Euroopassa tarvitaan yhteisvastuuta turvaa etsivistä ihmisistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Euroopassa tarvitaan yhteisvastuuta turvaa etsivistä ihmisistä

Keskustelu siirtolaisista on jälleen kärjistynyt EU:ssa, vaikka tulijoita on vain murto-osa muutaman vuoden takaiseen verrattuna. Epämääräiset ehdotukset koontileireistä EU:n ulkopuolella eivät riitä, vaan jokaisen jäsenmaan on kannettava vastuunsa Euroopasta turvaa hakevista ihmisistä – etenkin lapsista, vaatii Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso.

Mielenosoittajia, Io tifo Aquarius -kyltti

Mielenosoitus siirtolaisten puolesta Pariisissa. Kuva: Jeanne Menjoulet / CC BY 2.0.

Artikkeli on julkaistu alun perin Pelastakaa Lapset ry:n blogissa.

Maahanmuutto on jälleen näkyvästi esillä viikonlopun EU-johtajien kokouksessa. Euroopan pakolaiskriisi on ennen kaikkea poliittinen kriisi, joka on syntynyt jäsenmaiden haluttomuudesta kantaa yhteinen vastuu Euroopasta turvaa etsivistä ihmisistä. Keskustelu on taas kärjistynyt, vaikka tulijoita on murto-osa muutaman vuoden takaisesta. Turvapaikanhakijoita käytetään nappuloina pelissä, joka vahingoittaa eniten heikoimmassa asemassa olevia, etenkin lapsia.

Tilanne tuli jälleen näkyväksi, kun Italian ja Maltan hallituksen kieltäytyivät päästämästä satamaan Aquarius-laivaa, jolla oli Välimerestä pelastettuja ihmisiä. Heidän joukossaan 123 lasta ilman huoltajaa.

Aquarius kertoo paljon koko EU:n turvapaikkajärjestelmän tilanteesta. Niin sanottu Dublin-järjestelmä määrää, että turvapaikkahakemukset on käsiteltävä siinä EU-maassa, johon turvapaikanhakija ensimmäisenä saapuu. Järjestelmä on asettanut juuri Italian ja muut Välimeren maat kohtuuttomaan tilanteeseen.

Sen lisäksi, että kritisoimme lasten erottamista perheistään Yhdysvalloissa, meidän velvollisuutemme on huolehtia Euroopasta turvaa etsivistä lapsista.

Turvapaikanhakijat, myös perheidensä luokse pyrkivät lapset, joutuvat turvautumaan vaarallisiin reitteihin etsiessään turvaa ja huolenpitoa muualta Euroopasta. Tälläkin hetkellä Italian ja Ranskan rajalla 15–17-vuotiaat Euroopasta turvaa etsivät alaikäiset elävät tilapäisissä asutuksissa, epäinhimillisissä olosuhteissa ja alttiina hyväksikäytölle.

Pelastakaa Lapsilla on useita todistajakertomuksia siitä, kuinka EU:sta turvaa etsiviä lapsia on lyöty ja ammuttu Romanian, Unkarin, Bulgarian ja Kroatian rajoilla. Sen lisäksi, että kritisoimme lasten erottamista perheistään Yhdysvalloissa, meidän velvollisuutemme on huolehtia Euroopasta turvaa etsivistä lapsista.

Osa jäsenmaista on ryhtymässä palauttamaan rajavalvontaa myös EU:n sisärajoille. Haluttomuus uudistaa turvapaikkapolitiikkaa uhkaa vaarantaa ihmisten vapaan liikkumisen Euroopan sisällä meiltä kaikilta. Epämääräiset ehdotukset koontileireistä EU:n ulkopuolella eivät ratkaise tilannetta.

EU-johtajien täytyy saada aikaan päätös siitä, että jokainen jäsenmaa kantaa oman vastuunsa Euroopasta turvaa hakevista ihmisistä – etenkin lapsista. Sisäministeri Kai Mykkäsen ehdotus EU:n pakolaiskiintiön kasvattamisesta on askel oikeaan suuntaan.

Kirjoittaja on Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntija.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia