Teknologiasta ja sen kehityksestä puhutaan nykyään vapahtajan tavoin. Siinä, missä varjelusta haettiin ennen jumalilta tai Jumalalta, haetaan sitä nyt teknologiasta. Vapahtajan tulemisen sijaan odotamme saapuvaksi tulevaisuuden teknologiaa, joka ratkaisee ilmastonmuutoksen.

Elämmekin teknologisten utopioiden maailmassa, jossa teknologia on saanut lähes kvasi-uskonnollisen luonteen. Hiljattain julkaistun IPCC:n ilmastoraportin neljästä skenaariosta kaksi nojaa tulevaisuuden teknologioihin. Myös IPCC:n raportti kuitenkin varoittaa teknologiaan tuudittautumisen vaaroista.

Teknologia on osa globaaleja tuotanto- ja valtasuhteita

Teknologia ei synny, kehity tai vaikuta tyhjiössä, vaan se riippuu sosio-kulttuurisesta ja poliittis-taloudellisesta ympäristöstään. Se ei sisällä omaa toimijuuttaan, vaan mahdollistuu poliittisten ja taloudellisten rakenteiden sekä poliittisen tahdon avulla. Teknologia itsessään ei siis riitä. Tämä voidaan nähdä esimerkiksi tarkastellessa 3D-tulostinta, josta turhaan povattiin vallankumouksellista, nälänhädän ratkaisevaa teknologiaa.

Tämän lisäksi teknologia voi myös kärjistää ja pahentaa monia ongelmia, kuten tapahtuu esimerkiksi sotateknologian saralla: asevarustelukierre on siirtymässä kohti yhä automatisoidumpia aseita, niin kutsuttuja tappajarobotteja.

Teknologisiin utopioihin nojatessamme teknologia fetisoituu ja mystifioituu: unohdamme, että teknologia linkittyy osaksi globaaleja tuotanto- ja valtasuhteita. Teknologia onkin aina sosiaalisen ympäristönsä ilmentymä.

Teknologiakehitys ei ole jakautunut tasapuolisesti globaalilla eikä myöskään lokaalilla tasolla. Työntekijöille vaaralliset ja ympäristölle haitalliset työt on siirretty hajautettujen tuotantoketjujen kautta kehittyviin maihin. Kehittyvät maat toimivat maailman työvoima- ja raaka-ainevarantoina, mutta eivät itse kykene samassa mittakaavassa hyödyntämään teknologian tuomia mahdollisuuksia.

Talousjärjestelmästä puuttuu ekologinen kestävyys

Teknologiakehitys tapahtuukin nykymallissa kestämättömällä pohjalla lepäävän talousjärjestelmän sekä talouskasvuajattelun kautta. Nykyinen talousjärjestelmä nojaa ihmiskeskeiseen maailmankuvaan, jossa luonto on luotu ihmisen hyödynnettäväksi ja riistettäväksi. Näin ollen talousjärjestelmässä ei ole huomioitu ekologista kestävyyttä.

Ihmiskeskeisen maailmankuvan on muututtava. Meidän on ymmärrettävä, että ihminen on vain yksi osa luonnon ekosysteemiä.

Ekologinen kestävyys on pyritty integroimaan järjestelmään erilaisilla markkinamekanismeilla, kuten päästökaupalla. Päästökauppa ei ole kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla, minkä vuoksi päästöjen ja talouskasvun välistä irtikytkentää ei ole tapahtunut. Päästökaupan ongelmien suurin syy on, että ne toimivat edustuksellisen demokratian ja maailmanpoliittisten lainalaisuuksien ehdoilla. Näitä kumpaakin vaivaa sama ongelma: erilaisten intressiryhmien taistelu omien etujensa säilyttämiseksi.

Talouskasvu ei ratkaise vihreän teknologian ongelmaa

Talouskasvun mittarina toimii keskimääräistä elintasoa kuvaava bruttokansantuote. Elintason parantuminen ei ole kuitenkaan suorassa suhteessa hyvinvoinnin parantumiseen, minkä vuoksi tietyn pisteen jälkeen elintason kasvattaminen ei enää suoraan lisää hyvinvointia. Silti elintason kasvattamiseen pyrkivästä talouskasvusta on tullut koko talousjärjestelmää ajava voima. Talouskasvun keskeisenä ajurina toimii tuottavuuden kasvu. Tuottavuuden kasvu on vahvasti kytköksissä teknologian kehitykseen, josta on tullut tuottavuuden kasvun tärkein tekijä. Teknologian kehitys taas tarvitsee talouskasvua, koska teknologian kehittämiseen tarvitaan investointeja.

Tuottavuuden kasvu on ollut länsimaissa hyvin hidasta, minkä vuoksi talouskasvua on jouduttu pitämään yllä muilla keinoilla, kuten ottamalla velkaa ja lisäämällä kansalaisten kulutusta erilaisilla verohelpotuksilla. Tuottavuuden kasvua on taas pyritty parantamaan heikentämällä työntekijöiden oikeuksia ja etuuksia.

Teknologisiin utopioihin nojaava teknologiafetisismi on paitsi naiivia, myös vaarallista.

Koko järjestelmä on rakennettu sen oletuksen varaan, että talouskasvun myötä saavutetaan ilmasto-ongelman ratkaiseva vihreän teknologian tuottavuusloikka. Tätä odotellessa kansalaisten lisääntyvä kulutus aiheuttaa koko ajan lisää päästöjä ilmakehään. Vihreän teknologian kehittäjät ovat jo pitkään pyrkineet tuomaan esille todellisen ongelman, eli kysynnän ja tarjonnan ongelman, minkä vuoksi vihreän teknologian ratkaisut eivät ole yleistyneet toivotulla tavalla.

Teknologia ei ratkaise ilmastonmuutosta

Ilmastokriisin ratkaisu vaatisi koko maailman saumatonta yhteistyötä, mutta nykyisessä talousjärjestelmässä sitä pidetään mahdottomana ajatuksena. Siksi teknologian kehityksestä odotetaan uutta ihmisten yhteistyön korvaajaa.

Globaalin kriisin välttämiseksi ei riitä vain vihreän teknologian läpimurto vaan samalla pitää ratkaista myös vaurauden epätasaisen jakautumisen ongelma. Muuten vaurauden epätasainen jakautuminen tulee aiheuttamaan yhteiskunnallisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja sitä kautta mittavia levottomuuksia maiden välillä sekä maiden sisällä.

Taloustieteilijä Dani Rodrik onkin nostanut esiin globalisaation trilemman: Rodrikin mukaan globalisaatio, demokratia ja vapaat markkinat eivät voi nykymuodossaan toimia yhdessä. Juuri tämä trilemma on koko teknologiakysymyksen ytimessä. Teknologisiin utopioihin nojaava teknologiafetisismi onkin paitsi naiivia, myös vaarallista. Jos teknologia esitetään itsenäisenä ongelman ratkaisuna, hämärtyvät ja katoavat ne poliittiset ja taloudelliset ratkaisut, joita kipeästi tarvitsemme niin lokaalilla kuin globaalillakin tasolla.

Tulevaisuuden teknologian tuomaa varjelusta odottaessamme olemme yhtä auttamattoman pihalla kuin ne, jotka aikoinaan odottivat vapahtajan tulemista.
Mikä estää maailmaa jakautumasta voittajiin ja häviäjiin vielä räikeämmin? Mikä ratkaisee ilmastonmuutoksen? Otsikon kysymykseen vastataksemme: ei ainakaan teknologia.

Ilmastonmuutoksen voivat ratkaista vain ne poliittiset ja taloudelliset rakenteet ja se globaali poliittinen tahto, joka tuo teknologian ensimmäistä kertaa koko tasa-arvoisen globaalin yhteisön käyttöön. Myös ihmiskeskeisen maailmankuvan on muututtava. Meidän on ymmärrettävä, että ihminen on vain yksi osa luonnon ekosysteemiä. Ekosysteemin osana meidän on sovitettava elintasomme ekologisen kantokyvyn rajoihin.

Timo Kuusiola on järjestöaktiivi sekä talous- ja ilmastoasiantuntija, joka on erikoistunut erityisesti talouden, ilmaston ja eriarvoisuuden kytköksiin. Heidi Nummi on maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija, freelance-kirjoittaja sekä joogaohjaaja, joka kirjoittaa etenkin vallankäytöstä, teknologiasta ja sukupuolesta.