Näkökulmat

Ne Nato-kysymykset, joita ei kysytä

Jäsenyys sotilasliitossa lisäisi riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään, arvioi Mikko Niskasaari.
(Kuva: leg0fenris / Flickr.com / cc 2.0)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Mikko Niskasaaren blogissa. Lue lisää täältä.

Keskustelua Nato-jäsenyydestä käydään innolla, mutta edelleen kiperimmistä kysymyksistä määrätietoisesti vaietaan.

Sunnuntain 23.3 Helsingin Sanomat oli lähes Nato-teemanumero. Monen jutun ja kolumnin voimin lukijaa suostuteltiin Nato-jäsenyyden kannalle. Kampanjanumeron pääjuttu oli artikkeli "10 kysymystä Natosta". Pääosin asiallista tekstiä, joka pitänee kohtuullisen hyvin paikkansa. Niissä etupäässä teknisissä kysymyksissä, jotka esille otettiin. 1)

"Mielestäni on perusteltua arvioida, että Nato-jäsenyys lisää riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään."

Olen hieman huvittuneena lukenut sosiaalisesta mediasta - en muuten tajua miksi sellaista agressiivista kaaosta kutsutaan sosiaaliseksi ja mediaksi - ylistyksiä tyyliin "ensimmäinen asiallinen juttu Nato-jäsenyydestä". Jos joku löysi artikkelista itselleen jotain merkittävää uutta, se johtuu vain siitä ettei hän ole aiemmin viitsinyt asiaan paneutua. Artikkelissa ei ollut mitään uutta. Nämä samat palikat ovat olleet pöydällä 1990-luvulta lähtien.

Taidokas propaganda levittää esille kaiken sellaisen, joka todennäköisesti miellyttää kohdetta, tai jonka hän ainakin voi kohtuullisen helposti hyväksyä. Uskottavuuden vuoksi kannattaa mukaan ottaa myös joku hieman hankalampi asia, joka sitten pyöritellään vaarattoman näköiseksi pehmonalleksi. HS:n artikkelissa tämä rooli oli kysymyksellä "Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen?".

Vastaus oli toimittaja Kari Huhdan taidonnäyte: räväkkä alku, rauhoittava loppu: "Naton pysäyttäminen oli yksi presidentti Vladimir Putinin peruste Krimin niemimaan valtaamiselle, joten voimakkaaseen reaktioon pitäisi varautua. Suomi ei ole Ukraina, mutta odotettavissa olisi kovia taloudellisia ja poliittisia painostustoimia sekä asejärjestelmien liikuttelua. Keskinäisten suhteiden katkaiseminen ei ole mahdollista sen enempää Venäjälle kuin Suomellekaan. Hyvät suhteet Nato-maahan voisivat olla Venäjälle eduksi."

Siis: ensin Venäjä vähän kiukuttelisi, mutta sitten kaikki palaisi ennalleen.

Taidokkaaseen propagandaan kuuluu myös kyky sivuuttaa, häivyttää näkyvistä epämiellyttävät asiat, kaikki ne seikat, jotka eivät missiota edistä. Niin teki myös HS.

HS:n artikkelissa, kuten yleensäkin keskustelussa Nato-jäsenyydestä jätettiin esittämättä kaikki hankalimmat kysymykset. Kysymättä jäivät esimerkiksi nämä kolme:

1) Kuinka todennäköistä on, että Suomi joutuu sotilaalliseen konfliktiin ilman eurooppalaista suursotaa, tai sen välitöntä uhkaa?

2) Jos syntyy eurooppalainen suursota tai sen välitön uhka, lisääkö vai heikentääkö Suomen Nato-jäsenyys maamme vaaraa joutua siihen mukaan?

3) Jos Suomi Naton jäsenenä joutuu mukaan eurooppalaiseen suursotaan, millaista sotilaallista apua Nato pystyy antamaan Suomen alueen puolustamiseen?

Nämä ovat koko ongelman ydin. Nämä ovat ne kysymykset, joihin pitäisi pystyä antamaan järkevät ja perustellut vastaukset. Tätä on lupa vaatia varsinkin Nato-jäsenyyden kannattajilta. Siitäkin huolimatta, että mukana on arvailua. Sotilasliittoon lähtemiseen tai siitä poisjäämiseen sisältyy aina arvailua, sillä tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa; sen tiesi jo Ahti Karjalainen.

Ensimmäiseen kysymykseen voinee vastata kohtalaisella luottavaisuudella: se on hyvin epätodennäköistä. Jos voisi nojata yksin historian kokemukseen, vastaus olisi vieläkin suorempi. Vuoden 1918 sodasta suomalaiset saavat syyttää itseään - siis toisiaan - mutta muutoin olemme 1200-luvulta lähtien joutuneet sotaan vain osana toista valtiota ja sen valtapyrkimyksiä, tai osana eurooppalaista suursotaa. Talvisodan yksinäisyys on pysyvä kansallinen trauma, mutta ei se mikään erillissota ollut. Se oli osa II maailmansotaa, Neuvostoliiton valmistautumista edessä odottavaan yhteenottoon Saksan kanssa. Jatkosodassa Suomi oli liitossa Saksan kanssa.

Jatkosotaa käytetään usein Nato-jäsenyyttä tukevana argumenttina myytillä "jatkosodassa emme olisi pärjänneet ilman Saksan aseapua". Tässä on asiat käännetty päälaelleen. Suomi oli jatkosodassa, koska se talvella 1940/41 liittoutui Saksan kanssa nimenomaan aloittaakseen jatkosodan. Barbarossan käynnistyessä Suomi oli itärintamalla Saksan tärkein ja suurin liittolainen, sillä oli rintamalla enemmän joukkoja, kuin Saksan muilla liittolaisilla yhteensä. Niiden panos ohitti Suomen vasta 1942, ja silloinkin niukasti. Tuolloin Romanialla, Unkarilla, Slovenialla ja Italialla oli itärintamalla 17 divisioonaa, Suomella 15 divisioonaa ja 6 prikaatia. 2) Eikä Suomi saanut Saksasta aseapua, vaan osti Saksalta aseita.

Jatkosota puhuu siis Nato-jäsenyyttä vastaan, eikä puolesta, jos tavoitteena on välttää sota. Asia erikseen, kuinka paljon voimme ennakoida tulevaisuutta historian pohjalta. Siinä on rajansa. Joka tapauksessa yksin Suomea varten muovailtu sotilaallinen konflikti on hyvin vaikeasti kuviteltavissa.

Toinen kysymys on se kaikkein kiperin. Usein se kierretään väitteellä, että olemme aina osa eurooppalaista suursotaa. Millä perusteella? Ensimmäisessä maailmansodassa osuutemme oli kotikutoinen sisällissota. Toiseen maailmansotaan joutumisemme ei ollut mikään luonnonlaki, vaihtoehtoisia teitä oli olemassa. Ne umpeutuivat vasta 23.8.1939, kun Joachim von Ribbentrop ja Vjatseslav Molotov vetivät nimensä sopimukseen.

Kylmän sodan aikana Suomen ulkopolitiikan kaikki ponnistelut keskittyivät puolueettomuuden vakuuttamiseen niin vieraille, kuin omille. Vakuutteluja rasitti YYA-sopimus, joka suuresti epäilytti länttä. Se ei tosin sinällään sitonut Suomea muuhun, kuin pitämään oman tonttinsa puhtaana, estämään maamme käytön hyökkäysalustana Neuvostoliittoon. Kuinka tätä olisi tosipaikan tullen tulkittu, jäi onneksi näkemättä. Kylmästä sodasta ei tullut Euroopassa kuumaa, muualla kyllä.

Mielestäni on perusteltua arvioida, että Nato-jäsenyys lisää riskiä joutua mukaan eurooppalaiseen suursotaan, jos sellainen vielä joskus nähdään. Emme ole keskeisellä hyökkäysväylällä, pahin riesamme on sama kuin 1939, Pietarin läheisyys. Nykyään se on vähän kauempana. Olemme sivussa. Se avaa mahdollisuuden pysyä sivussa. Edellyttäen, että maassa on oma riittävän vahva armeija.

Kolmannen kysymyksen luulisi olevan sellainen, johon vastaamaan löytyy monta innokasta maalailijaa, mutta kovin vähän on julkisessa keskustelussa vastauksia tarjottu. On perusteltua epäillä avun jäävän USA:n ydinsateenvarjoon, koska muiden Nato-maiden resurssit ovat kiinni muualla. Ilmatukea, ehkä.

Tätä kysymystä sivuavat piraattipuolueen Jonna Purojärven kiintoisat huomiot käynniltään Naton pääkonttorissa: "Naton sopimuksen artikla 5 määrittelee Naton tärkeimmän tehtävän. Kun yhtä liiton jäsenmaata kohtaan hyökätään, tulkitaan tämä hyökkäykseksi kaikkia Naton jäsenvaltioita kohtaan. Tätä artiklaa on Naton historian aikana käytetty vain kerran ja se tapahtui 11.9.2001 tapahtumien myötä, kun WTC-tornit "kaatuivat" (kuten esittelijä Natossa meille asian muotoili). Koska hyökkäys ei tullut suoraan miltään valtiolta, käynnistyi siis Nato-johtoisesti kuuluisa sota terrorismia vastaan."

"On mielenkiintoista, että tällaista abstraktia uhkaa vastaan kyseistä artiklaa on ylipäätään voitu soveltaa. Mukanaan se on käytännössä tuonut maailmanlaajuisen yksityisyyden ja koskemattomuuden heikentymisen, jota on yhä mahdottomampi hyväksyttää pelkällä pelolla." 2)

Suosittelen hieman mietiskelemään 5. artiklan ulottumista, tosiasiassa, Länsi-Euroopan koilliskolkalle, eurooppalaisen suursodan oloissa.

Entä ratkaiseeko raha?

Aikana, jolloin Suomella ei ole varaa pitää kiinni edes historiastaan - rahoittaa riittävästi Museovirastoa - eikä sellaisesta pikkuseikasta kuin oikeusturvasta, jota kansalaisilta toistuvasti leikataan rahapulaan vedoten, kaikkia kiinnostaa tietenkin raha. Mitä se maksaa, kysytään.

Asianmukaisesti myös HS kysyi "Mitä Nato-jäsenyys maksaisi Suomelle?" Vastaus oli 40 miljoonaa euroa. Lisäksi "Natossa kaikki maksavat operaatiokustannuksensa itse, joten niitä kertyisi myös Suomelle."

Taas HS kuitenkin jätti kysymättä tärkeimmän. Se ei esittänyt sitä rahakysymystä, joka Nato-keskustelussa yleisimmin esiintyy. Tavallisimmin se tosin esitetään väitteen muodossa: "Pienellä maalla ei ole varaa yhä kalliimmaksi käyviin asejärjestelmiin". Niinpä on esitettävä vielä yksi kysymys:

4) Vähentääkö vai lisääkö Nato-jäsenyys Suomen tarvetta hankkia uusia asejärjestelmiä, ja nostaako vai laskeeko Nato-jäsenyys Suomen puolustusmenoja, joiden osuus on nyt 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta?

Joku Pohjanmeren rannalla, Saksan selän takana lusmuileva Hollanti voi myydä panssarinsa pois, meidän onneksemme meille, mutta pitäisin aika fantastisena kuvitelmaa, että me, Venäjän rajanaapuri, voisimme karsia puolustusmenoja Nato-jäsenyyden avulla. Sitä ei myöskään yksikään vähääkään varteen otettava taho ole edes lupaillut. Pikemminkin Nato-jäsenyys toisi paineita nostaa armeijan osuutta. Juuri siksi, että naapurimme on Venäjä, jota jäsenyytemme sitä paitsi ärsyttäisi. Eikä Nato jaa jäsenilleen asejärjestelmiä ilmaiseksi. Jokaisen on itse ostettava aseensa.

Sanottakoon, että meillä lienee joka tapauksessa paineita lisätä armeijan määrärahoja jo aika läheisessä tulevaisuudessa.

Summa summarum, kovin vähän näyttäisi jäävän viivan alle Nato-jäsenyyden puolesta. Se mitä jää, tuntuu olevan enemmän fiiliksiä kuin faktaa. Siinä on jotain samaa kuin Paavo Lipposen kuuluisassa uhossa: "On oltava EU:n kaikissa ytimissä". Pitää päästä Kultapossukerhoon.

Nato-jäsenyys nostettiin tällä kertaa esille Ukrainan traagisten ja Krimin törkeiden tapahtumien varjolla. En usko, että kukaan Nato-jäsenyyden pitkäaikaisista propagandisteista - joista näkyvin on Helsingin Sanomat - uskoo Krimin osoittavan Venäjän uhkaavan myös Suomea. Nyt vain on hyvä hetki ajaa pelottelemalla omaa agendaa.

LÄHTEITÄ:

1) http://www.hs.fi/sunnuntai/10+kysymyst%C3%A4+Natosta/a1395468694831?jako...

2) Pekka Visuri: Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat. Suomen johdon ratkaisut jatkosodan käännekohdissa, Docendo 2013.

3) Jonna Purojärven blogi 24.3.2014. http://jonnapurojarvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163941-ajatuksia-natosta

Näkökulma mediapolitiikkasota ja rauha Suomi

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.