Pimeydestä valoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pimeydestä valoon

Kun katastrofi iskee tai sota syttyy, vammaisen asema on hyvin vaikea. Eniten tuskaa aiheuttavat syrjintä ja väkivalta.

(Kuva: Laura Oja)


Artikkeli on julkaistu alun perin World Vision -lehden numerossa 1/2015.

Kun katastrofi iskee tai sota syttyy, vammaisen asema on hyvin vaikea. Pakolaisleireillä fyysiset vammat hankaloittavat elämää. Eniten tuskaa aiheuttavat syrjintä ja väkivalta.

"Vessat ovat reikiä lattialla ja käyttäjiä on monta. Missä on ihmisarvo, kun alaraajahalvaantunut joutuu ryömimään reiän luo ja sokea joutuu etsimään sen käsillään", kysyy Juha Virtanen, Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö.

Virtanen on johtanut vammaisten auttamiseen keskittyvää projektia Kyangwalin ja Dadaabin pakolaisleireillä Ugandassa ja Keniassa. Operaatio päättyy tänä keväänä, mutta työ jatkuu

kahdella uudella pakolaisleirillä. Vammaisten pakolaisten on vaikea saada ruokaa ja vettä, päästä hoitoon tai kouluun. Veden kantaminen tuottaa hankaluuksia käsistään vammautuneille. Liikuntaesteisten on mahdotonta päästä kouluihin tai terveysasemille.

Projektissa on parannettu esimerkiksi kouluja, terveys- ja vesipisteitä sekä ulkokäymälöitä niin, että ne palvelevat myös vammaisia.

"Pahinta on kuitenkin ihmisten kohtaama syrjintä ja väkivalta", sanoo Virtanen.

Vaikeuksia hyväksyä erilaisuus

"Fyysinen este kuten liikuntavamma estää sinua pääsemästä johonkin, mutta leimaaminen ja väkivalta romuttavat ihmisarvon ja silloin sinulle ei jää mitään. Vammaisten huonoon kohteluun liittyy paljon uskomuksia pahoihin voimiin tai siihen, että vammaisuus on jotenkin ansaittua", Virtanen kertoo.

Arjessa vammainen saattaa kokea fyysistä väkivaltaa ja pilkkaa esimerkiksi kaivolla. Tähän on puututtu leirien julkisissa tilaisuuksissa nostamalla vammaisten asema ja oikeudet esiin.

"Asenteisiin on voitu vaikuttaa yllättävän paljon. Vammainen ihminen kertoo itse oman tarinansa ja sen miltä syrjintä tuntuu. Afrikkalaisessa kulttuurissa keskustelu on tavallista; istutaan puun alla ja jutellaan. Mutta jos joku taho ei tue ja rohkaise vammaisia osallistumaan, sitä ei tapahdu, sillä syrjäytyminen on niin voimakasta."

Pois synkkien pilvien alta

Kyangwalin ja Dadaabin leireillä vammaisten asia tulee nyt paremmin kuulluksi ja he osallistuvat entistä aktiivisemmin leirin komiteoihin ja yhdistyksiin. Virtasen mieleen on jäänyt erityisesti Kongosta paennut perheenäiti Justine Mirindi. Hän on menettänyt kaksi lastaan sekä toisen kätensä ja jalkansa Kongon konfliktissa.

"Justinen majan yllä tuntui leijuvan synkkä pilvi, kun vierailin hänen luonaan ensimmäistä kertaa. Toivottomuus oli läsnä kaikessa."

Perhe asuu tien varressa, joten majalle oli helppo pääsy. Heidän luonaan oli käynyt useita erilaisia avustusryhmiä, mutta luvattu tuki oli jäänyt vähäiseksi. Suhtautuminen avustustyöntekijöihin oli hyvin epäilevä.

"Jos joku taho ei tue ja rohkaise vammaisia osallistumaan, sitä ei tapahdu, sillä syrjäytyminen on niin voimakasta."

Viimeisen vuoden aikana World Visionin kenttätyöntekijästä tuli kuitenkin usein nähty vieras ja Justine sai käyttöönsä kainalosauvat ja muita apuvälineitä.

"Vettä käytämme pihapiirissä jatkuvasti. Uusi apulaite sen kaatamiseen kanistereista tuo valtavasti apua Daniella-vauvan pesemiseen. Meille on myös rakennettu uusi ulkovessa, joka on varustettu istuimella. Vanhaa reikävessaa minun oli hyvin vaikea käyttää."

Lopulta Justine uskaltautui ulos kodistaan. Nyt hän puhuu julkisesti vammaisten puolesta.

"World Vision rohkaisi meitä kertomaan omista asioistamme ja perustimme yhdessä draamaryhmän. Näyttelemällä olemme voineet puhua syrjinnästä, jota kohtaamme", Justine kertoo.

Täysin uusi avaus

Suomen World Visionilla on vahva kokemus vammaistyöstä kehitysyhteistyöohjelmissa. Siksi suuntautuminen vammaisten auttamiseen myös kriisitilanteissa oli luontevaa.

"Tarve tällaiselle avulle on suuri. Mitä tulee kansainväliseen katastrofityöhön, vammaiset on käytännössä unohdettu. Ajatellaan, että sama takki sopii kaikille, vaikka tilanne on eri näkövammaiselle, kädettömälle tai jalattomalle ihmiselle", Virtanen kertoo.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus kuitenkin painottaa, että vammaisten oikeudet koskevat myös tilanteita hädän keskellä. Lisäksi humanitaarisen avun periaatteet perustuvat siihen, että jokaisella on oikeus elää ihmisarvoista elämää.

"Yritämme vaikuttaa laajemmin humanitaarisen avun toimintatapoihin. Tämän takia olemme tehneet tiivistä yhteistyötä isojen YK-toimijoiden, kuten pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa."

"Käytännössä leireillä muutos näkyy siinä, että vammaiset lapset voivat nyt mennä kouluun ja koulussa vessaan, mahdollisesti jopa ihan itsekseen. Alaraajahalvaantuneella on joko oma vessa tai apuvälineitä, joilla hän voi asioida yhteisvessoissa. Pyörätuolilla kulkeva voi hakea itsenäisesti vettä kaivolta", Virtanen kertoo.

Helpompaa arkea

Käytännöt muuttuvat vähitellen, ja muutkin avustustahot alkavat huomioida vammaisia entistä paremmin. Näin muutos jatkuu pakolaisleireillä.

"Vaikka tämän operaation kesto on verrattain lyhyt, yksi vuosi, on ollut hienoa nähdä, miten vammaiset ovat tulleet näkyviksi. Tarjolla on palveluja ja toimintoja, jotka on kohdistettu nimenomaan heille. Uskon, että vammaisen ihmisen on nyt huomattavasti helpompi elää näillä leireillä kuin vuosi sitten."

Lisää uusi kommentti