiä.

Venezuelan hallitus väittää sotivansa imperialismia vastaan, mutta todellisuudessa se sotii omaa kansaansa vastaan. 

YK:n tutkijaryhmä on syyttänyt Venezuelan hallintoa rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta YK:lla ei ole tehokasta järjestelmää, jolla se saisi ihmisyyden rikkojat kansainvälisen oikeuden eteen. 

Venezuela on ollut esillä julkivuotaneissa papereissa, joissa on raportoitu kansainvälisten rikollisjärjestöjen yhteyksistä hallituksiin ja korruptoituneiden poliittisten johtajien ja heidän lähipiiriensä yhteyksistä veroparatiiseihin. Venezuela on syvästi korruptoitunut, eikä yhteiskunnallinen tasa-arvo ja hyvinvointi merkitse hallitukselle mitään. Johtajat poseeraavat timantit kaulassa samalla, kun oma kansa kuolee nälkään ja nukkuu katuojassa. 

Jos ihmisten oikeudet ja kansan tarpeet olisivat etusijalla, Maduron hallitus voisi toimillaan poistaa kansan kurjuutta. Jos vauraus sijoitettaisiin esimerkiksi työpaikkojen luomiseksi ja infrastruktuuriin, terveyspalveluihin ja koulutukseen, Venezuelalla olisi mahdollisuus kehittyä. 

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteen maisteri (kehitysmaatutkimus), sekä Eettinen Kasvu ryn: puheenjohtaja. Hän toimii vastaanottokeskuksessa ohjaajana. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia