Näkökulmat Siirtolaiset ja pakolaiset Euroopassa

Näkökulma: Pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan

On arvokas asia olla hengissä ja asua vapaassa maassa, muistuttaa Unkarissa pakolaisia tavannut Eriikka Käyhkö.
Siirtolaisia Budapestin Keletin rautatieasemalla. (Kuva: Michael Gubi / cc 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Kirkon Ulkomaanavun blogissa 14.9.2015.

Palasin juuri Unkarista raportointimatkalta. Matkan tarkoitus oli kartoittaa tämän historiallisen pahan pakolaiskriisin – pahimman sitten toisen maailmansodan – eurooppalaista sivujuonnetta.

Haastattelin paljon EU:n rajan juuri ylittäneitä pakolaisia. Ja totta tosiaan: heillä monella oli kännykkä. Aluksi asia ihmetytti – eiväthän nämä ihmiset ole kurjista kurjimpia, jos on kännykkään varaa.

EU:hun tulevat pakolaiset ovatkin usein maansa keskiluokkaa, taviksia, kuten sinä tai minä. He ovat panneet koko elämänsä menolipun varaan paetakseen lähtömaansa sotaa tai muutoin törkeää, epäinhimillistä hallintoa. Esimerkiksi syyrialaisten kohdalla ei liene ketään, joka väittäisi, että jossain päin Syyriaa olisi vielä mahdollista asua.

Ja niinpä mukana on kännykkä, ehkä makuusäkki tai nukkuma-alusta, sekä rahat joilla maksaa hädän rahoiksi pistäville salakuljettajille. Siinä koko elämä.

Pistä uskosi mafiaan, pakolainen

Vaikka salakuljetus on ammattimaistunut, matka voi kestää kauan, jos pääoma ei ole kasassa eikä saa rahaa lainaksi. Matkalippujen hinnat ovat naurettavia: Unkarissa pidätettiin viikko sitten 38 taksikuskia ihmissalakuljetuksesta. Taksikuski kun voi tehdä 30 000–40 000 euroa kuussa toimimalla salakuljetusmafiassa. Kuulemma Eurooppassa toimivasta mafiasta peräti kolmasosa on rynnännyt apajille, sillä ihmissalakujetus on kannattavaa bisnestä: pienet alkuinvestoinnit tuottavat suurta voittoa. Investointina toimivat mm. lämpökamerat.

Ainoastaan pakolaisilla ei ole varaa valita, keiden avulla matkustaa kohti parempaa tulevaisuutta. Moni toivoo pääsevänsä Ruotsiin tai Saksaan – maihin, joiden pakolaispolitiikka on reilua. Sen sijaan pakolaiset eivät haluaisi jäädä vaikkapa Unkariin, joka vastaanotti heinäkuussa liki yhtä monta turvapaikkahakemusta kuin Saksa. Unkarin pakolaispoliittiikka on nimittäin tilastotieteen valossa nuivaa.

Kauhu ja helpotus

Kun pakolaiset saapuvat Eurooppaan, ovat olot kaikkein surkeimmat Kreikassa. Vaarallisen merimatkan jälkeen, jonka aikana jotkut heittävät jopa henkensä, Kreikka tervehtii tuhansia tulijoita kymmenellä bajamajalla. Juomasta on pula, kuten myös ruoasta. Tautien leviämisen riski on valtava.

Jotkut pakolaiset todistivat kohdanneensa Makedoniassa ja Serbiassa viranomaisten taholta mielivaltaa: piiskaamista, perheiden hajottamista.

"Hätä ei lue lakia, sanotaan, mutta inhimillisyyden ja sen puutteen hätä paljastaa selvästi."

Unkarin viranomaisten kyky hoitaa heidän syliinsä lauennutta kriisiä näyttäisi olevan sellainen kuin kriisin keskellä voi odottaakin. On sekoilua, jota toisaalta voi yrittää ymmärtää kaikki yllättäneen hätätilan tähden. On unkarilaispoliiseja, joiden työ näyttää hallinnasta karanneen väistämättömyyden edessä selviämiseltä. Mutta esimerkiksi viime perjantaina julki tullut video näytti siltä, että paikoin pakolaisia kohdellaan todella epäinhimillisesti heittelemällä heille ruokaa kuin eläimille. Taustalla on leirien räjähtäminen käsiin: jos 300 ihmiselle mitoitetussa leirissä on parissa päivässä kuusinkertainen väkimäärä, poliisi ei näköjään osoita ruoanjakelussaan ammattimaisuutta eikä inhimillisyyttä.

Apua rajalle

Onkin selvää, että rajoille tarvitaan paljon nykyistä enemmän humanitaarisia työntekijöitä. Pakolaisten joukosta tulee kouluttaa tukihenkilöitä tähän tukityöhön mukaan. Humanitaarisen avun tehtävä on pitää tulijoista huolta ja levittää heidän parissaan oikeaa tietoa ihmissalakuljettajien levittämien pelkojen sijaan.

Pakolaiset pelkäävät viranomaisia myös lähtömaissaan vallitsevan terrorin vuoksi. On esimerkiksi kerrottava, että sormenpäitä ei ehkä kannata tuhota tulella tai hiekkapaperilla henkilöllisyyden merkkien tuhoamiseksi – ainakaan jos olet Syyriasta. Syyriasta tuleva näet saa todennäköisimmin turvapaikan.

Suomalainen imago – mitä se on?

Pakolaisten lisäksi tapasin matkalla myös kansainvälistä mediaa sekä avustustyöntekijöitä. Monet huomauttivat, että paitsi tekojen tasolla, myös suomalaisten yritysten julkisuuskuvan kannalta Suomen imago on nyt varsin epämyyvä – sydämetön. Kuka haluaa ostaa sydämettömän tuotteita, jos tarjolla on solidaarisempia ja fiksumpia vaihtoehtoja? Kukapa haluaisi leikkiä pihan "kurjan tyypin" kanssa?

Pientä valoa suomalaiseen julkisuusharakiriin loi trendimedia Vicen toimittaja, joka onnitteli meitä Unkarin rajalla pääministerimme eleestä majoittaa pakolaisia omaan kotiinsa. Poliittiset teot ja kansakunnan henkinen tila kaikuvatkin kauas – ne huomataan globaalissa maailmassa, ja niistä on seurauksia. Hallituksen ja yritysten kalliit imagotyöpajat ovat täydellisen turhia, mikäli Suomea samaan aikaan moititaan maailmalla epäinhimillisyydestä ja pelkurimaisesta kovuudesta.

Hätä ei lue lakia, sanotaan, mutta inhimillisyyden ja sen puutteen hätä paljastaa selvästi.

"No crying"

Miten meidän suomalaisten sitten kannattaisi kriisiin suhtautua? Pienen syyrialaispojan äiti sanoi minulle sotapuhetta lapsen suusta itkiessäni, että "no crying". Tuo neuvo ei ollut tarkoitettu tunteiden torppaamiseen tai itselle ja muille valehteluun, vaan yksinkertaisesti sen onnen näkemiseen, että elämä on silti elämää.

On arvokas asia olla hengissä, vaikka palkkapussia leikattaisiinkin eikä kaikkea saisi, mitä kokee tarvitsevansa; on arvokasta asua vapaassa, pätevässä maassa, vaikka EU uhkaisikin sitä talousohjauksella. Me emme ole katastrofin äärellä: joku muu sen sijaan on. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä?

Keräyksemme tämän historiallisen pakolaiskriisin eurooppalaisjuonteen hyväksi on onneksi koskettanut tavallisia suomalaisia. Ehkä suomalaisten auttamishalu onkin vihdoin heräämässä? Ehkä vastuumme Suomesta kansainvälisen yhteisön maana nostaa jälleen päätään – pelkuruuden sijaan?

Näin siitäkin huolimatta, että presidentti Niinistö näki jostain kummallisesta syystä tarpeelliseksi varoittaa kansalaisia siitä, että "joillakin tulijoilla on pahat mielessä".

Kokonaisuuden kannalta väite on käsittämätön. Ainakaan Niinistön tarkoitus ei ole Sipilän tavoin myydä Suomea, eikä myöskään luoda välittämisen ilmapiiriä tiukan pakolaispolitiikan omaavaan, sulkeutuneeseen maahan, joka viime vuonna otti vastaan peräti 1 050 kiintiöpakolaista. Juuri julkistettu vapaaehtoinen pakolaiskiintiö – 2 400 pakolaista – on siis vähemmän kuin mitä Unkariin tulee pakolaisia päivässä.

Näin siis Suomi hoitaa pahinta pakolaiskriisiä sitten toisen maailmansodan – kansa on hereillä, osa päättäjistä ei.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun av-tuottaja ja tiedottaja.

NäkökulmaSiirtolaiset ja pakolaiset Euroopassa pakolaisetsiirtolaisuus Kirkon Ulkomaanapu

Lue myös

Eurokolikoita, Suomen 100-vuotisjuhlan juhlarahoja

Pakolaisneuvonta yritetään pelastaa hätäkeräyksellä

Turvapaikanhakijoiden oikeusapuun vuonna 2016 tehdyt muutokset ovat supistaneet rajusti Pakolaisneuvonnan toimintaa. Nyt järjestön toiminta yritetään turvata hätäkeräyksen avulla.
Auringonlasku Berliinin rakennusten takana

Kysely: Monet vaarallisen matkan Eurooppaan tehneet siirtolaiset tekisivät saman uudestaankin

Moni niistä afrikkalaisista, jotka eivät tule Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa, etsivät parempia valinnanmahdollisuuksia, selviää UNDP:n lähes 2 000 siirtolaiselle tekemästä kyselystä.
Pelastusvene, jossa pelastusliivejä

Kreikan saarille saapui syyskuussa eniten turvapaikanhakijoita kolmeen vuoteen – YK:n pakolaisjärjestö vetoaa etenkin yksin tulleiden lasten auttamiseksi

Kreikan saarilla on nyt 30 000 turvapaikanhakijaa ja vastaanottokeskuksissa on moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin niihin mahtuisi. YK:n pakolaisjärjestö vaatii tuhansien siirtämistä mantereelle jatkamaan turvapaikkaprosessiaan.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.