Mitä meidän pitäisi oppia Ukrainasta? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mitä meidän pitäisi oppia Ukrainasta?

Ukrainan sodan ensimmäinen opetus on, että itsevaltiuden rakentumisen vaiheet on tunnistettava mahdollisimman varhain ja poliittisen opposition toiminnan rajoittamiseen on puututtava välittömästi, kirjoittaa Suomen Rauhanliiton hallituksen jäsen Kari Välimäki.

Puheenvuoro-banneri, Kari Välimäki

Kirjoitus on julkaistu alun perin Suomen Rauhanliiton sivuilla sekä myöhemmin Demokraatti-lehdessä.

Aseiden puhuessa mielemme valtaa ahdistus ja halu puolustaa hyökkäyksen kohteena olevaa  heikompaa osapuolta. Ukrainalaisten tukeminen tässä tilanteessa on itsestäänselvyys. Samanaikaisesti meidän on kuitenkin syytä miettiä sitä, miten tähän tilanteeseen on oikein tultu ja miten tästä sodasta päästään takaisin rauhan aikaan. 

Ukrainan sota ei ole minkään hetkellisen päähänpiston tulos vaan pitkän ja johdonmukaisen kehityksen seuraus. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen elettiin vähän aikaa toivon aikaa. Hyvin nopeasti alettiin kuitenkin rajoittamaan vapaan kansalaistoiminnan mahdollisuuksia ja järjestöjen yhteyksiä  ulkomaisiin kumppaneihin on estetty johdonmukaisesti. Poliittiseen oppositioon on kohdistettu tekosyihin perustuvia pidätyksiä ja osallistumista vapaisiin vaaleihin on rajoitettu mielivaltaisilla tuomioistuinpäätöksillä. Taloudellista valtaa on keskittynyt yhä enemmän harvoille oligarkeille ja ennen kaikkea vapaata mediaa on rajoitettu yhä tiukemmin jopa murhaamalla toimittajia. 

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet ovat johtaneet Putinin itsevaltiuteen ja se on vahvistettu  elinikäisellä presidenttiydellä. Itsevaltaisille hallitsijoille kansa on vain väline oma vallan pönkittämisessä ja laajentamisessa. Itsevaltiaat haluavat päästä historiaan suurina kansanjohtajina tavallisen kansan kärsimyksistä riippumatta.

Ensimmäinen opetus on se, että itsevaltiuden rakentumisen vaiheet on tunnistettava mahdollisimman varhain. Poliittisen opposition toiminnan rajoittamiseen on puututtava välittömästi. Median vapaus ja itsenäisyys vallanpitäjistä on turvattava. On ollut surullista seurata  Venäjän tiedotusvälineiden uutisointia Ukrainan sodasta, jonka todellisesta luonteesta tavallisilla venäläisillä on hyvin yksipuolinen, virheellinen ja etäinen kuva. Median ja toimittajien eettisyydestä ja totuuteen pitäytymisestä pitää tehdä korkea moraalinen tavoite. Kun media on poliittisen vallan ja taloudellisen eliitin sylikoira, totuus joutuu roskakoppaan. Näin kävi myös Yhdysvalloissa, kun Trumpille myönteinen media levitti valeuutisia. Tämä on ruokkinut USA:n väestön kahtiajakautumista. Samoin on käynyt venäläisten ja muun maailman väestöjen välillä  uutisoinnin ollessa yksipuolista erityisesti Venäjällä.  

Toinen opetus on se, että länsimaisen demokratiakäsityksen ehkä kaikkein tärkeimmästä asiasta eli vallan kolmijako-opista on syytä pitää kiinni. Toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on  kuuluttava eri elimille. Ilman tätä kolmijakoa valta keskittyy ja luo mahdollisuuden itsevaltiuden  kehittymiseen. Näin on käynyt sekä Venäjällä että Valko-Venäjällä. Kun tähän kolmijakoon  lisätään myös neljäs valtiomahti eli vapaa tiedonvälitys, on tie yksinvaltiuteen kivikkoinen. 

Kolmas opetus on se, että itsevaltiutta kohti kehittyvien maiden kanssa ei sovi nöyristellä hetkellisten taloudellisten intressien toivossa. Näyttävät tapahtumat, kuten olympialaisten järjestäminen, tarjoavat itsevaltiutta tavoitteleville ja demokratiaa halveksiville hallitsijoille tarvittavia sirkushuveja oman valtansa pönkittämiseen. Urheilu ja kulttuuri voidaan valjastaa vääränlaisen kansalaisylpeyden luomiseen. Tästä varoitti jo presidentti Mauno Koivisto aikoinaan. Erilaisilla tapahtumilla pönkitetään itsevaltaisen johdon taloudellista ja henkistä otetta väestöstä. 

Neljäs opetus on se, että sodilla ja sotimisella ei saavuteta koskaan lopullista ratkaisua. Kävi Ukrainan sodassa miten tahansa, sodan haavat ulottuvat vähintään kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka. Venäläisten ja ukrainalaisten välit on tuhottu vuosikymmeniksi oli sitten maiden välillä raja tai ei. Väkivaltaisuudet eivät jää tähän. Ukrainan liittymisellä Natoon ei myöskään parannettaisi syntyneitä avohaavoja. 

Viides oppi on se, että oma asennoitumisemme sotaan ja sen uhreihin on riippuvainen kriisien  maantieteellisestä etäisyydestä. Kauempaa sodan jaloista tuleville maahanmuuttajille tarjotaan  nihkeästi turvapaikkaa, mutta nyt olemme valmiita vastaanottamaan tuhansia ukrainalaisia. Ukrainalaisten pitää olla tervetulleita, mutta miksi muiden sotien uhrit eivät ole tervetulleita? Erilaisia Venäjän johtoon kohdistuvia boikotteja tulee jatkaa, mutta samalla on varottava syyllistämästä yksittäisiä venäläisiä. Uskoisin, että useimmat suomalaiset olisivat tässä tilanteessa valmiita antamaan turvapaikan esimerkiksi venäläisille aseistakieltäytyjille. 

Kuudes ja vaikein asia hahmottaa on kansallisten armeijoiden ja sotilasliittojen rooli suhteessa  itsevaltiaisiin ja kulloinkin vallassa oleviin johtajiin. Kansalliset armeijat ja laajat sotilasliitot ovat  väkivallan käyttämiseen varautuneita koneistoja, jotka voivat olla sekä demokraattisten että  itsevaltiaisten valtioiden käytössä. Armeijoiden toimintalogiikka ei perustu sodassa demokratiaan  vaan selkeisiin käskyvaltasuhteisiin. Tämän takia yksittäisellä venäläisellä sotilaalla tai hänen lähimmällä päälliköllään ei ole käytännössä muuta vaihtoehtoa, kuin totella Putinia ja tuhota ukrainalaisia ja Ukrainaa. Vieraalla maaperällä tapahtuvaa sotimista on varottava leimaamasta isänmaalliseksi. Ukrainassa tällä hetkellä kaatuvien venäläisten sotilaiden hautaaminen sankarivainajina tulee olemaan irvokas näytelmä. Samanlaista irvokkuutta on harrastettu myös muissa maissa. 

Seitsemäs opetus on se, että sodassa kuolevat ja hautautuvat ensimmäisinä totuus, väestöä koskevat muut ongelmat ja ajatus rauhanomaisten ratkaisujen mahdollisuudesta. Venäjän ja Ukrainan sodan kuolonuhrien ja taloudellisten menetysten määrästä saadaan nyt värittynyttä tietoa ja lopullista oikeaa tietoa tulee olemaan vaikea saada. Väestön taloudellinen eriarvoisuus ja korruptio ovat todellisia ongelmia sekä Venäjällä että Ukrainassa. Koronan aiheuttamat kuolemat ja sairastumiset katosivat uutisista Ukrainan sodan alkaessa. Sotatoimet ja tästä seuraava yleinen varustautumisen kiihtyminen tulevat iskemään lopullisen niitin ilmastonmuutoksen torjumiseen. Sodasta kieltäytymistä pidetään haihatteluna ja aseeseen tarttumista realismina. Lopullista voittoa tavoitellaan samoilla aseilla ja samoin keinoin kuin millä sota on aiheutettu. 

Kahdeksas opetus on se, että tällaisessa tilanteessa on todella etsittävä ulospääsyä kriisistä ja  mietittävä sitä, miten jatkossa estetään tällaisten sotien syntyminen. Sotilaallinen ratkaisu Ukrainassa suuntaan tai toiseen ei luo edellytyksiä rauhanomaiselle kehitykselle Euroopassa. Lyhyellä aikavälillä ainoa keino on päästä eroon Venäjän itsevaltaisesta johtamisesta. Sotilaallisen liittoutumisen laajentaminen ei ratkaise itsevaltaisen Putinin aiheuttamaa uhkaa, sillä hän on selvästi ilmoittanut tavoitteekseen Venäjän imperiumin palauttamisen ja osoittanut sen myös toimillaan. Suomen ja Ruotsin olisi edelleen pysyttävä liittoutumattomana ja säilytettävä asemansa välittäjänä sotilaallisten mahtien välillä. Sotilaallinen liittoutuminen ei muuta  maantieteellistä asemaamme.

Kirjoittaja on Suomen Rauhanliiton hallituksen jäsen.

Lisää uusi kommentti